Päästäkää minut kylpyhuonepaniikista

Elämä on vaarallista. Viime aikoina se on tuntunut erityisen vaaralliselta peilin edessä aamuisin.

Tässä kuussa mediassa on varoiteltu esimerkiksi hiusväreistä (parafenyylidiamidi on voimakas allergeeni, MTV3) ja aurinkovoiteista (UV-suoja-aineet kulkeutuvat imettävän äidin iholta maitoon, Aamulehti). Turun Sanomissa professori Jorma Toppari kehotti raskaana olevia naisia välttämään kaikkea turhaa kosmetiikkaa, koska jokin niissä saattaa aiheuttaa myöhemmin poikasikiölle kivessyöpää.

Keskiverto suomalaisnainen käyttää kosmetiikan kautta joka ikinen päivä noin pariasataa kemikaalia, ja ainakin nuoret miehet tulevat hyvää vauhtia perässä. Pitkäaikaisista vaikutuksista terveyteen ei tiedetä juuri mitään.

Kuulemma pelatakseen varman päälle kylppärin hyllyltä pitäisi karsia pois ainakin kaikki sellainen, mikä sisältää parabeeneja, ftalaatteja tai alumiinia.

Vai pitäisikö?

Kosmetiikkakohujen taustalla on yleensä jokin vakavasti otettava tieteellinen tutkimus. Melkein aina tulokset ovat ristiriitaisia, tai niitä ei ole riittävän pitkältä ajalta. Mahdollisesti vaarallisten aineiden imeytymisestä kehoon ihon läpi ei tiedetä tarpeeksi.

Ja tietysti, pientähän se kosmetiikan vaikutus on verrattuna siihen, mitä me hengitämme ja syömme. Hysteriaan ei ole syytä.

Silti tuntuu erityisen vastenmieliseltä ajatukselta, että saatan tietämättäni joka päivä sivellä itse iholleni myrkkyä, nautiskellen.

Kosmetiikan kohdalla tavallinen kuluttaja ei ilman kemistin koulutusta edes tajua, mitä purkin kyljessä lukee. On hankalaa äänestää lompakollaan.

Olen itse vaihtamassa vähitellen sertifioituun luonnonkosmetiikkaan. Ainakin tuntuu siltä, että hiukseni ja ihoni voivat aiempaa paremmin. Uuden shampooni takiainen ja nokkonen tuoksuvatkin paljon mukavammalle kuin jokin keinotekoinen hajuste, ja ihana ekokampaajani hoitaa erinomaisen hyvin myös pään sisäpuolta.

Mutta sertifikaattejakin on useita, ja luonnonmukaisuus trendikäs myyntivaltti. Miten erottaa höpövihreys oikeasta? Ja onko luonnonkosmetiikkakaan lopulta tarpeeksi turvallista?

Haluaisinkin, että viranomainen tekisi työn puolestani. Haluaisin voida kosmetiikkaosastollakin luottaa siihen, että purkkien sisältöä valvotaan tiukasti, niin kuin ruokaosastolla pitkälti jo luotan.

En kaipaa niinkään uusia kieltoja ja suosituksia tavallisille kansalaisille, vaan tiukempaa kuria valmistajille ja selkeämpiä merkintöjä pakkauksiin.

Voisiko isot firmat pakottaa etsimään vaihtoehtoja mahdollisesti vaarallisille aineille jo siinä vaiheessa, kun kyseessä on vasta epäily? Vapaaehtoisesti sitä tuskin kukaan kuitenkaan tekee. Ja en siis tarkoita, että jokaiseen kaupunkilegendaan tulisi reagoida, vaan vain niihin vakavasti otettaviin tieteellisiin tutkimuksiin, hieman varhaisemmassa vaiheessa.

Miksi kosmetiikasta muuten saa yhä esittää mainoksissa niin valheellisia väitteitä kuin lystää? Miksi saa ihan rauhassa väittää, että tuote tekee ripsistä 76 prosenttia tuuheammat, tuo elämääsi lisää erotiikkaa ja nuorentaa 20 vuotta?

Tavallinen kuluttajakin tietysti voisi olla vähän järkevämpi. Turun Sanomien jututtama professori on nimittäin siinä oikeassa, että hän kaipaa kohtuutta. Siitä voisi olla hyötyä muillekin kuin raskaana oleville.

Meidät on jotenkin saatu uskomaan, että runsas kosmetiikan käyttö on naisellista. Kunnon tyttö tuntee suorastaan huonoa omatuntoa, jos jokaista kuviteltua tarvetta varten ei löydy hyllystä omaa erikoistuotetta. Tarvitsemmeko me ihan oikeasti omaa voidetta dekoltéen alueelle? Riittäisikö vähempikin määrä purnukoita?

Jonkin verran me kaikki varmaan joka tapauksessa tarvitsemme myös kaunista turhuutta. Hiljentyminen oman purkkirivistön äärellä silloin tällöin on kuitenkin jokaiselle naiselle välillä terveellistä.

Kirjoittaja on Helsingin Sanomien uutispäällikkö. Ja etsii parhaillaan hyvää ripsivärimerkkiä luonnonkosmetiikan puolelta, koska joistain asioista nainen nyt vain ei voi luopua.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi