Ihmiset    |   Hänen tarinansa

Talvi Venäjällä herätti Suvi Salmenniemen tutkimaan keinoja, joilla tavoitellaan onnellisuutta

”Ihminen haluaa pitää kiinni tunteesta, vaikka joku esittäisikin vastakkaisia todisteita”, Salmenniemi sanoo.

Velkaisessa Tverin kaupungissa Venäjällä ei ollut talvella häävit oltavat. Taloudellisen ahdingon takia sähköt olivat poikki ja asunnot kylmiä.

Siellä Suvi Salmenniemi kuitenkin teki kenttätutkimusta väitöskirjaansa varten 2000-luvun alussa. Aiheena oli kansalaistoiminta. ”Kuin kasvattaisi kukkia pakkasessa”, kuvasi yksi haastatelluista sitä, millaista oli yrittää saada kansalaisyhteiskuntaa toimimaan.

Kirjakaupoista löytyi toinen maailma: suuret määrät venäläistä self help -kirjallisuutta, joissa paljastettiin niksit varallisuuden ja komeiden puolisoiden saamiseksi. ”Kirjoissa kerrottiin, miten itseään voi hemmotella lomamatkalla tai vaahtokylvyllä. Kaupungissa ei tullut edes lämmintä vettä.”

Salmenniemessä se herätti halun tutkia, millaisin keinoin ihminen tavoittelee onnellisuutta.

Väitöskirjan jälkeen Turun yliopiston sosiologian apulaisprofessori Salmenniemi on syventynyt henkisen hyvinvoinnin palvelukenttään Suomessa. Hän johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa nelivuotista tutkimushanketta.

”Mietiskelyä on ollut aina, mutta nyt on menossa mindfulness-buumi. Kenttä on laaja, ja kyse on myös isosta liiketoiminnasta.”

Bisnes on tuonut joukon uusia ammattinimikkeitä. Sellaisia kuten mielen personal trainer tai henkinen katalysaattori. Enkeliterapia on oma ilmiönsä.

”Tämä kertoo yhteiskunnastamme ja ihmisten tarpeista. Huuhaaksi leimaaminen ei ole hedelmällinen tutkimuslähtökohta. Ihmiset etsivät merkitystä elämälleen monista eri lähteistä.”

Latautuneiden käsitteiden, kuten vaihtoehtoinen ja täydentävä hoito, taustalla on usein kriittinen suhde länsimaiseen koululääketieteeseen.

Kaksi vuotta Salmenniemi on kerännyt materiaalia. Sinä aikana hän on ehtinyt nähdä ja kokea paljon.

”Olen haastattelujen lisäksi ottanut hoitoja. Yhdessä minulle kerrottiin, millaisia elämiä olen aiemmin elänyt. Se oli kiinnostavaa, vaikken itse sellaiseen ajatteluun usko.”

Salmenniemi on huomannut hyvinvointipalvelujen pohjan olevan hyvin henkilökohtainen. Asiakkaan pitää luottaa hoidon antajaan. Suhteen tunnepuolen merkitystä syventää se, että tavallisesti taustalla on jokin kriisi, esimerkiksi läheisen kuolema.

Salmenniemi sanoo, että toimintaan yhdistyy usein poliittinen ja yhteiskunnallisten olojen kritiikki. Kun ihminen saa tarpeekseen työstressistä, yksilökeskeisyydestä ja materialismista, hän saattaa heilahtaa henkiseen – ja hengelliseen – päähän.

”Länsimainen lääketiede, perinteiset asiantuntijat ja kirkko eivät enää ole auktoriteetin asemassa, nyt etsitään uusia. Samalla kysytään, mitä on tieto ja tutkimus ja kuka sitä saa tuottaa.”

Vahva kokemus puhuttelee enemmän kuin faktat. Ihminen haluaa pitää kiinni tunteesta, vaikka joku esittäisikin vastakkaisia todisteita.

Salmenniemestä on hienoa päästä tutkimaan eri asioita, koska hän innostuu helposti.

Jo varhaisteininä herännyt uteliaisuus on johdattanut hänet nykyisen työn pariin ja tuonut elämään kiinnostavia ihmisiä.

Ala-asteen lopulla kärköläläinen Salmenniemi sai kirjekaverikseen viipurilaisen Sergein, joka tutustutti hänet venäläiseen kulttuuriin.

”Hän lähetti minulle neuvostorokkia ja kirjoitti kappaleiden sanat. Populaarikulttuurin kautta kiinnostuin Venäjästä. Menin Tampereelle opiskelemaan so­siologiaa, ja siellä oli myös Venäjän kielen ja kulttuurin laitos.”

Sergein ja Salmenniemen ystävyys on kestänyt liki kolme vuosikymmentä. Yhtä kauan on kestänyt Salmenniemen rakkaus haastavaa Venäjänmaata kohtaan. Neuvostorokkia Salmenniemi kuuntelee tänäkin päivänä, ja vaikkei hän enää tee tutkimusta Volgan varren kylmissä pikkukaupungeissa, kaipaus elää.

”Suunnitelmissa on matka Pietariin.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Henkilöjutut
  • Sosiologia

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    4. 4

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    5. 5

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    6. 6

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    7. 7

      Lude tekee kodista kauhean – asukas kertoo painajaisesta Töölössä

    8. 8

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    9. 9

      Mittaamattoman arvokas kultakoru palasi Suomeen – tutkijoille on edelleen mysteeri, kuka pellosta löytyneen korun teki 1800 vuotta sitten ja mitä se esittää

    10. 10

      Ihan tavallista seksiä on turha vähätellä – Liian suuret odotukset voivat johtaa pettymyksiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    10. 10

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    4. 4

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää