Junkkari

Miksi Antton Rönnholm ryhtyy puoluesihteeriksi, ihmettelee Mikael Jungner – HS:n Marko Junkkari seuraa Sdp:n puoluekokousta

”Antton Rönnholm on huippuälykäs tyyppi, jolla on elämä edessään. Miksi hän ryhtyy Sdp:n puoluesihteeriksi?” pohti Mikael Jungner lauantaina iltapäivällä.

Jungner oli tullut Sdp:n puoluekokouspaikalle hengeilemaan. Tuttuja näytti olevan paljon – mikä ei ole ihme, sillä onhan Jungner Sdp:n entinen puoluesihteeri, avustaja ja kansanedustaja.

Vuonna 2015 Jungner siirtyi politiikasta lobbaustoimisto Kreabin toimitusjohtajaksi.

Antton Rönnholm valittiin hetki sitten Sdp:n puoluesihteeriksi. Rönnholm voitti puoluesihteerivaalin toisella kierroksella Hanna Kuntsin luvuin 286–209.

Rönnholmin urapolku menee päinvastaiseen suuntaan kuin Jungnerin. Hän palaa politiikkaan lobbaustoimistosta.

Rönnholm on työskennellyt viime vuodet lobbaustoimisto Miltonin palveluksessa Brysselissä.

Luetuimmat
  1. 1

    Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

  2. 2

    Millä autolla naapurissasi ajetaan? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

  3. 3

    Yhä useammalla alalla on pulaa työntekijöistä – Katso hakukoneesta, missä ammateissa kaivataan tekijöitä asuinseudullasi

  4. 4

    ”Emme halua enää muslimeja” – Tšekki on ottanut vastaan vain kourallisen pakolaisia, eikä juuri kukaan halua enempää

  5. 5

    Iäkäs pariskunta ollut yli viikon kateissa lähdettyään erämaahan Lapissa

  6. 6

    Saksan vaaleissa jyrännyt oikeistopopulistinen AfD: ”Me aiomme muuttaa tämän maan” – Merkelille hutera torjuntavoitto

  7. 7

    Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

  8. 8

    Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

  9. 9

    Suomen suurin koskaan järjestetty lähiöfestivaali alkaa tänään – HS esittelee kolme kiinnostavaa uutta lähiötä ja festivaalin tärpit

  10. 10

    Tutkimus: Runsas huonojen hiilihydraattien käyttö lisää kuolleisuutta – Pastan, pullan ja valkoisen riisin riskit tulisi ottaa vakavasti, sanoo asiantuntija

  11. Näytä lisää

    Ateistia pidetään moraalittomana ihmisenä – paitsi Suomessa

  5. 5

    Viikko, jolloin kyllästyin olemaan feministi

    Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

  8. 8

    Nykymissit valmistautuvat kilpailuunsa kuin urheilijat – ja näyttävät saunapuhtainakin hämmentävän hyviltä, koska kauneuden eteen tehdään töitä enemmän kuin koskaan

  9. 9

    ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

  2. 2

    Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

  3. 3

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  4. 4

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  5. 5

    Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

  6. 6

    Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

  7. 7

    Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

  11. Näytä lisää
Luetuimmat - Politiikka
  1. 1

    Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

  2. 2

    Kuntapäättäjien rikostaustat olisi helppo selvittää jo ennen vaaleja – 12 euron hintaan

  3. 3

    Ulkoministeri Soini: Pohjois-Korean tilanne pitää ratkaista diplomatialla – ”Kim pitää omaa perverssiä imperiumiaan yllä” sotaan varautumalla

  4. 4

    Nelosoluen tulo ruokakauppoihin vastatuulessa: Ratkaisijan asemassa oleva Sdp ei kannata prosenttirajan nostamista, valiokunnastakin on tulossa pakit

  5. 5

    Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä eroaa – tällainen on uudeksi ministeriksi nouseva Pirkko Mattila

  1. 1

    Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

  2. 2

    Perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi valittu Laura Huhtasaari lopettaisi Schengen-sopimuksen – ”Jos valvontaa ei ole rajoilla, se lisääntyy rajojen sisällä”

  3. 3

    Kuntavaaliehdokkaiden rikostaustan selvittäminen jää kiireen jalkoihin, sanovat puoluesihteerit – ”Kaikkia rötöksiä on mahdoton selvittää”

  4. 4

    Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

  5. 5

    Kuntapäättäjien rikostaustat olisi helppo selvittää jo ennen vaaleja – 12 euron hintaan

  6. Näytä lisää
  1. 1

    Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

  2. 2

    Törkeitä veropetoksia, törkeitä pahoinpitelyjä ja törkeitä rattijuopumuksia – HS selvitti kuntapäättäjien rikostuomiot, katso millaisiin rötöksiin kotikunnassasi on syyllistytty

  3. 3

    ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

  4. 4

    Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

  5. 5

    Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

  6. Näytä lisää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää