iHilavitkuttimet ja seksuaalinen vetovoima

iPhonella saa naisia.

Tai näin meille ainakin kertoi viime viikolla Digitodayn pikku-uutinen. Naiset pitävät kuulemma iPhonen omistajia seksikkäämpinä kuin muiden kännyköiden säälittäviä käyttäjiä. Syväluotauksen naisten kiinnostuksenkohteisiin tarjosi, luonnollisestikin, kyselyn tilannut matkapuhelinkauppa.

Tarina ei valitettavasti kerro, saako iPadilla sitten jo täysimittaisen haaremin pahin peräkammarin poikakin. Epäselväksi jäi myös, vaikuttaako kosketusnäyttö naisen sormen alla jotenkin ympäröiviin uroksiin.

Nörttien toiveikkuus nauratti aluksi. Sitten muistui mieleen, että ympärillämme on runsaasti lajitovereita, joille tällainen ajattelutapa on täyttä totta.

Elektroniikkaan tyttömagneettina ei moni myönnä uskovansa, uutisen toiseen perusväittämään kyllä. Siis siihen, että naiset suostuvat mihin tahansa, jos mies vaikuttaa riittävän varakkaalta ja menestyvältä.

Meille kädellisille kaupataan milloin mitäkin vetoamalla epävarmuuteemme pariutumisen suhteen. Ja me ostamme, siinä ei ole mitään uutta.

Talousajattelu on kuitenkin hiipinyt kuin huomaamatta pois omalta alueeltaan.

Sotkemme samaan soppaan konsulttikieltä, vähän vääristeltyä Darwinia sekä paljon omia ennakkoluulojamme ja viktoriaanisia käsityksiä sukupuolten välisestä työnjaosta.

Nykyisin yksinäiset miehet etsivät internetin ihmemaassa selitystä yksinäisyydelleen jostain, jota he kutsuvat ihmissuhteiden markkina-arvoteoriaksi. Samaan me syyllistymme toisinaan kaikki.

Mehän emme nimittäin nykyisin tapaa ystäviä, me verkostoidumme. Me investoimme hyödyllisiin kontakteihin.

Lapset ja lemmikit ovat trendikkäitä asusteita, puoliso tietysti statussymboli vailla vertaa. Pariutumisvaiheessa on siis oltava tarkkana, ettei tee kannattamatonta hankintaa.

On myös seurattava tiukasti, että sijoittamilleen resursseille saa riittävästi vastinetta. Parhaiten tämä onnistuu, kun mieltää myös esimerkiksi kotityöt, seksin ja yhteisen ajan vallankäytön välineiksi tai suorastaan valuutaksi.

Jokin tässä kaikessa on hirveän surullista.

Jotenkin sitä haluaisi uskoa, että olisi vielä elämänalueita, joilla hintalaput ovat tarpeettomia.

Jos näkee ihmisten välisen kanssakäymisen vain hyödykkeiden vaihtamisena toisiin, ei ehkä ihan hirveästi kannata ihmetellä, jos huomaakin jäävänsä yksin.

Ja kalleinkin kännykkä on turha ostos, jos ei ole ketään, kenelle sillä viitsisi viestiä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi