Mies, älä suostu vain kevytäidiksi

Olen juuri hylännyt lapseni.

Tarkemmin sanottuna hylkäsin hänet isänsä seuraan työpäivieni ajaksi. Haluamme edes vähän jakaa aikaa rakkaan lapsemme seurassa, kun hän on ihan pikkuinen.

Päätös on niin tavanomainen, että olen ihmeissäni ympäristön reaktiosta.

Onhan se kiva, että isäkin osallistuu.

Onhan se erikoista, että isäkin osallistuu. Mutta mitenhän ne oikein pärjäävät kotona kahdestaan? Mitä jos miestä alkaa kaduttaa, tai tulee ikävä töihin? Se ei varmaan tajua, ettei vanhempainvapaa oikeasti mitään lomaa ole, hehheh.

Jos olisin mies, loukkaantuisin.

Miksi minun oletetaan äitinä olevan luonnostaan parempi vanhempi? Isyys latistetaan turhan usein hassunhauskaksi kevytäitiydeksi, äidin apulaisena toimimiseksi.

Miksi miehen pitäisi olla sivuroolissa neuvolassa, päiväkodin vanhempainillassa, kotonaan? Lasta koskeva postikin tulee äidille oli kyseessä sitten mainos tai Kelan lappunen.

Käsityksemme perheestä on muuttunut, perheitä on moneksi. Mutta miksi käsityksemme isyydestä junnaavat yhä paikallaan?

Miksi osa naisista päätyy parisuhteessakin käytännössä yksinhuoltajiksi, miksi eron tullessa lapset jäävät melkein aina äidille?

On olemassa esimerkillisiä isiä, onnekseni asun yhden sellaisen kanssa samassa taloudessa. On olemassa isiä, jotka ovat perhettään karussa kapakassa tai ylitöissä.

Suurin osa miehistä sijoittunee näiden välille, siis pyrkii hyvään vanhemmuuteen vaihtelevalla menestyksellä. Mistä äidin pikku apulaiset siis syntyvät?

Joskus syypää on nainen, joka pitää kynsin hampain kiinni omasta pääroolistaan: julistaa itsensä ainoaksi asiantuntijaksi lastenhoitoasioissa, raataa marttyyrina, korjailee miehen jälkiä puolisalaa. Väärin nukutettu, annas kun äiti näyttää!

Äiti voi pyrkiä pelkästään lapsen parhaaseen. Halun omia kaikki perhevapaat itselleen ymmärrän oikein hyvin, kun itselläkin on poikasta koko ajan ikävä. Lyhytnäköistä lastenkamaripäsmäröinti silti on.

Joskus syypää on mies, joka ei kerta kaikkiaan viitsi tai älyä olla perheessään muuta kuin vierailija, viihdyttäjä tai tilipussin tuoja. Lastenhoito kun ei ole kevyttä tai helppoa työtä.

Isyyteen pitää kasvaa siinä kuin äitiyteenkin. Ja kumpikin vaatii paljon lapsen kanssa vietettyä aikaa ja läsnäoloa.

Hyvätkin aikomukset sammuvat helposti ympäristön suhtautumiseen. Isää vähätellään siinä missä tuoretta äitiä tuetaan.

Hyvä vanhempi voi tietenkin olla pitämättä yhtään ainoaa päivää vanhempain- tai hoitovapaata. Ja kyllä, joillekuille vapaan pitäminen on kerta kaikkiaan mahdotonta.

Tosin tässäkin on kyse tavallaan kierteestä.

Kehnosti palkattua pätkätyötä tekevä äiti jää tietenkin helpommin kotiin kuin paremmin ansaitseva puoliso. Toisaalta nuorille naisille tarjoillaan kehnosti palkattuja pätkätöitä enemmän kuin nuorille miehille siksi, että työnantajat laskevat heidän kumminkin jäävän kotiin.

Väittäisin kuitenkin, että aika harvassa perheessä on tosissaan laskettu mitä kenenkin kotiinjäämiset tekisivät koko perheen taloudelle. Puhumattakaan sitten siitä, mitä isän ja lapsen keskenään viettämä aika voisi tehdä perheen hyvinvoinnille.

Vetoankin siksi sinuun, tuore isä. Ole mies.

Tuore kuusiviikkoinen isäkuukausi on hyvä alku, anna lapsellesi ainakin se. Mutta älä jätä asiaa siihen. Et sinä töissä ikinä niin korvaamaton ole kuin kotonasi.

Ja siskot hei, antakaa sille miehelle tilaa olla omalla tavallaan isä. Jättäkää se ihan väärän värinen potkupuku vaihtamatta toiseen. Olkaa välillä hiljaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi