11.5.2007 19:30
Mitä löytyy Senaatintorilta, jos siellä esiintyy yhtä aikaa tuhat koululaista?
Ainakin ylivilkkaita oppilaita, stressaantuneita punaposkisia opettajia, digitaalikameroilla kuvaavia isovanhempia, yleisölle murahtelevia mustapukuisia vartijoita, vartijoiden käskyjä uhmaavia teinejä ja eturivissä äänentoistoa kritisoivia Sibelius-lukiolaisia.
Kaikki elementit olivat kohdallaan myös perjantai-iltapäivällä, kun Senaatintorin lavalla esiintyi tuhatpäinen Helsingin musiikkiluokkalaisista koottu kuoro.
Konsertti alkoi yhdeltä koulujen omilla esityksillä. Noin kello 14.30 alkoi koulujen yhteisesitys Hannu Sorsan euroviisukappaleista tekemä potpuri. Sen kuuli puolitäysi tori ja tiiviisti kirkon portaille pakkautunut tuhatpäinen yleisö.
Esityksen jälkeen eturivistä löytyi tyytyväinen kolmikko. Lari Silvo, Pyry Alenius ja ja Akseli Hatakka Kaisaniemen ala-asteen 4C:ltä arvioivat suoritustaan hiki päässä.
"Se meni täydellisesti," valkoiseen poolopaitaan pukeutunut Alenius kertoi.
Silvo tosin myönsi, että meinasi Hard Rock Hallelujah -kappaleessa heiluttaa nyrkkiään yhden kerran ylimääräistä, kolmasti.
Hatakka puolestaan myönsi, että hänellä oli aluksi sanojen muistamisessa vähän ongelmia, mutta tilanne korjautui mitä pidemmälle potpuri eteni.
Hän myös kertoi, että oli esityksen alussa jännittänyt melko paljon, mutta myös tämä ongelma hälvennyt esityksen edetessä.
Aleniuksen raivoisaa suoritusta jännitys ei ollut haitannut.
"Mä unohdin kokonaan jännittää", hän ihmetteli.
EUROVIISUT 2007Viisut soivat kaikkialla Helsingissä 11.5.2007
Viisutapahtumat ja Helsinki City Run sotkevat liikennettä 10.5.2007
EUROVIISUT 2007Kolmosen ratikassa raikui suomalainen tango 11.5.2007
Viisitoista vinkkiä perjantaille ja viisi finaalipäivälle 11.5.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi