HS Ilta

Menikö uutispäivä ohi? – HS Ilta kertoo tärkeimmät asiat

HS Illassa maanantaina asiaa muun muassa Venäjältä, jossa on juhlittu maanantaina natsi-Saksan lyömisen muistoksi vietettävää voitonpäivää.

HS Illassa maanantaina asiaa muun muassa Venäjältä, jossa on juhlittu maanantaina natsi-Saksan lyömisen muistoksi vietettävää voitonpäivää. Presidentti Vladimir Putin nosti puheessaan Moskovan Punaisella torilla esiin terrorismin ja esitteli Venäjän maana, joka on valmis yhteistyöhön uudenlaisen kansainvälisen turvallisuusjärjestelmän rakentamiseksi. Päämääränä olisi terrorismin kukistaminen.

Ulkoministeri Timo Soini (ps) puolestaan pohjusti tänään pitämällään puheella tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja neljän muun pohjoismaan pääministerien perjantaista tapaamista Barack Obaman kanssa. Soini sanoi, että suhden Yhdysvaltoihin on Suomelle ensiarvoisen tärkeä turvallisuusetujen kannalta, vaikka maa olikin pitkään Suomen ”salarakas”.

Rosa Meriläinen julistaa kolumnissaan toimistotuolikulttuurin lopettamista ja ehdottaa työpaikoille lyhyitä liikuntahetkiä työpäivien lomaan.

Näin saat HS Illan käyttöösi

 Asenna Helsingin Sanomien maksuton sovellus tablettisi tai älypuhelimesi sovelluskaupasta (esimerkiksi Google Play, App Store, Windows-kauppa).

 Kirjaudu sovellukseen tilauksesi yhteydessä luomillasi HS:n verkkopalvelun tunnuksilla ja avaa HS Ilta sovelluksen sisällä.

 HS Iltaa voi lukea myös tietokoneen verkkoselaimessa osoitteessa HS.fi/ilta.

 Jos sinulla ei ole HS:n verkkotunnuksia, voit luoda ne osoitteessa HS.fi/asiakaspalvelu. Jos tilaukseesi ei sisälly verkkopalvelua, voit ottaa sen käyttöösi osoitteessa HS.fi/taydenna hintaan 4 euroa kuukaudessa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    2. 2

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

    5. 5

      Jo puoli tuntia liikuntaa päivässä voi pitää kuoleman kauempana, iso tutkimus osoittaa – silti yhä harvempi suomalainen liikkuu

    6. 6

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    7. 7

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    8. 8

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    4. 4

      Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

    5. 5

      Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

    6. 6

      Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

    7. 7

      Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

    8. 8

      ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

    9. 9

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    10. 10

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    3. 3

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    7. 7

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    8. 8

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    9. 9

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää