Valikko
HS Ilta    |   Päivän lehdestä

Valokuvaaja vietti kymmeniä tunteja poikamiesluolissa – syntyi kuvasarja nuorten toimettomuudesta

Kaisa Rautaheimo dokumentoi parin vuoden ajan nuoria miehiä elämän odotushuoneessa. Valokuvaaja halusi nähdä syrjäytymispuhetta pidemmälle.

Mun haaveet on aika perussettii. Työnteko ei kyl oo niitä. Tai miten mä, ku ei mulla oo elämässä mitään rutiineita, ei oo ikinä ollu.

Näin kertoo Mikko, 28. Hän on yksi kymmenestä 20–30-vuotiaasta eteläsuomalaisesta miehestä, joiden elämää Kaisa Rautaheimo seurasi ja valokuvasi lähes pari vuotta. Näyttely Pojat-projektin kuvista avautui Valokuvataiteen museossa viime perjantaina.

Pojat ovat vaiheessa, välitilassa, ulkopuolella. He eivät ole vielä löytäneet sisäistä Puljujärveään. Mediassa heistä puhutaan syrjäytyneinä, mutta heidän oma äänensä ei pääse kuuluviin. Tavallisesti heidät esitetään mediassa ”huppu päässä”. ”Sellaiset kuvat synnyttävät vain pelkoa”, Kaisa Rautaheimo sanoo.

Rautaheimo, 34, halusi päästä lähemmäs nuorten miesten elämää, näyttää, miten harhaanjohtava ja raskas syrjäytyneen leima on, ja miten paljon jää kertomatta. Rautaheimo on Helsingin Sanomien valokuvaaja.

Vapaa toimittaja Ann-Mari Huhtanen, 32, tuli projektiin mukaan viime keväänä. Hän kokosi ja editoi tekstit joissa pojat kertovat elämästään.

Ensin istuttiin sohvalla, pitkään. Yhteys poikiin löytyi sosiaalitoimen ja muiden kontaktien kautta.

”Olen istunut kymmeniä tunteja näiden tyyppien sohvilla. Aluksi minun piti moneen kertaan selittää, että halusin kuvata heidän elämäänsä juuri sellaisena kuin se on”, Rautaheimo kertoo.

Piti astua nuorelta mieheltä haisevaan poikamiesluolaan, vähän soitellakin poikien perään, Rautaheimo sanoo.

Jos ei ole tekemistä, ei tarvitse noudattaa aikatauluja. Luottamus syntyi pikkuhiljaa. Pojat alkoivat puhua.

Jokaisella miehellä oli oma tarina, selitys sille, miksi he ovat jääneet jumiin. Takana on kovia kokemuksia – ahdistusta, masennusta, koulukiusaamista, päihdeongelmia, tosi rankkoja perhejuttuja.

”Arvostamme sitä, miten avoimesti he meille puhuivat. Muutama heistä oli tosi yksinäinen. Heille vaikutti olevan tärkeää puhua edes meille kerran viikossa”, Huhtanen sanoo.

Sekä Rautaheimosta että Huhtasesta oli vähän yllättävää, miten analyyttisesti miehet omaa tilannettaan kuvasivat.

Poikien tekstejä lukiessa on pakko ajatella, että kuka tahansa meistä voi koska tahansa jumittua sinne elämän kellarikoppiin.

”Halusin, että tämä on tarina siitä ulkopuolisuuden tunteesta, jota jokainen meistä jossain vaiheessa kokee”, Rautaheimo sanoo.

”Syrjäytymisestä puhutaan kuin se olisi pysyvä olotila. Menestys- ja syrjäytymistarinoiden väliin ei mahdu mitään”, Huhtanen sanoo.

Harvan elämä on jatkuvaa aurinkoisten Instagram-kuvien putkea.

Nuorten aikuisten suorituspaineet ovat kovat. ”Yhteiskunnan vaatimustaso on noussut. Yhä nuorempana pitäisi tietää, mitä elämältä haluaa, ja pyrkiä sitä kohti”, Rautaheimo sanoo. Hän puhuu pojista ”ihanina tyyppeinä, jotka eivät vain juuri nyt ihan tiedä, mihin he ovat menossa”. Mutta kuinka moni kaksikymppinen sen tietää, tai saa heti haluamansa?

”Täytyisi olla joku intohimo. Yksi näistä kundeista sai kolmen kuukauden työn varastossa. Hänelle se oli hieno juttu”, Huhtanen sanoo.

”Kaikki haluavat, että heillä on joku syy herätä aamulla”, Rautaheimo toteaa.

Kuvien ottamisen jälkeen on tapahtunut paljon. Muutama nuorista on päässyt töihin, pari opiskelemaan tai työharjoitteluun. Yhteistyö jatkuu. Kuvat ja tekstit julkaistaan kirjana myöhemmin tänä vuonna.

Joten elämä tuntuu nyt iha hyvältä, sanoo Ville K.

Kaisa Rautaheimo: Pojat 27.3. saakka Valokuvataiteen museossa (Tallberginkatu 1 G, Helsinki).

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Valokuvaus
  • Valokuvataide
  • Näyttelyt
  • Syrjäytyminen

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    2. 2

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    3. 3

      Lehti: Trumpin vävy alkaa uusia valtion hallintoa – ”Pitäisi johtaa kuin yritystä”

    4. 4

      Näin Helsingistä tuli 12 vuodessa kiva ja avoin mutta myös kallis ja eriarvoinen – kuka sen sai aikaan?

    5. 5

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    6. 6

      Suurpalon sammutus Vantaalla jatkuu koko maanantain – ”Savu kulkeutuu kohti Tuusulanväylää”

    7. 7

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    8. 8

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    9. 9

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    10. 10

      Teini-ikä vie 10 prosenttia ihmisistä todellisiin vaikeuksiin, mutta murrosiän epätasapaino on samalla välttämätöntä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    4. 4

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    5. 5

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    6. 6

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    7. 7

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    8. 8

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    9. 9

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    10. 10

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    4. 4

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää