HS Ilta

Mika Häkkisen tolppa siirtyy lentokentän kupeeseen – ”Ympäristö Martsarissa ei ole sen paalun arvoinen”

Martinlaakson karua aukiota koristanut taideteos pystytetään Vantaan moottoriradan viereen.

Formula 1:n kaksinkertaisen maailmanmestarin Mika Häkkisen kunniaksi pystytetty taideteos siirretään uuteen paikkaan Vantaalla, pois Häkkisen kotilähiöstä.

Martinlaaksossa Häkkisen mukaan nimetyllä pienellä aukiolla seisova tolppa eli Paalupaikka saa uuden kodin Vantaan vauhtikeskuksesta. Vauhtikeskus sijaitsee Helsinki-Vantaan lentoaseman länsipuolelta ja koostuu moottoriurheilu- ja ajoharjoitteluradoista.

”Oli erilaisia vaihtoehtoja. Kaupunginmuseo oli siitä kiinnostunut ja Keimolanmäkeä ehdotettiin. Tämä aloite tuli Tapio Päiviseltä [Vantaan Moottorirata Oy:n entiseltä toimitusjohtajalta] eikä se ole herättänyt vastustusta”, kertoo kaupungininsinööri Henry Westlin.

Uudesta sijoituspaikasta kertoi ensimmäisenä Vantaan Sanomat.

Martinlaakson uimahallin, lukion ja ostoskeskus Martinkeskuksen tuntumassa sijaitseva Mika Häkkisen aukio rakennetaan kokonaan uusiksi. Aukiolle tulee muun muassa muuri eli Mika Häkkisen taideseinä.

Ajatuksena on myös, että aukion pintaan heijastettaisiin Japanin Suzukan kilparataa esittävä kuva. Häkkinen varmisti maailmanmestaruutensa sekä vuonna 1998 että 1999 juuri Suzukassa. Uudistetulla aukiolla ei ole sijaa monumentille, joka koostuu neljästä yhteen liitetystä teräspalkista.

”Mitäköhän sanoisin... Se ympäristö Martsarissa ei ole sen paalun arvoinen. Aukio on aikoinaan tehty aika edullisesti”, Westlin puntaroi nykytilaa.

HS tavoitti marraskuussa 2015 myös Paalupaikan suunnitelleen miehen. Hän ei halunnut nimeään liitettävän enää millään tavalla teokseen.

Ongelma oli miehen mukaan yksinkertaisesti siinä, että ”jotain piti tehdä, mutta mitään se ei oikein saanut maksaa”. ”Vaikea se on viheltää, jos on huuli halki”, hän kuvaili.

Marraskuussa spekuloitiin, että tolppa voisi päätyä esimerkiksi yksityishenkilön tai Mika Häkkisen varhaisena sponsorina tunnetun Allun Grillin haltuun. Vauhtikeskuksessa tolppa on Westlinin mukaan tarkoitus pystyttää sellaiseen paikkaan, että sitä pääsee vapaasti katsomaan.

Siirto vauhtikeskukseen tapahtuu näillä näkymin kesällä. Operaation hinnaksi Westlin arvioi ”kymppitonneja”. Pystytyspaikan suunnittelu on parhaillaan käynnissä.

Tolpan uudeksi kodiksi niin ikään ehdotettu Keimolanmäen uusi asuinalue ei tullut kyseeseen, koska rakentaminen on siellä pahasti kesken. Alue liittyy Häkkiseen, sillä asuntoja rakennetaan entisen Keimolan moottoriradan paikalle. Asuinkortteleiden keskelle jää radan entinen valvontatorni, joka odottaa kunnostamista.

Martinlaakson keskustassa on puolestaan alkamassa myllerrys, kun Martinkeskus ja muita rakennuksia puretaan. Niiden tilalle ja ympärille rakennetaan uusia asuin- ja liiketaloja.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Formula 1
  • Martinlaakso
  • Vantaa

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

    2. 2

      21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

    3. 3

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    4. 4

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    5. 5

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    6. 6

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    7. 7

      Presidentti Niinistö Turun puukotuksista: ”Erityisen kiitoksen ansaitsevat ne ulkopuoliset, jotka pyrkivät suojaamaan toisiaan”

    8. 8

      Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

    9. 9

      Turun puukotuksista epäilty on uhattu tappaa – Sairaala toimii normaalisti ylimääräisten vartijoiden valvomana

    10. 10

      Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

    2. 2

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    3. 3

      Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

    4. 4

      Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Turun puukotuksista epäilty marokkolais­mies liikkui viime aikoina Pernon lähiössä, paikalliset kertovat: ”Hän kulki aina katse alas päin”

    7. 7

      Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

    8. 8

      Lisätäänkö turvapaikanhakijoiden valvontaa, entä miten estetään heihin kohdistuva kansalaisraivo? Kahdeksan kysymystä sisäministeri Risikolle Turun puukotuksista

    9. 9

      Vakava väkivaltarikos Vaalimaalla – Poliisi tavoittanut epäillyt miehet

    10. 10

      Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

    2. 2

      Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

    3. 3

      Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

    4. 4

      Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

    5. 5

      Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

    6. 6

      Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

    7. 7

      Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

    8. 8

      Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

    9. 9

      Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

    10. 10

      Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

    11. Näytä lisää