Valikko
HS Ilta

Jäikö uutispäivä väliin? Päivän tapahtumat koostava HS Ilta ladattavissa nyt

Lataa nyt Helsingin Sanomien iltapainos älypuhelimeesi tai tablettiisi.

Kehä I:n ruuhkat ovat pahentuneet kunnostustöiden takia entisestään ja levinneet uusille alueille tällä viikolla. HS Illassa kerrotaan torstaina, kuinka pahimmat ruuhkat voi yrittää välttää.

Lisäksi torstain HS Ilta kertoo poikkeuksellisen suuresta lahjusepäilystä, joka koskee HOK-Elannon entistä johtohenkilöä. Hänen epäillään ottaneen vastaan noin miljoonan euron arvosta lahjuksia HOK-Elannon 18 liike- ja sopimuskumppanilta vuosina 2006–2013. keskusrikospoliisi kertoi torstaina saaneensa tapauksen tutkinnan valmiiksi.

HS Illasta voi myös lukea muun muassa Helsingin yliopiston irtisanomisten päättymisestä sekä siitä, miten Sotkamon Jymy -pesäpalloseuran lukkari Toni Kohonen vastasi monikulttuurisesta pesistapahtumasta suuttuneen espoolaispoliitikko Seppo Huhdan (ps) kritiikkiin.

HS Illan kolumnissa Yrjö Rautio pohtii, millainen vaikutus äärioikeiston ja populismin nousulla on maailmaamme.

Näiden ja muiden päivän kiinnostavimpien uutisten lisäksi HS Illasta on luettavissa perinteiseen tapaan myös päivän sarjakuvat. Lisäpuuhaa iltaan voi löytää ratkomalla HS:n sudokun.

Näin saat HS Illan käyttöösi

 Asenna Helsingin Sanomien maksuton sovellus tablettisi tai älypuhelimesi sovelluskaupasta (esimerkiksi Google Play, App Store, Windows-kauppa).

 Kirjaudu sovellukseen tilauksesi yhteydessä luomillasi HS:n verkkopalvelun tunnuksilla ja avaa HS Ilta sovelluksen sisällä.

 HS Iltaa voi lukea myös tietokoneen verkkoselaimessa osoitteessa HS.fi/ilta.

 Jos sinulla ei ole HS:n verkkotunnuksia, voit luoda ne osoitteessa HS.fi/asiakaspalvelu. Jos tilaukseesi ei sisälly verkkopalvelua, voit ottaa sen käyttöösi osoitteessa HS.fi/taydenna hintaan 4 euroa kuukaudessa.

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Syyte: Lihayritys myi ulkomaista lihaa kotimaisena ja kierrätti myymättömät tuotteet takaisin raaka-aineeksi

    2. 2

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Rajan yli salakuljetetut liuskat paljastavat Pohjois-Korean arjen – Maailmalla kerää huomiota kirja, jonka tekijä on mysteeri

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Kelan pääjohtaja julkaisi poikkeuksellisen anteeksipyynnön toimeentulotuen ruuhkautumisesta: ”Tilanne on ollut asiakkaille kohtuuton”

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    9. 9

      Sukupuolten välillä on meneillään kilpailu lisääntymismenestyksessä, eikä kumpikaan voi voittaa

    10. 10

      Huono omatunto treenaamisesta ja jatkuva aikapula – Lue asiantuntijoiden täsmävinkit siihen, miten liikunta onnistuu ruuhkavuosien keskellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    3. 3

      Lääkkeillä laihtumisesta on saatu lupaavia tuloksia – näistä syistä me lihomme rajummin kuin koskaan

    4. 4

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    5. 5

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    6. 6

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    7. 7

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    8. 8

      Vuorilta löytyi maailman vanhin ja harvinaisin koiralaji – Uudenguinean ylämaakoiran uskottiin jo kuolleen sukupuuttoon

    9. 9

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    10. 10

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää