HS Ilta

Hasistynnyrijutusta tuomittu sanoi krp:n ehdottaneen sopimusta Aarniota vastaan puhumisesta

Mies kertoi oikeudessa toimineensa Helsingin huumepoliisin tietolähteenä 1990-luvun loppupuolelta lähtien ja väitti, että hänet tuomittiin vankilaan syyttömänä.

Pitkän huumetuomion saanut Raine Sievälä kertoi perjantaina iltapäivällä Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion huumeoikeudenkäynnissä, että keskusrikospoliisin (krp) kuulustelija yritti saada hänet todistamaan Aarniota vastaan sanomalla sen voivan vaikuttavan hänen oman rikosasiansa käsittelyyn korkeimmassa oikeudessa.

Sievälä sanoi oikeudessa, että hänen olisi pitänyt keksiä Aarniosta valheita, niin keskusrikospoliisi olisi kirjoittanut siitä lapun korkeimmalle oikeudelle. Sievälä kiistää osallistuneensa huumausaineiden järjestämiseen Suomeen.

”En suostunut siihen. Krp ei ollut enää minusta kiinnostunut, kun minusta ei ollut hyötyä heille”, Sievälä sanoi oikeussalissa, kun häntä kuultiin todistajana Aarnion oikeudenkäynnissä.

Helsingin hovioikeus on tuominnut aiemmin Sievälän hasistynnyrijutusta 12 vuoden ja kahden kuukauden vankeuteen. Hän väitti perjantaina tulleensa tuomituksi vankilaan syyttömänä ja toimineensa koko ajan Helsingin huumepoliisin tietolähteenä sen ohjeiden mukaisesti.

Sievälän tuomio on lainvoimainen, mutta hän on yrittänyt saada korkeinta oikeutta purkamaan tuomion.

Nyt oikeudessa käsiteltävien syytteiden mukaan Aarnio johti poliisina toimiessaan tynnyrijutussa huumausaineiden tuontia Suomeen. Aarnio kiistää syytteet.

Sievälä kertoi perjantaina aamupäivällä oikeussalissa toimineensa Helsingin huumepoliisin tietolähteenä 1990-luvun loppupuolelta lähtien.

Hän kertoi oikeudessa olevansa nyt vankilassa hengenvaarassa, koska Aarnion oikeusprosessissa on paljastunut hänen yhteydenpitonsa poliisin kanssa.

”Olen joutunut kaksi vuotta pakoilemaan vankilassa muita vankeja”, hän sanoi ja lisäsi olevansa sijoitettuna lisko-osastoksi kutsutulle turvaosastolle.

Sievälä kertoi pitäneensä poliiseihin aluksi yhteyttä yleisöpuhelimilla ja niiden kadottua katukuvasta matkapuhelimilla sekä muun muassa niin sanotuissa automaattitapaamisissa, joihin osapuolet saapuivat aiemmin sovittuna aikana. Viesteissä kielenä saattoi olla hänen mukaansa suomi, ruotsi, englanti tai latina.

Hän piti omien sanojensa mukaan yhteyttä etenkin erääseen Aarnion alaiseen, joka on myös syytettynä Aarnio-oikeudenkäynnissä. Sievälä kertoi pitäneensä Aarnion kanssa yhteyttä vasta sen jälkeen, kun hänet oli käräjillä tuomittu vankilaan. Hän toivoi, että Aarnio olisi voinut auttaa häntä kumoamaan vääränä pitämänsä tuomion.

Sievälä kieltäytyi kommentoimasta lukuisiin syyttäjien kysymyksiin päivän aikana, koska kyse oli hänen mukaansa salaisesta tietolähdetoiminnasta polisiin hyväksi.

Syyttäjät kysyivät Sievälältä myös, miksi Aarnio lähetti hänelle rahaa vankilaan. Sievälä sanoi, että hän oli pyytänyt kavereitaan välittämään rahaa hänelle vankilaan Helsingin huumepoliisin kautta.

Miehen mukaan rahalähetyksiä on tullut säännöllisesti näihin päiviin asti.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Jari Aarnion oikeudenkäynti
  • Huumeet

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Eduskuntatalon edessä ambulansseja ja poliisiauto – Poliisi sai hälytyksen puukotuksesta

    2. 2

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    3. 3

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    4. 4

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    5. 5

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    6. 6

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    7. 7

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    8. 8

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      Verotus kevenee ja palkat nousevat, mutta kaikki eivät välttämättä voita – HS:n laskuri kertoo, kuinka muutokset tuntuvat kukkarossasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    5. 5

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    6. 6

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    7. 7

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    8. 8

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    9. 9

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    10. 10

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää