HS Ilta    |   Kotimaa

Suomessa käännytettäviä noin 20 000 – Sisäministeriön Nerg: Vastahankaisille omat odotuskeskukset

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg uskoo, että Suomestakin lähtee vielä vapaaehtoisten tilauslentoja takaisin.

Suomi laskee, että viime vuonna tulleista noin 32 000 turvapaikanhakijasta noin 60 prosenttia tulee saamaan kielteisen päätöksen. Tällä kaavalla käännytettäviä olisi Suomessa noin 20 000. Ruotsissa vastaava luku on 60 000–80 000.

”Ensimmäiset päätökset ovat jo tulleet, ja niitä tulee nyt kiihtyvällä tahdilla. Nämä 32 000 on käsitelty toukokuun loppuun mennessä viimeistään”, sanoo sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg.

”Meidän arviomme on se, että Suomessa kielteisiä päätöksiä tulisi noin 60 prosenttia. Meilläkin määrät ovat isoja”, hän sanoo ja viittaa Ruotsin lukuihin.

Sisäministeriö on jo ilmoittanut, että se suunnittelee palautuskeskuksia niille, jotka ovat saaneet kielteisen päätöksen. Nyt mallia on ministeriössä pohdittu hieman pidemmälle. Uudessa suunnitelmassa tällaisia keskuksia olisi kahdenlaisia: toiset olisivat niille kielteisen päätöksen saaneille, jotka haluavat vapaaehtoisesti lähteä ja toiset keskukset niille, jotka haluavat valittaa päätöksestä.

”Ne jotka vapaaehtoisesti haluavat palata, ohjattaisiin transit-keskukseen, josta he vapaaehtoisen paluun kautta lähtisivät omaan maahansa. Sitten ne, jotka mahdollisesti haluavat valittaa ja haastaa, saavatko luvan, sijoitettaisiin toisentyyppiseen vastaanottokeskukseen odottamaan”, Nerg luonnehtii uusia suunnitelmia.

Hän muistuttaa, että kielteisestä päätöksestä voi valittaa, mistä näillä määrillä voi odottaa myös ruuhkia. Tässäkin ministeriö hakee ”konseptimuutosta”, josta päätetään ensi viikolla. Ne jotka saavat myönteisen päätöksen, sijoitettaisiin nopeasti kuntiin. Ne jotka saavat kielteisen, saavat myös valitusajan, joka on eräänlainen väliaika. Ministeriössä pohditaan nyt, miten valitusaika Suomessa vietettäisiin.

”Sen välivaiheen hallintaa meidän täytyy nyt miettiä”, Nerg sanoo.

Iso kysymys on se, miten lähtijät pääsevät matkaan. Hänen mukaansa esimerkiksi Irakiin on palautettu yksittäisiä ihmisiä yhteensä pari sataa.

”Meillä on neuvottelut käynnissä Irakin kanssa, ja vapaaehtoisen paluun reitti on nyt se, mitä me molemmin puolin voimakkaasti haemme. Mietimme sitä, miten voisimme mahdollisimman paljon tukea ihmisiä ja saada heidät lähtemään vapaaehtoisesti.”

Moni on jo peruuttanut turvapaikkahakemuksensa ja lähtenyt omalla kustannuksellaan kotimaahansa. Vuosi sitten laissa tuli mahdolliseksi myös vapaaehtoisen paluun malli, jossa valtio maksaa matkalipun. Suuruusluokka on noin tuhat euroa. Hän tietää, että tällaisen rahan jakaminen herättää kritiikkiä, mutta sille on hänen mukaansa selvät perusteet.

”Jos hänet viedäänkin pakolla, hänet viedään Suomen valtion maksamalla lennolla ja poliisit mukana vartioimassa, edestakaisin. Se on monin verroin kalliimpaa.”

Nerg uskoo, että Suomestakin lähtee vielä vapaaehtoisten tilauslentoja takaisin. Aiheesta on jo keskusteltu.

”Jos on vapaaehtoisen paluun ryhmä, se voitaisiin tällaisella yhteisellä charter-lennolla viedä. Nythän joka kohdassa pitää etsiä ratkaisu, joka on mahdollisimman kustannustehokas, mutta samaan aikaan ihmisen huomioiva.”

Nergin mukaan neuvottelut on käynnissä myös Somalian ja Afganistanin kanssa palauttamisista. Niistä on tullut suurimpia hakijoiden ryhmiä.

”Afganistanin kanssa neuvottelut ovat vähän nytkähtäneet eteenpäin”, hän sanoo.

Nerg sanoo pohtivansa myös sitä, miten palautukset tulevat hoitumaan koko Euroopan mittakaavassa.

”On tämä hurja tilanne, jos joka maasta tulevan kevään aikana tulee kymmeniätuhansia [palautuksia]. Kuinka paljon heitä on esimerkiksi Saksassa? Suomi on pieni tekijä tässä. Tämä Ruotsin uutinen ei ole mikään yllätys, sama tilanne on meillä.”

On mahdollista myös, että kielteisen päätöksen saanut painuu maan alle ja välttelee viranomaisia.

”Suomalainen yhteiskunta ei voi sallia tilannetta, jossa täällä toimitaan ilman lupaa. Meillä kaikki toimet tähtäävät siihen, että valitettavassa tilanteessa pakkopalautus pitää voida tehdä, jotta ei tapahdu tällaista maan alle siirtymistä, paperittomaksi jäämistä.”

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Turvapaikanhakijat
  • Sisäministeriö

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    4. 4

      Pohjois-Korea uhkaa ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Pentagon lupaa tarjota Trumpille keinot vastata provokaatioihin

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

    7. 7

      Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain sanasodalla on nyt uusi kaiku – diktatuurilla alkaa olla vakavasti otettava kyky toteuttaa uhkauksensa

    8. 8

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    9. 9

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    10. 10

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    3. 3

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

    6. 6

      Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

    8. 8

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    9. 9

      Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

    10. 10

      Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Huippu-urheilun valmennustukiean saajia karsitaan kovalla kädellä – Olympiakomitea lupaa, ettei se unohda yhtään lahjakasta nuorta lajista riippumatta
    3. Pohjois-Korea uhkaa ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Pentagon lupaa tarjota Trumpille keinot vastata provokaatioihin
    4. NFL:n suurimpiin tähtiin kuuluva Tom Brady sanoi viimein mielipiteensä Trumpista: ”Olen eri mieltä hänen kanssaan. Hänen sanomansa oli hajottavaa.”
    5. Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain sanasodalla on nyt uusi kaiku – diktatuurilla alkaa olla vakavasti otettava kyky toteuttaa uhkauksensa
    6. Seksiviestien lähettely teinille toi ex-kongressi­edustajalle lähes kaksi vuotta vankeutta – Clintonin kampanjaakin sekoittaunt Anthony Weiner sai tuomion Yhdysvalloissa
    7. Brexit-neuvottelut jatkuivat aiempaa toiveikkaammissa merkeissä – Ministeri Sampo Terho pitää brittien pehmentyneitä asenteita ”rakentavina ja oikeansuuntaisina”
    8. Tunti sitten
    9. Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina
    10. Floppijoukkue HIFK:n kasannut Tom Nybondas väistyy urheilujohtajan tehtävästä – uusi urheilujohtaja haussa
    11. Kurdistan järjesti kansanäänestyksen itsenäistymisestä – Turkki uhkasi katkaista öljynviennin maakunnasta
    12. Katso maanantain HS-uutiset ja sää
    13. Näytä lisää