HS Ilta

Hossasta tulee Suomen uusi kansallispuisto – vaikuttavin paikka on Julma-Ölkky

Kansallispuistolla juhlistetaan satavuotista itsenäisyyttä.

Suomussalmella ja osin Kuusamossa sijaitseva Hossa on todennäköisesti Suomen uusi kansallispuisto. Uusi kansallispuisto on tarkoitus perustaa Suomen satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi vuonna 2017.

Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk) esittää, että uudeksi kansallispuistoksi tulee alue, johon kuuluvat Suomussalmen Hossa, sen länsipuolella sijaitseva Moilasenvaara sekä Kuusamon Julma-Ölkky. Alueet ovat valtion omistuksessa.

Ehdotetulla seudulla on ollut merkittävä rooli Suomen itsenäisyydelle, ja tämä oli yksi valintaperusteista. Suomussalmella järjestettiin huhtikuussa 1917 kansalaiskokous, jossa vaadittiin Suomen julistamista itsenäiseksi. Kunnan alueella käytiin myös kuuluisa Raatteen taistelu. Lisäksi seutu oli Elias Lönnrotin runonkeruualuetta, joten alue on tärkeä myös kansalliseepos Kalevalan synnyssä.

Ympäristöministeriön mukaan Hossan valintaan vaikutti myös se, että seudulla kannatetaan yksimielisesti kansallispuiston perustamista sekä se, että alueella käy jo nyt paljon retkeilijöitä. Kansallispuistoksi pääsyn odotetaan lisäävän matkailua alueella ja sitä kautta piristävän seudun taloutta.

Hossa, Moilasenvaara ja Julma-Ölkky muodostavat monipuolisen ja luonnoltaan rikkaan kokonaisuuden. Hossassa on karuja, mäntyvaltaisia kankaita ja harjuja sekä kirkasvetisiä jokia ja järviä, suppalampia ja suopainanteita. Moilasenvaaralla taas on kuusivaltaista aarnimetsää, luonnontilaisia aapasoita ja runsas kääpälajisto.

Alueen ehkä vaikuttavin yksittäinen paikka on noin kolme kilometriä pitkä kanjonijärvi Julma-Ölkky, jonka reunoilla kohoavat pystysuorat kallioseinämät. Julma-Ölkyn alueella on myös Värikallio tuhansia vuosia vanhoine kalliomaalauksineen.

Hossan alue on pitkään ollut suosittua retkeilyseutua. Kansallispuiston perustaminen sinne onkin helppoa, sillä alueella on jo valmiiksi rakennetut reitit, laavut, opasteet ja tuvat.

Toisena ehdokkaana uudeksi kansallispuistoksi oli ehdolla Porkkalan alue, jonka valtion omistalle maille suunnitellaan nyt luonnonsuojelualuetta. Luonnonsuojelualueeseen kuuluisivat Kirkkonummen ja Inkoon saaristojen Natura-alueet ja niiden lisäksi avomeren yleisiä vesialueita.

Ympäristöministeriö aikoo nyt teettää selvityksen Kirkkonummen, Inkoon ja Siuntion rannikko-, ja saaristoalueiden suojelusta ja niiden virkistyspalvelujen kehittämisestä.

Ministeriö alkaa kevään aikana valmistella myös lakiesitystä Hossan kansallispuistosta. Samalla päätetään kansallispuiston lopullisesta nimestä ja alueen rajoista.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

    3. 3

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    4. 4

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    5. 5

      Trump vaati kansallislaulun aikana protestoiville NFL-pelaajille potkuja – Jacksonville Jaguarsin omistaja riviin pelaajien rinnalle

    6. 6

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    7. 7

      Pyöreälehtinen viherkasvi paljastaa nyt trendikodin – kasvin pikkuversoista maksetaan jo isoja summia

    8. 8

      Merkel maksaa kovaa hintaa pakolaiskriisistä

    9. 9

      Saksan äärioikeisto päivitti rasismin tälle vuosikymmenelle – ”Nyt sanotaan asioita, joille ei ole ollut keskustelussa tilaa sitten natsi-Saksan”

    10. 10

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    2. 2

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    3. 3

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    4. 4

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    5. 5

      Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    6. 6

      Ateisti on moraaliton ihminen – paitsi Suomessa

    7. 7

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    8. 8

      ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

    9. 9

      Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

    10. 10

      Tamperelainen tanssinopettaja teki historiaa MM-tatamilla: ”Tiesin, miten pitkäksi aikaa saa mielihyvää, kun onnistuu tällaisessa paikassa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää