perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
SUNNUNTAISOHVA

Dvd-uutuksia viikolla 42

8.10.2009 15:29

The Brothers Bloom.

The Brothers Bloom.

Blind Date

Näyttelijä Stanley Tucci ohjasi tämän amerikkalaisversion hollantilaisen Theo van Goghin elokuvasta. Kaksi lapsensa menettänyttä keski-ikäistä yrittää selvitä surustaan ryhtymällä rakkaussuhteeseen keskenään. Tucci ja Patricia Clarkson ovat elokuvan pääosissa.

John Wayne Collection

Kuusi tietokonevärjättyä John Waynen varhaisvuosien länkkäriä ajalta ennen kuin Hyökkäys erämaassa (1939) teki Waynesta varsinaisen filmitähden.

Hirttäkää heidät!

Kun Clint Eastwood palasi Italiasta ja Sergio Leonen westerneistä koti-Yhdysvaltoihin hän teki tämän kovasti italohenkisen westernin, jonka keskinkertaisista ohjauksesta vastasi rutiiniohjaaja Ted Post.

Kilpajuoksu taikavuorelle

Taksikuski ja kaksi yliluonnollisia kykyjä omaavaa lasta yrittää päästä selville salaperäisen Taikavuoren mysteereistä lapsille suunnatussa Disneyn seikkailuelokuvassa, jonka ohjasi Andy Fickman.

Wallander: Varas

Ystadin kunnon kansalaiset perustavat laittoman kodinturvajoukon Stephan Appelgrenin ohjaamassa Wallander-televisioelokuvassa.

End of the Line

Metrotunneliin jämähtäneen maanalaisen matkustajat joutuvat tuomiopäivää julistavan uskonlahkon uhreiksi. Maurice Deveraux'n ohjaaman slasher-elokuvan pääosassa on suomalaiskaunotar Ilona Elkin. Ilmestyy 21. lokakuuta.

The Brothers Bloom

Riann Johnsonin aiheeltaan kiinnostava, mutta epätasaiseksi jäänyt draamakomedia huijariveljeksistä. Ilmestyy 21. lokakuuta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.