Rakennekynnet ovat investointi onneen

Vain nuoret ja kauniit saavuttavat tässä elämässä jotain tärkeää.

On siis viisainta sijoittaa ulkonäköönsä, jos mielii saada parhaan työn, parhaan puolison ja ihanan ydinperheen. On oma vika, jos tässä ei onnistu.

Näin viehättävästi ajattelevat suomalaiset 15–25-vuotiaat naiset, jos uskotaan tuoretta Risc monitor -asennetutkimusta. Asenne näkyy käytännössä niin, että kauneudenhoitoon pistetään entistä enemmän euroja.

Tamperelainen Aamulehti julkaisi suomalaisneitojen asenteista laajan ja ansiokkaan jutun viikko sitten.

"Tiedän olevani narsisti, materialisti ja äärimmäisyyksiin asti hedonisti", sanoo Aamulehden haastattelema nuori nainen ylpeänä.

Huomaan taas olevani täti, sillä minua puistattaa.

Ei, ei minua turhamaisuus vaivaa. Kauneuden palvominen on ikiaikainen ilmiö. Jos siihen jotain uutta liittyy, niin ehkä se, että tiukat vaatimukset koskevat nykyisin entistä enemmän myös nuoria miehiä.

Jokaiselle tekisi varmaan välillä hyvää miettiä millaisia kemikaaleja ja kojeita täydellisyyttä tavoitellessaan käyttää, ihan ympäristön vuoksi. Turhamaisuus lienee silti yhtä lailla minun sukupolveni synti kuin nuorempien, ja minun syntini myös.

En siis jaksa paheksua itsensä laittamista, tai itsestään huolta pitämistä sillään. Puistattaa vain se, jos siitä oikeasti tulee elämässä pääasia.

Halu menestyä on ymmärrettävä asia, vaikka haaveiden kohteet näyttävätkin olevan aika konservatiivisia. Mutta mistä kertoo se, jos korea ulkokuori tosiaan nähdään ensimmäiseksi keinoksi onnen saavuttamiseen?

Eivätkö tytöt enää halua olla ihailtuja siksi, että he ovat älykkäitä tai lahjakkaita? Menevätkö ne rakennekynnet oikeasti jo esimerkiksi koulutuksen ohi tärkeysjärjestyksessä? Tai ihmissuhteiden, jos niistä ei ole itselle välitöntä hyötyä?

Parikymppisenä useimmat uskovat olevansa voittamattomia, ja hyvä niin.

Mutta mistä kumpuaa tämä julmuus? Mistä syntyy usko siihen, että yksilön köyhyys tai muu putoaminen yhteiskunnan turvaverkkojen varaan on aina yksilön omaa syytä?

Viisas ystäväni arveli, että ehkä nuorempien sukupolvien arvot eivät olekaan koventuneet. Ehkä kyse on siitä, että nuoremmat uskaltavat sanoa ääneen sen, mitä keski-ikäisetkin salaa ajattelevat, mutta mitä ei pidetä korrektina sanoa.

Ehkä niinkin. Jotenkin epäilen, että tämänkin tekstin häntään ilmaantuu useampia keskustelijoita kertomaan käytännön esimerkkejä siitä, miten joku hyvännäköinen todella on pärjännyt elämässään. Tai vetoamaan Darwiniin ja väittämään, että kauneus todella auttaa siksi, että se on miesten silmissä pelkästään merkki lisääntymiskyvystä.

Surullista.

Sillä sellaisen maailmanhan sitä saa kuin tilaa. Kun riittävän moni uskoo pelkästään kauniiden kykyyn ja oikeuteen menestyä, siitä tulee totta.

Kirjoittaja on HS.fi:n toimittaja

Muualla verkossa:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi