Valikko
HS Ilta    |   Kolumni

Suomessa on hyvin vastuullinen ay-liike

Ay-liike olisi voinut jättää vallan ja vastuun työllisyydestä ja yritysten kilpailukyvystä yksin hallitukselle ja tyytyä vastustamaan kaikkia heikennyksiä jäsentensä etuihin. Tähän rooliin hallitus oli ay-liikettä alun perin työntämässä, kirjoittaa Yrjö Rautio.

Ammattiyhdistysliike ansaitsee ainaisten haukkujen lisäksi myös kiitosta, syntyi kilpailukykysopimusta tai ei. Se on osoittanut vaikeassa tilanteessa erittäin suurta vastuullisuutta ja joustavuutta.

Palvelualojen ammattiliitto Pam lähti lopulta tiukoin reunaehdoin neuvottelemaan sopimuksesta. Sopimuksen synty ei kuitenkaan ole lainkaan varmaa, vaikka lähtikin. Tästähän neuvottelut vasta alkavat. Niille on aikaa toukokuun loppuun. Vasta kesäkuun alussa ratkeaa sopimuksen kohtalo.

En ihmettele lainkaan, että Pamin oli vaikeaa suostua näihin neuvotteluihin. Mitä hyvää Pamin ja muiden matalapalkkaisten alojen liittojen jäsenistölle koituu siitä, että he luovuttavat osan jo ennestäänkin kehnoista ansioistaan työnantajilleen? Tuskin mitään, ainakaan välittömästi.

Myöhemmin voi jotain hyvää myös matalapalkkaisille tihkuakin, jos maan talous lähtee sopimuksen ansiosta nousuun. Veronkevennykset kompensoivat osan menetyksistä, jos ne toteutuvat. Myös se, että hallitus luopuisi lisäleikkauksista, hyödyttäisi myös matalapalkkaisia.

Suomen vienti ei vedä, koska valmistetut tuotteet eivät mene maailmalla kaupaksi, ainakaan kannattavaan hintaan. Naisvaltaisten matalapalkka-alojen työehtojen huonontaminen entisestään ei tätä taloutemme ongelmien perussyytä ratkaise.

Työantajat halusivat vuonna 2007 liittokierroksen hintaan mihin hyvänsä. Ja hintaa sille totisesti tulikin. Seuraavana vuonna iski maailmanlaajuinen finanssikriisi ja jo sovitut palkankorotukset olivat siinä tilanteessa reippaasti ylimitoitettuja. Silloin alkanut syöksykierre ei ole oiennut vieläkään.

Ahdinkoa on syventänyt ja pidentänyt se, että tärkeät vientialamme, kuten elektroniikkateollisuus ja puunjalostusteollisuus, joutuivat samaan aikaan suurin vaikeuksiin.

Ay-liike on tyytynyt monta vuotta erittäin maltillisiin palkkaratkaisuihin. Mahdollisessa kilpailukykysopimuksessa ay-liike osallistuu pääasiassa muiden aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen oman jäsenistönsä etujen kustannuksella. Siitä se ansaitsisi vaihteeksi kiitosta ja arvostusta eikä aina vain moitteita.

Erityisesti arvostan SAK:n puheenjohtajan Lauri Lylyn, JHL:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan ja Pamin puheenjohtajan Ann Selinin roolia.

Lyly on ajanut sopimusta, niin vaikea kuin se onkin niellä monissa SAK:n liitoissa. Eloranta on vienyt liittonsa neuvotteluihin sopimuksesta, joka ottaa erityisen paljon juuri hänen liittonsa jäseniltä. Hehän ovat enimmäkseen julkisen ja hyvinvointialan matalapalkkaisia naisia. Selin on kannattanut neuvotteluihin osallistumista, vaikka juuri hänen liittonsa erittäin pienipalkkaisille jäsenille sopimus olisi kaikkein kohtuuttomin.

Se mihin ay-liike on lähtenyt, on aivan ainutlaatuista. Koskaan aiemmin ei ole Suomessa sovittu samalla kertaa palkkojen nollakorotuksista ja työajan jatkamisesta ilman vastaavaa palkkojen korotusta. Myös osa työantajamaksuista siirtyy työntekijöille. Nyt toisin sanoen alennetaan palkkoja.

Jos ay-liike olisi vastuuton, se olisi menetellyt aivan toisin. Se olisi jättänyt vastuun, vallan ja ongelmien ratkaisemisen yksin hallitukselle, kuten muutamat oikeistopoliitikot ovat vaatineetkin. Se olisi taistellut koko voimallaan jokaista yritystä vastaan heikentää jäsenistönsä etuja. Siinä se olisi täyttänyt vain perustehtäväänsä.

Hallitus oli alkuun suorastaan työntämässä ay-liikettä tähän vastuuttomaan rooliin. En usko, että pakkolait olivat alun perin bluffia. Hallituspuolueet kuvittelivat, kokemattomuuttaan ja ylimielisyyttään, että ay-liike voitaisiin pakottaa sopuun niiden avulla. Se ei olisi ikinä onnistunut. Se olisi johtanut vain valtaisaan työmarkkinakonfliktiin, joka olisi romahduttanut toiveetkin talouden noususta.

