Alas barrikadilta ja suu kiinni

Tiesitkö, kansalainen, että salaliitto on olemassa?

Vaalien alla jokainen poliitikko on huolissaan, kun politiikka on ihmisten mielestä tylsää. Vaalien jälkeen mietitään, että voi kyynel, kun äänestysprosentti jäi alhaiseksi.

Harmistus ei ole aitoa. Äänestää saa (oikeaa puoluetta), mikään enempi on kuitenkin epäilyttävää.

Eliitille sopii hyvin, että emme ole liian kiinnostuneita omista asioistamme.

Ja eliitin asenteita on helppo myötäillä. Toista perässä seuraavat sanat: aktivisti, muutosvastarinta, nimby.

Liian monia koskettavan aiheen voi myös lytätä käyttämällä sanaa populismi, mutta tämä sopii vain älymystölle.

Mikäkö minut on saanut etsimään foliohattuni eteisen kaapista? Kiukku, tietenkin, ja Pajusen lakkautuslista.

Suivaannuin niin kuin moni muukin lähipalvelujen puolesta, kävin marssilla, kirjelmöin valtuutetuille. Olin innoissani, kun omalla kylällä ilmassa leijui solidaarisuus. Saavutimme yhdessä ainakin torjuntavoiton.

Myöhemmin luin useammastakin julkaisusta, että oli itsekästä meiltä pitää esimerkiksi oman kirjastomme tai kaikkien kaupungin kirjastojen puolta.

Kun kansalla ei voi olla kokonaiskäsitystä sellaisista monimutkaisista ja vaikeista asioista kuin kaupungin talous, pitäisi ymmärtää pitää suunsa supussa.

Arvostelijat eivät ole ehkä ihan ymmärtäneet, miksi lakkautuslistasta nousi niin suuri poru.

Kyse on juuri siitä, että lista ilmaantui paikalle yllätyksenä. Tällä kertaa ei edes teeskennelty, että kaupunkilaisia olisi kuultu.

Voisiko joskus myöntää, että tavallinen ihminen on paras asiantuntija naapurustonsa asioissa?

On totta, että toisinaan kaupunkilaiset ovat lyhytnäköisiä, ennakkoluuloisia, kovaäänisesti väärässä. Demokratiassa tämäkään ei saisi estää kuuntelemasta.

On myös tilanteita, joissa viisaita päätöksiä ei ole mahdollista tehdä selvittämättä ihmisten kokemuksia ja ajatuksia omasta kaupungistaan, meidän kaupungistamme.

Politiikka muuttuu osaksi tavallisen ihmisen arkea nimenomaan silloin, kun se tulee lähelle. Kun kyse ei ole enää mistään strategiasta vaan siitä, pääseekö ukki ulkoilemaan vanhainkodista tai lomautetaanko oman tenavan opettaja.

Kaupunkilaisilla itsellään lienee tosiaan paras käsitys siitä, mikä on omassa lähiympäristössä tärkeää – ja ehkä myös keinoja ja ideoita siihen, miten siitä tärkeästä voitaisiin pitää kiinni, tai miten sitä voitaisiin kehittää.

Ihmisten herääminen mekastamaan tällaisista kysymyksistä on terveen demokratian merkki. Sitä pitäisi rohkaista kaikin keinoin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi