Ihmiset    |   HS 50 vuotta sitten keskiviikkona 9.11.1966

Olutkoreja muovista

Muovi on valtaamassa alaa myös panimoteollisuudessa.

Tampere, 8.11. (TA)

Muovi on valtaamassa alaa myös panimoteollisuudessa. Puiset olutkorit ovat ainakin yhden panimon kohdalla siirtymässä eläkkeelle. Ensimmäisenä maassamme siirtyivät muovilaatikkoihin meijerit ja sen jälkeen Alkoholiliike.

Alkoholiliikkeelle on valmistettu kahta eri mallia koreja, toinen viinin ja toinen pöytäviinan kuljetuslaatikoksi. Toista on valmistettu jo 150000 kappaletta. Parhaillaan suunnitellaan Alkoholiliikkeelle kolmatta korimallia.

Porin Oluttehdas on ensimmäisenä suomalaisena panimona tehnyt suuren hankintasopimuksen muovikoreista. Saksassa on jo yhdeksän vuoden ajan käytetty muovisia pullokoreja. Tanskan ja Norjan suurpanimot ovat niin ikään siirtymässä muovikorilinjalle.

Nyt käyttöön saatettavaa punaista olutkoria on ehditty kokeilla käytössä jo yli vuoden ajan.

Muovikorilla on paljon etuja puukoriin verrattuna. Muovinen kori kestää käytössä noin 10 vuotta. Koneellisten menetelmien ja suurten sarjojen ansiosta muovikorin hinta on kilpailukykyinen, mainitsi Sarvis Oy:n toimitusjohtaja Ensio Alhopuro.

Sarvis Oy:n tehtaalla Tampereella valmistetaan koreja kolmivuorotyössä. Koreja valmistetaan vain kotimaata varten. Olutkoreja ei kannata viedä Ruotsiin, koska siellä on erikokoiset pullot. Lisäksi rahtikulut Ruotsiin olisivat 30 prosenttia.

’City-center’ -nimeä pidetään mauttomana

”City-center” vastapäätä Helsingin rautatieasemaa olevan uuden talon nimenä on mauton, sanoi Helsingin yliopiston suomen kielen professori Terho Itkonen. Kuultuaan talon nimestä professori Itkonen piti suotavana nimikilpailua, jotta talolle saataisiin parempi nimi.

City-center on mauton senkin takia, että kaikki eivät edes tiedä miten C-kirjain lausutaan. Tällaisesta nimestä tulee helposti maalaisten suussa ”kitu kentauri”, hän sanoi.

City-center -yhdistyksen puheenjohtaja, insinööri R. Jaari puolestaan perusteli nimeä sillä, että se käsitteenä on suurempi ja kuulostaa mukavalta. Insinööri Jaari huomautti, että ennen tämän nimen valitsemista oli kysytty myös erään suomen kielen professorin mielipidettä. Professori oli pitänyt nimeä City-center käyttökelpoisena.

Ainakaan minulta ei mielipidettä ole kysytty, sanoi professori Itkonen ja vakuutti, ettei hän ”ikinä menisi tämmöisiä nimiä suosittelemaan”.

Hoxha valittiin taas Albanian johtajaksi

Wien, 8.11. (Reuter)

Albanian hallitseva työväenpuolue valitsi tiistaina uudestaan maan todelliseksi johtajaksi kenraali Enver Hoxhan, miehen, joka sai puolueensa valtaan v. 1945 ja veti maansa myöhemmin Kiinan liittolaiseksi.

Kenraali Hoxha valittiin puolueen uuden keskuskomitean ensimmäiseksi sihteeriksi puolueen viidennen kongressin viimeisenä päivänä, ilmoitti Albanian uutistoimisto tiistaina. Keskuskomitea, jonka puoluekokous valitsi yksimielisesti, valitsi myös uuden 11-jäsenisen politbyroon. Tämä on puolueen ja valtion ylin hallintoelin.

Yli kaksi miljoonaa katsoi missikisoja

Viralliset tiedot kertovat, että missikisat ovat edelleen suosituinta tv-katseltavaa. Viimeinen Miss Scandinavia-kilpailu saavutti kaikkien aikojen katsojaennätyksen, peräti 2.230.000 henkeä seurasi tv:stä pohjoismaista kaunotarkatsastusta.

Viimeinen Miss Suomi-kilpa keräsi katsojia hieman yli 2 milj.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Historia
  • HS 50 vuotta sitten

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    2. 2

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    5. 5

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    6. 6

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    7. 7

      ”Suuri amerikkalainen auringonpimennys” kulki läpi Yhdysvaltojen mantereen – HSTV:n suora lähetys jatkuu

    8. 8

      Tutkijat kertovat, miten lähes kenestä vain voi tulla viattomia tappava terroristi

    9. 9

      Sdp:lle lankesi ratkaisijan rooli uusien tiedustelulakien voimaantulossa – Olisiko uusilla laeilla voitu estää Turun puukotukset?

    10. 10

      Onko luonnonkosmetiikka terveellisempää kuin tavallinen? Professori epäilee: ”Molemmissa on sama ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty Abderrahman Mechkah oli valittanut turvapaikkapäätöksestään – Poliisi pysäytti hänet Saksassa vuonna 2015, poistui sieltä alkuvuodesta 2016 hakematta turvapaikkaa

    2. 2

      Halla-aho kirjoitti Facebookiin, toimittajaa kohtasi viharyöppy – poliisi tutkii tapausta ja vetoaa: ”Jäitä hattuun, suomalaiset”

    3. 3

      Helsingissä on tehty silpomisepäilyjen takia kiireellisiä sijoituksia – Lapsena silvottu kertoo: ”Menetin niin paljon verta, että melkein kuolin”

    4. 4

      Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

    5. 5

      Miksi tästä piti tehdä niin vaikeaa? Näin hahmotat paremmin uuden 327-ratikan reitin

    6. 6

      Arlandan miljoonaryöstö vanheni – Nyt Suomessa palkkamurhasta tuomittu ruotsalaisrikollinen sanoo suunnitelleensa kaiken

    7. 7

      Yhdellä Turun pidätetyistä on rikostaustaa Suomessa – 18-vuotias mies on tuomittu pakottamisesta seksuaaliseen tekoon

    8. 8

      Mysli on monesta vaihtoehdosta paras aamiainen – Tarkista nämä asiat, kun valitset mysliä, asiantuntija muistuttaa

    9. 9

      Turkulainen rakennusliike järjestää työnseisauksen Turun terrori-iskun vuoksi ja kritisoi hallitusta: ”Hallitus ei ole onnistunut, jos Suomessa joutuu pelkäämään”

    10. 10

      Tanskan poliisi löysi naisen ruumiin merestä Kööpenhaminan edustalta – Poliisi: Liian varhaista sanoa, onko kyseessä sukellusveneestä kadonnut ruotsalaistoimittaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    4. 4

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    5. 5

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    6. 6

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    7. 7

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    8. 8

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

    11. Näytä lisää