perjantai 25.5.2012 | Urpo  Onnittele e-kortilla
SUNNUNTAISOHVA

Viikon 24 dvd-uutuudet

4.6.2009 11:09

Uskottomat

Richard Quinen 1960 valmistuneessa, Evan Hunterin romaaniin perustuvassa elokuvassa arkkitehti (Kirk Douglas) rakastuu kauniiseen naapuriinsa. Elokuva on hyvä esimerkki 1950-60 –lukujen hieman laimeista, mutta kalliisti tuotetuista Hollywood-melodraamoista.

Doubt

John Patrick Shanleyn oman näytelmänsä pohjalta ohjaama, 1960-luvulle newyorkilaiseen katoliseen kouluun sijoittuva draama toi Oscar-ehdokkuudet Meryl Streepille ja Amy Adamsille.

Petosten kehässä

Volker Schlöndorff ohjasi 1982 Nicolas Bornin romaanin Väärennös pohjalta tämän kiintoisan elokuvan saksalaisesta lehtimiehestä Beirutin sisällissodan keskellä. Pääosissa ovat Bruno Ganz ja Hanna Schygulla.

Syndoche, New York

Omaperäisen ja kiitetyn käsikirjoittaja Charlie Kaufmanin esikoisohjaus kertoo teatteriohjaajasta (Philip Seymour Hoffmann), joka yksityiselämänsä murentuessa alkaa kehitellä suuruudenhullua teatteriproduktiota. Elokuva sai hieman ristiriitaisen vastaanoton Yhdysvalloissa, mutta Kaufmanin nimi on takuu kiinnostavuudesta.

Virran viemä

Stuart Heislerin 1947 ohjaama elokuva oli tähtensä Susan Haywardin voimannäyte. Hayward esittää elokuvassa rikkaan miehen alkoholisoitunutta vaimoa, entistä yökerholaulajaa, ja hän sai roolityöstään Oscar-ehdokkuuden.

Pride and Glory

Gavin O’Connorin jämäkässä poliisidraamassa poliisiperheen keskinäiset suhteet törmäävät korruption verkkoon. Edward Norton, Colin Farrell ja Jon Voight tekevät hyvät roolityöt.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.