HS Ilta

Kovan onnen juna Kolarista Helsinkiin oli kahdeksan tuntia myöhässä: Ensin pysäytti pakkanen, sitten hirvi

Pakkanen aiheutti liikenteessä ongelmia, mutta viisi tuntia lähdössä ja tuntikaupalla lisää matkan varrella myöhästynyt Kolarin-juna lienee yksi huono-onnisimpia tapauksia.

Matkustajat kiipesivät eilen keskiviikkona Kolarin asemalla pahaa aavistamatta epäonnisen pikajuna 272:n kyytiin. Junan oli määrä lähteä kohti Helsinkiä. Paukkupakkasessa vanha dieselveturi ei kuitenkaan suostunut yhteistyöhön.

Veturin teknisen vian vuoksi jouduttiin tuomaan korvaava dieselveturi Kemistä. Matkustajien kärsivällisyyttä koeteltiin, sillä odotus venyi pitkäksi: lähtö viivästyi peräti viisi ja puoli tuntia.

Vastoinkäymiset jatkuivat, kun veturi törmäsi hirveen Tornion ja Kemin välillä. Juna pysähtyi törmäyksen vuoksi, ja viivästystä tuli roimasti lisää.

Kemissä juna oli jo yli kahdeksan tuntia myöhässä aikataulustaan.

Junat törmäilevät hirviin, peuroihin ja poroihin tämän tästä, kertoo viestintäpäällikkö Mika Heijari VR:stä.

Kun juna ajaa hirven yli, voi iso eläin rikkoa vaikkapa veturin alla olevia paineilmaletkuja. Siksi juna pysähtyy, ja kuljettaja menee tutkimaan, onko laitteisto vaurioitunut. Jos on, niin kuljettaja tutkii, voiko hän itse korjata viat vai tarvitaanko lisäapua.

Yksi matkustaja kertoi Facebookissa, että hänen pitäisi olla jo töissä, mutta juna oli vasta Kokkolassa.

Kello 11.36 pikajuna 272 jatkoi matkaansa kohti Helsinkiä. Arvioitu saapumisaika Helsinkiin oli kello 16:n tienoilla. VR:n Heijari sanoi, että juna myöhästyi niin paljon, että matkustajat saavat lippurahansa takaisin.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • VR ja junaliikenne
  • Pakkanen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    2. 2

      THL möhli: 6 000 suomalaisen henkilötietoja ja laboratoriotuloksia vuoti verkkoon

    3. 3

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    4. 4

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    5. 5

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    6. 6

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    7. 7

      Maria Silvast asuu Suomen vaarallisimmassa korttelissa – koko maan riskialtteimmista risteyksistä kolme ympäröi pientä aluetta Taka-Töölössä

    8. 8

      Viisi asiantuntijaa pitää minua työkyvyttömänä – miksi eläkevakuutusyhtiön lääkärit saavat päättää toisin edes näkemättä minua?

    9. 9

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    10. 10

      Näin sinkkuja sorretaan yhteiskunnassa – yksinasuvia syrjitään niin verotuksessa kuin ruokaostoksillakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    7. 7

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    8. 8

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    9. 9

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    10. 10

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    3. 3

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää