6.5.2007 20:05
Hanna Pakarinen sai kasvoilleen meikin tv-haastatteluja varten.
Edessä on historiallinen hetki: Euroviisut kisataan vihdoin Suomessa. Voisi kuvitella, että omaa laulajaamme on koko kevät puunattu viisutähdeksi.
"Olen valmistautunut Euroviisuihin haravoimalla, oltiin kaverin mökillä Kuusankoskella. Ja viisuihin tulen suoraan keikalta Kaustiselta," Hanna Pakarinen, 26, nauraa.
Meikitön laulaja on juuri huristellut pikkuautollaan muutaman sadan metrin matkan kotoaan kalliolaiseen kampaamoon, jossa tv-haastatteluja varten tehdään meikki ja kampaus.
"Ulkoilmaa, saunomista, haravointia rönttävaatteissa, se on ihan parasta. Niillä saa asiat hyvin nollattua."
Miten Lappeenrannan tyttö sitten on valmistautunut viisuihin?
Maalis-huhtikuussa hän on kiertänyt Suomea keikoilla. Vuodenvaihteen jälkeen artisti on antanut yli sata haastattelua. Vapaa-aikaa ei juuri ole ollut.
Viisutyöryhmä kokoontui ensimmäisen kerran maaliskuussa. Finaaliin lähdetään periaatteessa samalla reseptillä kuin Suomen-karsintoihin.
"Kyse kolmen minuutin musikaalista, jossa on kaikki mahdollinen mukana", esiintymisessä ohjannut Jarkko Valtee kertoo.
Lähtökohtana on, että Hanna esiintyy omana itsenään, eikä häntä muuksi muuteta. Siksi hänelle ei ole palkattu personal traineria, kieltenopettajaa tai henkistä valmentajaa.
Keikat ovat saaneet käydä aerobictunneista, mutta viisuedustajamme äänestä on sentään pidetty huolta. Pakarinen on käynyt laulutunneilla parin vuoden ajan.
"Pääasiassa me tehdään äänihuulijumppaa. Tunneille en ole nyt ehtinyt, mutta pystyn jumppaamaan myös itsekseni."
Viisujuontajat Jaana Pelkonen ja Mikko Leppilampi passitettiin petraamaan ranskantaitojaan, mutta Hanna on säästynyt kielikursseilta.
Henkinen valmennus urheilussa ollut jo pitkään arkipäivää, mutta Hannan tapauksessa ei ole turvauduttu "mäkihyppypsykologeihin".
"Ystävät ovat henkisiä valmentajiani. Yritän pitää tämän kaiken mahdollisimman normaalina, niin ei iske paniikki."
Sehän vasta olisikin kamalaa sadan miljoonan tv-katsojan edessä.
Hanna Pakarisen haastattelu kokonaisuudessaan maanantain Helsingin Sanomissa.
EUROVIISUT 2007Hannan viisu-urakka alkoi 7.5.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi