Valikko
HS Ilta    |   Kulttuuri

Quentin Tarantino puolustaa väkivaltaista elokuvaansa: ”Samoja teemoja kuin tv-uutisissa”

Tänään ensi-iltaan tuleva The Hateful Eight kuvaa tekijänsä mukaan väkivaltaa ja rasismia, jota on nykymaailmassa.

Ohjaaja Quentin Tarantino puolustaa uuden The Hateful Eight -elokuvansa väkivaltaisia kohtauksia. BBC:n haastattelema Tarantino sanoo myös, että elokuvassa käsitellään samoja teemoja, joita käsitellään nykyään uutisissa.

Keskiviikkona ensi-iltansa Suomessa saanut The Hateful Eight sijoittuu Yhdysvaltain sisällissodan jälkeiseen aikaan. Se kertoo palkkionmetsästäjästä ja hänen vangistaan, jotka joutuvat kuuden muun ihmisen kanssa majataloon lumen saartamiksi.

Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa jouluna ja sen väkivaltaisuus on herättänyt keskustelua.

Tarantinon mielestä elokuvassa väkivallan on tarkoitus hätkähdyttää yleisöä ja saada se tuntemaan sympatiaa väkivallan kohteeksi joutuvaa naispuolista vankia kohtaan.

”Olen vanginnut henkilöni mökkiin lumimyrskyn keskelle. Se on juonen kannalta painekattila, ja minun tapauksessani siinä voi tapahtua mitä tahansa äärimmäistä väkivaltaa”, Tarantino sanoo BBC:n haastattelussa.

Myös elokuvan rasistinen kielenkäyttö on herättänyt pahennusta. Tarantino muistuttaa, että elokuvan kuvaamassa rasismissa on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta kuin kesällä 2014 Yhdysvaltain Missourissa sattuneesta tapauksesta, jossa poliisi ampui pidätystilanteessa kuoliaaksi aseettoman tummaihoisen Michael Brownin.

”Elokuvan teemoista monet ovat samoja, joita olemme nähneet puolentoista vuoden aikana tv-uutisissa”, Tarantino sanoo.

Quentin Tarantino on ollut viime syksystä asti riidoissa Yhdysvaltain poliisijärjestöjen kanssa, koska ohjaaja on protestoinut näkyvästi poliisin aseenkäyttöä vastaan ja nimittänyt poliisiväkivallan vuoksi tapahtuneita kuolemantapauksia murhiksi.

Poliisien etujärjestö Fraternal Order of Police on ilmoittanut, etteivät sen jäsenet mene katsomaan The Hateful Eightiä. Järjestöllä on 325 000 jäsentä.

Joulukuussa Tarantino kertoi The Guardianin haastattelussa, että hän ei aio vetäytyä näkyvästä roolistaan poliisiväkivallan vastaisessa kampanjassa.

”Jatkan sitä kun The Hateful Eightin promootiotyö on ohi”, ohjaaja vakuuttaa.

Lue HS:n arvostelu elokuvasta.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva
  • Quentin Tarantino

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      Aikuiset ovat nykyään aivan kuin teinejä

    2. 2

      Merenrantaan hamuava suuryritys saa Helsingiltä erityiskohtelua – luonnonsuojelija: suosiiko Jussi Pajunen tytärtään?

    3. 3

      Superbakteereita vastaan täytyy keksiä aivan uusia keinoja tai taistelu on hävitty: ”Meidän täytyy taas tottua siihen, että lapset kuolevat”

    4. 4

      Puolustusministeri Niinistö ryöpyttää reservikarkureita: ”Nämä henkilöt eivät ansaitse arvostustamme”

    5. 5

      ”Ei sellaista rahaa ole budjetissa” – Petteri Orpo tyrmää Bernerin ehdottaman 100 miljoonan euron hankintatuen uusille autoille

    6. 6

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    7. 7

      Nuoren naisen katoaminen kuohuttaa Islannissa – Murhamysteeriin liittyy grönlantilainen kalastusalus, veritahra vuokra-autossa ja 20 kiloa hasista

    8. 8

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    9. 9

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    10. 10

      Finnkino päätyy kiinalaisyrityksen hallintaan – ostajana maailman suurimpiin kuuluva viihdejätti Dalian Wanda

    11. Näytä lisää
    1. 1

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    2. 2

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    3. 3

      Trump uhkaa tuhota Britannian varalaskupaikan

    4. 4

      Anne Berneriltä uusi ehdotus – sadan miljoonan euron hankintatuki auton tänä vuonna ostaville

    5. 5

      23-vuotias Ville haluaa ryhtyä talonmieheksi, hankkia koiran ja lopettaa Subutexin käytön – odotellessaan paikkaa katkolle hän ehti jo retkahtaa ja kadota

    6. 6

      Vääntö virkaanastujaisten yleisöstä sai lisäkierteen – Trumpin neuvonantaja sanoo Valkoisen talon tiedottajan esittäneen ”vaihtoehtoisia faktoja”

    7. 7

      Nuoren naisen katoaminen kuohuttaa Islannissa – Murhamysteeriin liittyy grönlantilainen kalastusalus, veritahra vuokra-autossa ja 20 kiloa hasista

    8. 8

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    9. 9

      Satatuhatta suomalaista matkailijaa tuo joka vuosi tuliaisina superbakteerin – Ihmiskunta voi pian joutua elämään ilman antibioottien turvaa

    10. 10

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    4. 4

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    5. 5

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    6. 6

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    7. 7

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    8. 8

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    9. 9

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    10. 10

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    11. Näytä lisää