Valikko
HS Ilta

Kaukolämpöä kului Helsingissä torstaina enemmän kuin koskaan ennen – Helenin johtaja: ”Lämpöä riittää varmasti”

Energiayhtiö Helenin voimalaitokset käyvät nyt täydellä teholla. Lämpö ei ole vaarassa loppua kesken, yhtiö vakuuttaa.

Kaukolämmön kulutus kasvoi Helsingissä ennätyksellisen suureksi torstaina aamupäivällä, jolloin lämpöä kului 2 650 megawattia, kertoo energiayhtiö Helen. Edellinen ennätys vuodelta 2010 ylittyi 50 megawatilla.

”Tämä on merkittävä teho. Isoja tehoja on ollut tässä välilläkin, mutta jos kylmä jakso osuu viikonlopulle, se ei välttämättä johda huippulukemiin, koska yritysmaailma ei silloin kuluta energiaa arjen tapaan”, kertoo Helenin johtaja Marko Riipinen.

Helenin sähköä ja lämpöä samanaikaisesti tuottavat voimalaitokset Salmisaaressa, Hanasaaressa ja Vuosaaressa pyörivät nyt täydellä teholla. Lisäksi suurin osa huippu- ja varalämpökeskuksista on käytössä, samoin yksi lämpöpumppulaitos.

Riipinen vakuuttaa lämpöä yhä riittävän jakeluun, vaikka pakkaset vielä jatkuisivatkin.

”Tällaiset pakkasjaksot eivät ole meille mikään ongelma. Järjestelmät on mitoitettu siten, että lämpöä riittää varmasti, kunhan talot ovat rakennusteknisesti kunnossa.”

Riipinen kehuu sähkön ja lämmön yhteistuotantoa.

”Se on tehokasta, ja siitä Helsinki tunnetaan.”

Lämpöä varastoidaan kulutushuippuja varten suuriin vesisäiliöihin eli niin sanottuihin lämpöakkuihin, joista kaukolämpöverkkoon saadaan tarvittaessa lisätehoa.

Helenin lämpöakut sijaitsevat Vuosaaressa ja Salmisaaressa. Esimerkiksi Vuosaaren lämpöakkua käyttämällä energiantuotantoa voidaan normaalina talviaamuna vähentää yhden lämpökeskuksen verran.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kaukolämpö
  • Talvi
  • Pakkanen
  • Lämmitys

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Mies pakeni poliisia 20 tonnin kuormaajalla ja syöksyi sillalta alas Lahdessa – kuormaaja oli varastettu

    2. 2

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    3. 3

      Jätevettä valunut tuhansia kuutioita rantavesiin Helsingin Munkkiniemessä – uimista ei suositella

    4. 4

      Aki Kaurismäki selitti suomalaisia sanontoja brittilehdelle: ”Brexit-propagandaa levittäneet katosivat kuin pieru Saharaan”

    5. 5

      Kimi Räikkönen paalupaikalle formuloiden Monacon gp:ssä, Valtteri Bottas kolmas

    6. 6

      Saksa antoi Turkille kaksi viikkoa aikaa taipua kiistassa sotilastuki­kohdasta ennen kuin se vetää joukkonsa maasta – ”Näkemiin”, kuittasi presidentti Erdoğan

    7. 7

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    8. 8

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    9. 9

      Mitä on pikaruoka ilman lihaa? HS testasi ”sipsikaljavegaanin” kanssa Fafa’sin, Hesburgerin ja Kotipizzan vegaanimätöt

    10. 10

      British Airwaysin lennot Heathrow ja Gatwickin kentiltä peruttu ”katastrofaalisten” tietojärjestelmä­vikojen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    2. 2

      Oululainen Venla Karppinen, 19, sai himoitun paikan maineikkaasta Oxfordin yliopistosta – Suomeen paluu ei enää innosta

    3. 3

      Suomeen paennut nigerialaisnainen kertoo poikajoukon polttaneen hänen tyttöystävänsä hengiltä – veivätkö tulkkausongelmat turvapaikan?

    4. 4

      Älä varaa lentoja liian aikaisin, aseta verkkoselain ”salattuun” tilaan – näin löydät halvat lentoliput verkosta

    5. 5

      Kuuntelulaitteilla tehty tutkimus paljasti, miten eri tavalla isät puhuvat pojilleen ja tyttärilleen – tytöille kehosta, pojille pärjäämisestä

    6. 6

      Töitä olisi heti 9 000 osaavalle koodarille, mutta tekijöitä ei löydy – ”Vaikka maksaisit mitä, se ei muuttaisi tilannetta”, sanoo ohjelmistoyrityksen teknologiajohtaja

    7. 7

      Maahanmuuton vastustajien leiri siirrettiin nyt julkisen käymälän viereen – Jälleen uusi käänne Rautatientorin sekavassa mielenosoitustilanteessa

    8. 8

      Tuleva pormestari Jan Vapaa­vuori lyttää maakunta­uudistuksen, vaikka hänen oma puolueensa on ollut päättämässä siitä – ”Haitallisin uudistus miesmuistiin”

    9. 9

      Mitä on pikaruoka ilman lihaa? HS testasi ”sipsikaljavegaanin” kanssa Fafa’sin, Hesburgerin ja Kotipizzan vegaanimätöt

    10. 10

      Aki Kaurismäki selitti suomalaisia sanontoja brittilehdelle: ”Brexit-propagandaa levittäneet katosivat kuin pieru Saharaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Britannia ei usko Manchesterin pommittajan toimineen yksin, poliisi otti kiinni lisää ihmisiä

    2. 2

      Pariskunta osti ”aidot italialaiset nahkatakit” 1 200 eurolla Kannelmäen Prisman parkkipaikalta – Poliisi varoittaa vanhaa kikkaa käyttävistä huijareista Helsingissä

    3. 3

      Luokkahyppy voi myös kaduttaa – yliopistoon päätynyt duunarin lapsi ikävöi takaisin työväenluokkaan

    4. 4

      Luokkajako lentokoneessa näkyy ilmaraivona

    5. 5

      Suomalaisen tunnistaa ulkomailla jo kaukaa

    6. 6

      Kemikaalein puhdistettu järvi nousi supersuosituksi, video veden alta todistaa häkellyttävän hyvän näkyvyyden: ”Norjan meret jäävät toiseksi”

    7. 7

      Paljonko rahaa on sopiva lahja? Tapakouluttaja kannustaa kohtuuteen ja ihmettelee työikäisten matkakassoja

    8. 8

      Kauppatieteiden opiskelija havahtui turhanpäiväiseen kulutukseensa ja alkoi vältellä kaikkea muoviin pakattua – nyt hän tekee jopa deodoranttinsa itse

    9. 9

      Onko tämä kaikkien aikojen seuramatka? 800 suomalaista lähtee Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta, joka voi pelastaa miljoonia lapsia – sinä voit hakea mukaan matkalle

    10. 10

      Kiky-sopimus teki monien helatorstaista tavallisen työpäivän, eikä se miellytä kaikkia – ”Toki tämä päähän ottaa”

    11. Näytä lisää