perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Dvd-uutuuksia viikolla 2

12.1.2011 12:29

The Kids Are Allright.

The Kids Are Allright.

The Kids Are Allright

Lisa Cholodenkon  ohjaustyö on hienovireinen draama keski-ikäisen lesbopariskunnan kahdesta lapsesta, jotka teini-ikäisinä päättävät selvittää kuka on heidän isänsä. Julianne Mooren, Annette Beningin  ja Mia Wasikowskan hienosti näyttelemä elokuva ei tarjoa patenttiratkaisuja eikä sorru sentimentaalisuuteen. Ilmestyy 12.1.

Hengenvaarassa

Islantilaisohjaaja Baltasar Kormakur  ohjasi Yhdysvalloissa elokuvan syyttäjä Paul Stantonista, joka lähtee Meksikoon siinä toivossa, että siellä sijaitseva klinikka voisi auttaa hänen sairasta tytärtään. Klinikka kuitenkin on jotain aivan muuta kuin mitä Stanton on odottanut. Elokuvan pääosissa ovat Dermot Mulroney, Diane Kruger  ja Rosanna Arquette. Ilmestyy 12.1.

Mediterraneo

Gabriele Salvatoresin  italialaiselokuva voitti parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin 1992. Elokuva kertoo lämpimästi italialaisista sotilaista, jotka saapuvat kreikkalaiselle saarelle sotavuonna 1942. Sota-aikana saarella on vain naisia, ja italialaiset löytävät sieltä oman henkilökohtaisen paratiisinsa - kunnes sota tavoittaa heidätkin. Ilmestyy 12.1.

Mein Kampf -taisteluni

Ohjaaja Urs Odermatt  kertoo 2009 valmistuneessa elokuvassaan Adolf Hitleristä  ennen kuin tämä nousi valtaan. Hitlerin roolissa on Tom Schilling. Ilmestyy 12.1.

Puumanainen - ensimmäinen tuotantokausi

Televisiossa juuri näytetty sarja keski-ikäisistä naisista nuorten miesten perässä. Pääosissa ovat Courteney Cox  ja Busy Phillips. Ilmestyy 14.1.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.