Pakkolakien piti olla ansa, johon ay-liike pyydystetään ja sitten kesytetään, mutta hallitus joutuikin ansaansa itse. Se että perustuslaitkin estäisivät niiden säätämisen, oli hallitukselle lopulta suuri helpotus.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    2. 2

      Puoli miljoonaa kranaattia tunnissa ja kymmeniätuhansia kuolleita – kaikki tietävät, millainen Korean sota olisi

    3. 3

      Suomen ruokakulttuuri on muuttunut 30 vuodessa valtavasti – paitsi yksi asia

    4. 4

      Liettualaismies petkutti Facebookilta ja Googlelta jopa 100 miljoonaa dollaria

    5. 5

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    6. 6

      Petra haluaisi eroon Tiktakista, mutta se ei onnistu – Vain elämää -sarjassa tuotiin esille todellista draamaa

    7. 7

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    8. 8

      Heidi Jaaran yritys syntyi lapsettomuus­kriisistä – Balmuir tekee luksushuiveja, jotka kelpaavat Cheekille ja Saudi-Arabian prinsessalle

    9. 9

      Merja Savelainen teki sen, mistä moni haaveilee: irtisanoutui, lähti maailmalle ja tekee töitä vain seuraavaa reissua varten – miten se onnistui?

    10. 10

      Trump olikin vähemmän radikaali kuin lupasi – HS:n kirjeenvaihtaja kertoo esseessään, miksi Yhdysvaltain presidentti on usein eri mieltä itsensä kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    2. 2

      Vuoden hienoin mainos on tässä – kondominvalmistaja kehottaa kuksimaan kuin suomalainen

    3. 3

      Tämä kuva-arvoitus on piinannut helsinkiläistä Panu Sihvolaa liki 60 vuotta – Hoksaatko itse, mitä 1920-luvun maalaus esittää?

    4. 4

      22-vuotias laulaja yritti kaikin tavoin lyödä läpi – sitten yksi dramaattinen tapaaminen muutti kaiken

    5. 5

      Potkiiko hallitus hyvätuloiset ulos Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista? Vuokrataloihin jaettu kirje nostatti asukkaat takajaloilleen

    6. 6

      Panu Sihvolaa liki 60 vuotta piinannut kuva-arvoitus ratkesi – maisemasta ei ole nykyään jäljellä enää tiilen tiiltä

    7. 7

      Presidentti Niinistö torjui virkanimityksen – ministeriön ehdotus oikeuskansleriksi poistettiin valtioneuvoston käsittelystä, vaikka siitä oli jo kerrottu hakijoille

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      Trump kuvailee avoimesti elämäänsä ”pienessä kotelossa” ja harmittelee, ettei saa enää ajaa autoa: ”Rakastin entistä elämääni”

    10. 10

      Teinitytön itsemurhaa käsittelevä hittisarja kuohuttaa, nyt sarja kiellettiin Uudessa-Seelannissa alle 18-vuotiailta: tästä on kyse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun pienten tyttöjen isä nukkui viiden tunnin päiväunia, se ei ollut merkki väsymyksestä vaan aivosyövästä – Kirsi Karhusen mies sai Suomen parasta saattohoitoa, mutta moni muu ei saa

    2. 2

      ”Se on kuin jokin uskonto: usein kun suomalainen lähtee töistä, hän ei enää vastaa puhelimeen” – USA:ssa uraa tehnyt Tero Kuittinen hämmästelee suomalaista keskustelua työuupumuksesta

    3. 3

      Kolmentuhannen euron lasku kuoleman jälkeen yllätti omaiset

    4. 4

      Sveitsiläislehti hehkuttaa suomalaista vaikenemista – omisti tuppisuisuudelle koko numeron

    5. 5

      Jako hyviin ja huonoihin työttömiin ärsyttää Kaisa Heikkilää, 29, joka päätti olla ylpeästi työtön – ”Suomessa työ määrittelee ihmistä”

    6. 6

      Metsään kadonnut kuopiolaismies oli jo alkanut riisua vaatteitaan hypotermiassa – onneksi poliisikoira Körmy löysi lumen alta pipon

    7. 7

      Nyt on hyvä aika päivittää televisio – alle kuukauden päästä kanavasi voivat pimentyä

    8. 8

      Rumatkin miehet koetaan viehättäväksi, jos jutut ovat hyviä – naisilla tilanne on monimutkaisempi, selvisi viehätysvoimatutkimuksessa

    9. 9

      ”Anna on taas lihonut” – Suomalainen suosikkibloggaaja laihdutti lukijoidensa edessä, lihoi entiselleen, päätti lopettaa jojoilun – ja saa nyt kuulla siitä jatkuvasti

    10. 10

      Erittäin tappava tunnistamaton tauti levinnyt Liberiassa – alustavien tietojen mukaan kyse ei ole ebolasta

    11. Näytä lisää