perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Valmiina palvelukseen 24 / 7

27.9.2010 8:30

Törkeää! Oikeuksiani kuluttajana poljetaan.

Ilmoittivat nimittäin, että jokunen Helsingissä ympäri vuorokauden auki ollut ruokakauppa palaa perinteisiin aukioloaikoihin.

Kyllähän Minulla pitäisi olla lupa käydä ostamassa se unohtunut maitolitra aamuyöstä baari-illan jälkeen.

Seuraavaksi Minä haluaisin varata lapselleni ajan neuvolasta lauantai-illaksi, kipaista kirjastoon hakemaan uutuuksia sen jälkeen ja ostaa kaljaa huoltoasemalta puoliltaöin.

Miksi valtio rajoittaa Minun elämääni näin paljon? Minua tulee palvella kun se Minulle sopii.

Oikeasti en pidä viimeaikaisesta kehityksestä yhtään.

Kauppojen aukiolon vapauttaminen on oire laajemmasta ilmiöstä. On muka kaikkien onni, jos kellon ei tarvitse antaa rajoittaa asiointia.

Aukioloajoista päätettäessä ei ajateltu laajempia seurauksia – siis sitä, että muutos kaupoissa tarkoittaa lisää ilta- ja sunnuntaitöitä muillekin. Työntekijät tarvitsevat joukkoliikennettä, heidän lapsensa hoitoa, liikkeet tavaroita hyllyilleen.

En usko sitä usein esitettyä väitettä, että myyjät voisivat halutessaan kieltäytyä hankalista työajoista. Harvalla pienpalkkaisella alalla ollaan duunarille niin kivoja.

Kuluttaja tietysti uskoo voittavansa sunnuntaiaukioloissa, käytännön elämä helpottuu. Vaan kenenköhän kukkarosta kauppias kohonneet kustannukset perii? Ja onko se nyt sitten tosiaan niin suuri siunaus, että viikonlopustakin voi viettää suuremman osan ostosparatiisin käytävillä hengaillen?

On poikkeusyksilöitä, joille yökyöpelin elämä sopii, tai vaihtelevat työajat ylipäätään.

On töitä, jotka on pakko tehdä vuorokaudenajasta riippumatta. Kaikkia sairaaloita ei voi sulkea.

On myös vähemmän tärkeitä ammatteja kuten omani, jotka ovat usein tekijöilleen kutsumus. Vuorotyötä sietää joskus siksi, että työ on muuten tyydyttävää.

Koko yhteiskunnalle tai ihmisten enemmistölle epämääräiset työajat eivät tee hyvää. Vuorotyöhön liittyy todistetusti terveysongelmia, stressiä, väsymystä. Väsyneet työntekijät ovat harvassa työssä yhtä tuottavia kuin virkeät, laatu kärsii.

Kyse on myös laajemmin hyvinvoinnista, esimerkiksi lasten oikeudesta aikaan vanhempien kanssa, kaikkien tarpeesta hengähtää välillä. Aina auki oleva kaupunki ei tuo kaupunkilaisille vapautta, vaan lisää rajoituksia.

Ihmiset sopeutuisivat kyllä, muttei ihmisiä ole silti tarkoitettu olemaan aina valmiina.

Lepopäivän pyhittäminen on viisasta, vaikkei uskonnosta piittaisikaan. Verkon avulla joitain palveluja voisi saavuttaa nykyistä helpommin tekemättä yhteiskuntaa entistä hätäisemmäksi. Kummallisiin aikoihin töissä roikkuvia lajitovereita en kuitenkaan haluaisi lisää.

Kauppiailla on nyt vapaus valita koska pitää kauppansa auki.

Onneksi meillä asiakkaillakin on vapaus äänestää jaloillamme. Ehkä muutkin kuin helsinkiläiset huomaavat, että kauppa ei kannata kaikkiin vuorokaudenaikoihin.


Kirjoittaja on HS.fi:n toimittaja, joka alkoi kirjoittaa kolumniaan yövuoron päätteeksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.