HS Ilta    |   Politiikka

Suomi ja Norja rauhoittelevat pakolaiskiistaa Venäjän kanssa – Soinin mukaan ”tilanne on nyt hyvin herkkä”

Suomen ja Norjan hallitukset kommentoivat äärimmäisen varovaisesti Venäjän vastaisella rajalla syntynyttä kiistaa turvapaikanhakijoista samalla, kun molemmat maat valmistautuvat neuvotelemaan ratkaisuista Venäjän kanssa lähipäivinä.

Tromssa. En halua spekuloida, sanoo Suomen ulkoministeri Timo Soini (ps).

Haluamme jatkaa rakentavaa dialogia, sanoo Norjan ulkoministeri Børge Brende.

Suomen ja Norjan hallitukset kommentoivat äärimmäisen varovaisesti Venäjän vastaisella rajalla syntynyttä kiistaa turvapaikanhakijoista samalla, kun molemmat maat valmistautuvat neuvotelemaan ratkaisuista Venäjän kanssa lähipäivinä.

Soinin ja Brenden oli määrä keskustella kahdestaan yhteisestä pakolaisongelmasta maanantaina Tromssassa Pohjois-Norjassa järjestetyssä konferenssissa, jonka varsinaisena aiheena oli yhteistyö arktisilla alueilla.

Soini sanoi viikonvaihteessa, että jopa rajan sulkeminen on mahdollista. Tromssassa hän kuitenkin sanoi, ettei se ole nyt ajankohtaista. Kumpikaan ministeri ei halunnut arvioida lainkaan Venäjän mahdollisia poliittisia motiiveja.

Venäjältä viranomaisten ilmeisellä myötävaikutuksella rajan yli tulevat turvapaikanhakijat ovat ongelma nimenomaan Norjalle ja Suomelle. Muihin Venäjän rajanaapureihin ei ole tullut rajan yli samalla tavalla turvapaikanhakijoita.

Tromssassa tuli kuitenkin selväksi, että Norja ja Suomi eivät ainakaan tähän mennessä ole erityisemmin keskenään koordinoineet Venäjän kansa käymiään keskusteluja kiistasta.

”Puhumme keskenämme. Meillä on dialogi Venäjän kanssa. Tiedämme, että myös Suomella on”, Brende vastasi HS:n kysymyksen yhteistyöstä.

Brende kertoi puhuneensa Venäjän kautta tulevista turvapaikanhakijoista myös presidentti Sauli Niinistön kanssa muutama päivä sitten Davosin talousfoorumissa.

”Suomi ja Norja pitävät kestämättömänä tilannetta, jossa tulijat hakevat turvapaikkaa ilman perusteita”, sanoi Brende.

”Tilanne on nyt hyvin herkkä”, sanoi Soini saavuttuaan Tromssaan. Hän korosti, että Suomen ja Venäjän sisä- ja pääministerit keskustelevat rajan kriisistä tällä viikolla.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok) tapaa venäläisen virkaveljensä Vladimir Kolokoltsevin Suomessa tiistaina. Sitä ennen maanantaina Orpo osallistuu EU:n sisäministerien kokoukseen Hollannin Amsterdamissa, jossa hän niin ikään nostaa esiin Suomen kohtaamat ongelmat Venäjän-rajalla.

Perjantaina taas pääministerit Juha Sipilä ja Dmitri Medvedev keskustelevat Pietarissa.

Norjalla ja Suomella on meneillään kiistassa eri vaiheet. Norja yrittää palauttaa turvapaikanhakijoita Venäjälle, joka ilmoitti perjantaina, ettei se toistaiseksi suostu ottamaan heitä takaisin.

Norjaan tuli Venäjältä viime vuoden puolella yhteensä yli 5 400 turvapaikanhakijaa, joista joitakin satoja halutaan palauttaa nopeasti. Brenden mukaan pakolaisvirta katkaistiin neuvotteluilla.

Suomi vuorostaan yrittää yhä katkaista turvapaikanhakijoiden tulon rajan yli. Pohjois-Suomen raja-asemien kautta Suomeen on tullut noin tuhat turvapaikanhakijaa.

Soini sanoi, että pakolaiskriisiin tarvitaan Euroopan laajuinen kestävä ratkaisu.

”Suomi on EU:n ulkoraja samalla tavalla kuin Kreikka”, hän sanoi.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Krista heräsi siihen, että häntä raiskattiin – Helsingin poliisin tilastoissa toistuu klassinen tarina

    2. 2

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    3. 3

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    4. 4

      Ymmärrän, miksi presidentti Trumpia ketuttaa

    5. 5

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    6. 6

      Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

    7. 7

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    8. 8

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    9. 9

      Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

    10. 10

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    2. 2

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    3. 3

      24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

    4. 4

      Nobinan lakko voi sekoittaa pääkaupunkiseudun bussiliikenteen torstaina – kaikki nämä linjat uhkaavat pysähtyä

    5. 5

      ”Ehtivät he sen sanoa, että olen mätäpaise” – Tom-Kristian Heinäaho kasvoi Jehovan todistajaksi ja nousi liikkeen vanhimmistoon, mutta sitten runokilpailu paljasti hänen salaisuutensa

    6. 6

      ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

    7. 7

      Huono palkka ja raskas arki – moni lastentarhan­opettaja harkitsee alan vaihtamista: ”Tuli kiky ja lomarahat meni”

    8. 8

      Merika Kallionpää oli uskonnollisen yhteisönsä tähti, kun häntä varoitettiin toisesta uskovasta naisesta – suhde ja kaapista tuleminen syöksivät Kallionpään sivuraiteelle

    9. 9

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    10. 10

      ”Älä nyt pelästy, isäsi tulee kuolemaan”, outo ääni varoitti – Tutkija päätyi sattumalta tekemään väitöskirjan suomalaisten yliluonnollisista kokemuksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    5. 5

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    6. 6

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    7. 7

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    8. 8

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    11. Näytä lisää