Annathan lapsettomalle tilaa hengittää

Esikoiseni syntyy keväällä.

Ajattelin siksi käyttää hyväksi viimeisen tilaisuuteni kertoa, miltä tuntuu olla kummajainen. Siis aikuinen nainen, joka ei vielä ole älynnyt lisääntyä.

Tämä on nimittäin ensimmäinen kerta elämässäni, kun en ärsyynny Siitä Kysymyksestä, jota kaikki pariutuneet saavat kuulla puberteetista eteenpäin.

Siis siitä, koska meidän perheessä alkaa kuulua pienten jalkojen tepsutusta.

Mitä se kenellekään kuuluu?

Nuorempana en tiennyt, haluanko koskaan äidiksi. Sitten olimme vuosia sitä mieltä, että tahdomme lapsia, muttemme vielä.

Sukupolvelleni vanhemmuuden oikea ajankohta on ongelma.

Kotona on opetettu, että pitäisi olla opiskelunsa opiskellut, työasiansa järjestänyt ja turvallisen pesän rakentanut, vakiintunut. Kaikki tämä on monelle ikäiselleni pätkäeläjälle silkkaa utopiaa.

Samaan aikaan ympäröivä yhteiskunta tuputtaa vastakkaistakin viestiä. Suvunjatkaminen on velvollisuus jo nuorena, viimeistään opiskeluaikoina, että saadaan Suomen väestörakenne korjattua.

Että hus, mene ja tee uusia veronmaksajia maahamme.

Kumpaa propagandaa sitten uskookin, tuntee tekevänsä jotain väärin, ja biologia asettaa todellisiakin rajoja.

Hämmennys ei lopu edes siinä vaiheessa, kun ehkäisypillerit on heitetty menemään ja päätös tehty. Siinä kohtaa sitä vihdoinkin oivaltaa, että ei lapsia tehdä, niitä saadaan. Se Kysymys hermostuttaa entistä enemmän, kun omaa hedelmällisyyttään voi vain arvailla.

Olen onnekas ja vain pari vuotta jäljessä tilastollisesti normaalista ensisynnyttäjästä.

En ole ikinä ollut siinä tilanteessa, että jälkeläisestä jankuttaminen olisi satuttanut tosissaan. En ole kokenut keskenmenoa tai lapsen kuolemaa. En tiedä miltä Se Kysymys tuntuu, kun pientä perheenjäsentä ei yrittämisestä huolimatta tule vuosiin tai ollenkaan.

Läheisillä on oikeus työntää välillä nenänsä ihan vääriinkin paikkoihin. Puolituttujen tai jopa tuntemattomien suusta Se Kysymys tuntuu pahiten tunkeilulta.

Miksi on sosiaalisesti hyväksyttyä udella viisi minuuttia sitten tavatulta ihmiseltä jotain näin intiimiä? Kas kun ei tivata, missä asennossa ajattelitte lisääntymistä yrittää.

Työhaastattelussa minulta ei ole sentään kysytty Sitä Kysymystä. Yleistä sekin kuitenkin kuulemma on, vaikka kuinka laitonta. Mietittiin joskus tyttöporukalla, että pitäisi kirjoittaa CV:n kulmaan versaalilla maho, niin vakituisen työn metsästys helpottuisi.

Nuori nainen on yhä monen työnantajan mielestä pelkkä kävelevä kohtu, juuri soimaan helähtävä biologinen kello, riski.

Työnantajan kannalta on toki ikävää, jos työntekijöillä ylipäätään on jotain elämänkaltaista tekeillä työpaikan ulkopuolella. Moinen pitäisi kieltää.

En silti ole ikinä tajunnut, että miksi nuoria miehiä ei kytätä siinä kuin naisiakin. Kertoo ehkä jotain siitä kuinka paljon isyyttä arvostetaan.

Tunnen nimittäin kuitenkin aika monta fiksua miestä, jotka haluavat käyttää osansa vanhempainvapaista, jäävät kotiin hoitamaan sairasta lastaan tai pyrkivät tekemään lyhyempää päivää.

Varo siis, työnantaja. Juuri palkkaamasi uraohjus voi olla vain ovelasti naamioitunut tuleva taatto.

Älä siis piittaa pätevyydestä tai motivaatiosta, epäile kaikkia tasapuolisesti.

Se Kysymys pitää sisällään myös ajatuksen siitä, että kaikkien kuuluu haluta siirtää geenejään eteenpäin. Heteropariskunta ja 1,83 lasta on yhä ainoa sallittu vaihtoehto.

Miksi tietoisesti lapsettomuuden valinnut ihminen saa koko hedelmällisen ikänsä vakuutella vieraillekin, että on varma asiastaan? Miksi joutuu uudestaan ja uudestaan toistelemaan, että ei, en minä silti vihaa lapsia, tai ihmisiä yleensä? Miksi puolustuspuheenvuoron jälkeenkin jollakulla on aina mielestään oikeus sanoa, että kadut sitten myöhemmin kuitenkin?

Tämänhetkisessä hormonipöllyssäni olen varma, että minun tuleva lapseni on suurin piirtein universumin keskipiste – ainakin minulle itselleni.

En silti oikeasti usko, että lisääntyminen olisi ainoa keino löytää elämäänsä sisältöä, tai edes paras.

Ihailen ihmisiä, jotka todella pystyvät vakaasti harkitsemaan mitä he elämältä haluavat. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus syntyä toivottuna.

Lapsettomuus, sehän on ekoteko jos mikä, vaikkei muuten vielä kerrokaan yhtään mitään ihmisen hyödyllisyydestä lopun yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta.

Tahallista lapsettomuutta pidetään usein itsekkäänä. Mutta lasten hankkiminen se vasta itsekästä onkin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi