Valikko
HS Ilta

Eläkeläisistä tuli vantaalaisen kosmetologin pelastus Algarvessa

Hannele Vanne vaihtoi alaa ja alkoi hoitaa kauneutta keskellä Portugalin lamaa.

PORTIMÃO. Yrittäjäksi ryhtyminen vieraassa, lamasta kärsivässä maassa vaikuttaa rämäpäiseltä suunnitelmalta.

Vantaalaista Hannele Vannetta, 52, ei jarruttanut se, että Portugali rypi velkakriisissä. Hän päätti toteuttaa unelmansa ja avasi kauneushoitolan Algarvessa pian neljä vuotta sitten. Lastentarhanopettajan työt jäivät Suomessa.

Alku etelässä ei ollut helppo vastavalmistuneelle kosmetologille. Yrittäjyydestäkään hänellä ei ollut minkäänlaista aiempaa kokemusta.

”Pari ensimmäistä vuotta jäivät miinukselle. Tämä oli alkuun aika kallis harrastus. Jouduin alentamaan hoitojen hintoja, sillä monet kilpailijat myivät ja myyvät edelleen palveluksiaan polkuhinnoin”, hän hymähtää työpaikallaan aurinkorannoista tunnetussa Portimãon kaupungissa.

Onneksi säästöt kannattelivat yrittäjää vaikeimman yli. Hannele Vanne ja hänen aviopuolisonsa Juhani Vanne olivat hankkiutuneet eroon omaisuudestaan muuton alla.

”Myimme Suomessa kaiken, mikä myytävissä oli – kuten auton ja asunnon”, Juhani Vanne, 52, kertoo. Vain aikuiset tyttäret jäivät entiseen kotimaahan.

Mutta nyt kauneudenhoidosta saadut tulot ovat nousseet voiton puolelle.

Kulunut talvi oli ensimmäistä kertaa kesää vilkkaampi, sillä asiakkaiksi on ilmaantunut aina vain uusia suomalaiseläkeläisiä. Suomalaisten yhteydenpitokanavana toimii Suomi–Algarve-seura, jonka jäsenmäärässäkin on ylittynyt tuhannen rajapyykki.

”Tänne muuttaneet suomalaiset ovat pelastaneet minut! En voi enää valittaa. Talvi oli oikein hyvä”, yrittäjä kiittelee.

Suomalaisten ja skandinaavien lisäksi Vanne hoitaa usein brittejä. Britit löysivät Algarven lämmön jo vuosikymmeniä sitten, ja heitä elää Etelä-Portugalissa iso yhteisö.

”Loma-aikoina luonani käy myös yllättävästi portugalilaisia, mutta vain sellaisia, jotka asuvat ulkomailla. Kaikki puhuvat englantia kanssani, joten en ole oppinut portugalia.”

Aviomies pärjää kielessä sen sijaan niin hyvin, että on alkanut antaa alkeistunteja paikallisille suomalaisille. Juhani Vanne myös hoitaa kotona äitiään, joka sairastaa alzheimeria.

Yllyke muuttoon tulikin alun perin opettajana työskennelleeltä Juhani Vanteelta. ”Löytöretket ja Portugalin historiaan liittyvät muut tapahtumat kiinnostavat minua kovasti”, hän perustelee.

Perhe eli vuosituhannen alussa lasten kanssa vuorotteluvapaalla läheisessä Lagosissa. Ainakin historiallisen menneisyyden suhteen valinta oli täysosuma.

Vanha merenkävijöiden keskus oli yksi löytöretkeilijöiden tyyssijoista, jossa viritettiin myös orjakauppaa Eurooppaan 1400-luvulla. Lagosin hulppeat huvilat vetävät nykyisin puoleensa vaurasta varttunutta väkeä maailmalta.

Vanteet vakuuttavat pärjäävänsä niukalla toimeentulolla. Arkielämän kulut ovat suomalaisia selvästi pienemmät. He miettivät silti usein, miten portugalilaiset selviävät vaatimattomilla palkoillaan – jos töitä edes on.

Moni kauneushoitolan naapuruston putiikki ja baari on kadonnut yksi toisensa perään. Viimeksi vararikon teki kebab-kuppila, joka sinnitteli samalla kadulla puolitoista vuotta.

Juhani Vanne toteaa satojentuhansien portugalilaisten lähteneen vierastyöläisiksi.

”Vähän niin kuin Suomesta mentiin Ruotsiin 1970-luvulla. Meidän kodin vieressä on Portimãon korkein kerrostalo. Siinä on toistasataa huoneistoa, mutta iltaisin taitaa palaa enää viitisen valoa”, hän rinnastaa.

Viime vuonna Portugalin kansantalous sentään kasvoi 1,5 prosenttia. Huolestuttavana pidetään edelleen sitä, että euromaiden kolmanneksi raskain valtion velkataakka suhteessa kokonaistuotantoon ei osoita kevenemisen merkkejä.

Kun Paul Betcke, 77, astuu Hannele Vanteen salonkiin keveään kasvohoitoon, puhe kääntyy tietysti eläkeläisten nollaverotukseen. Suomi neuvottelee Portugalin valtiovarainministeriön kanssa verosopimuksen muuttamisesta. Jos Suomi ei saa verottaa kaikkia Portugaliin eläköityviä kansalaisiaan, näkyvissä lienee sopimuksen yksipuolinen purku.

Betcke muutti toista vuotta sitten Portimãoon ja odottelee omaa päätöstään vapautuksesta. ”Verottaja on arvaamaton”, hän pohtii. Hän on ostanut Portimãosta asunnon ja uskoo jäävänsä ”tekipä Suomi mitä vaan”.

Hannele Vanne alkaa hieroa Betcken kasvoja. Kosmetologi ei pelkää, että asiakkaat karkaavat takaisin Suomeen, vaikka verotus muuttuisi. Moni on mieltynyt etelän valoon ja leutoon ilmastoon liikaa, hän arvelee.

Sitten yrittäjä paljastaa, ettei hänkään ole toistaiseksi maksanut veroa Portugalissa. Tulot ovat olleet liian pienet. Alle kymmenentuhannen euron vuosituloilla elävät portugalilaiset kotitaloudet eivät maksa veroja. Mutta viimeisimmät tilastot vuodelta 2014 ovat historialliset. Tuloveroa maksoi ensimmäistä kertaa yli puolet kotitalouksista.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Portugali
  • kosmetologi

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää

    Luetuimmat

    1. 1

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    2. 2

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    3. 3

      Vääntö virkaanastujaisten yleisöstä sai lisäkierteen – Trumpin neuvonantaja sanoo Valkoisen talon tiedottajan esittäneen ”vaihtoehtoisia faktoja”

    4. 4

      Anne Berneriltä uusi ehdotus – sadan miljoonan euron hankintatuki auton tänä vuonna ostaville

    5. 5

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    6. 6

      Hiirikokeet kertoivat, miksi länsimainen ravinto usuttaa ahmimaan – ja miten se saataisiin loppumaan

    7. 7

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    8. 8

      Maavoimien uuden helikopterin lentotunnin hinta on lähes 16 000 euroa – 6 600 euroa enemmän kuin Hornetin

    9. 9

      Lastenvaunut paloivat rappukäytävässä Helsingin Kannelmäessä

    10. 10

      Pohjoismaiden liittovaltio olisi 26 miljoonan asukkaan suurvalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    2. 2

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    3. 3

      Tältä me näytämme aamulla bussissa ja metrossa – Akseli Valmusen kuvareportaasi

    4. 4

      Kuolemansairas Pasi pelkäsi tukehtuvansa lopulta mutta ei saanut Suomessa kuolinapua – hollantilaislääkäri kertoo, miten hän tekee eutanasian

    5. 5

      Kiinalaistavara saapuu 14 sentillä kotiovellesi

    6. 6

      Velat veivät olympiamitalistin vararikkoon – kaikki on mennyt

    7. 7

      Anne Berneriltä uusi ehdotus – sadan miljoonan euron hankintatuki auton tänä vuonna ostaville

    8. 8

      Tänne länsimetron miljoonat menevät – yksi vessakoppi maksaa kymmeniätuhansia, hissit ja liukuportaat 24 miljoonaa euroa

    9. 9

      Vääntö virkaanastujaisten yleisöstä sai lisäkierteen – Trumpin neuvonantaja sanoo Valkoisen talon tiedottajan esittäneen ”vaihtoehtoisia faktoja”

    10. 10

      ”Tilanne voi olla vaarallinen”, sanoo rasismista elokuvan tehnyt Elina Hirvonen: Suomi on jakaantunut leireihin, jotka eivät yritäkään ymmärtää toisiaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpin kannattaja: ”Te siellä Suomessa puhutte enää islamia”

    2. 2

      Poliisi epäilee Helsingissä ”kaikkien aikojen korruptiotapausta” – Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikkö vangittu

    3. 3

      Parisuhteissa mies ei päätä juuri mistään, sanoo asiantuntija – ”Tasa-arvoisesta suhteesta on ajauduttu hyvin kauas”

    4. 4

      Olivia Oras ryhtyi instaamaan, sai tuhansia seuraajia ja vietti 16-vuotiaana vip-elämää – mutta alkoi pelätä imeytymistä someen ja palasi kotiin

    5. 5

      Miehen epäillään tunkeutuneen sikalaan ja paritelleen karjun kanssa Oulun seudulla

    6. 6

      Trump suuttui median uutisoimasta vaatimattomasta yleisömäärästä – ilmakuvat näyttävät karun totuuden virkaanastujaisista

    7. 7

      Ruokatrendit, kuten sushi, veganismi ja pienoluet, ovat esittämistä, jolla hyväosaiset tekevät eroa muihin, sanoo tutkija – ja hänellä on lukuja todisteeksi

    8. 8

      CNN otti Trumpin virkaanastujaisista uskomattoman kuvan – yleisön voi laskea vaikka yksitellen

    9. 9

      Helsinkiä riivaa huutava pula nuorista miehistä – katso HS:n koneesta, puuttuuko kotikulmiltasi naisia vai miehiä

    10. 10

      Muutin 41-vuotiaana vanhempieni luokse ja toivon, että oma lapseni voi keski-ikäisenä kivuta syliini itkemään

    11. Näytä lisää