8.5.2007 0:00
Lasipalatsi
Euroviisufanien kokoontumispaikka on Lasipalatsi, jossa sijaitsee tapahtuman virallinen infopiste. Tietoa ja tavaraa tarjolla joka päivä klo 10–21. Katutason infopiste auki puoleenyöhön. Keskiviikkona viisubileet, joihin jaetaan lippuja Lasipalatsin infopisteissä.
Lasipalatsin sisäpiha
Lasipalatsin sisäpihan valtaa tästä päivästä lähtien Koivut ja Tähdet -tapahtuma. Asvaltti on peitetty vihreällä matolla ja sisäpihalle luotu suomalaista iskelmätunnelmaa.
Tiistaina kirjamyyntiä Kirjan ja ruusun -päivän kunniaksi klo 10–19. Keskiviikkona 1960-luvun rautalankamusiikkia ja ilmaisia paritanssikursseja, joita tarjolla myös perjantai-iltana. Lisäksi pitkin viikkoa ilmaisia musiikkitapahtumia ja tanssia. Ihmeteltävänä myös Suomen Euroviisuhistoriasta kertova ulkoilmanäyttely ja viisuhittejä soittava dj.
Tiistaista perjantaihin Bio Rexin seinään heijastetaan joka ilta vanha suomalainen elokuva klo 22.
Narinkkatori
Kampin kauppakeskuksen edusta on varattu Euroviisujen sponsoreiden teltoista koostuvalle EuroVillagelle. Paikalta löytyy pieniä mainostelttoja ja iso keskuslava, jolla jatkuvasti ohjelmaa, mm. eri maiden euroviisuartistien pieniä konsertteja ja haastatteluja sekä karaokea.
Torilla ohjelmaa arkisin klo 20 asti, lauantaina klo 18 saakka.
Esplanadin puisto
Noin 40 Euroviisujen osallistujamaata esittäytyy Esplanadin puistoon levittäytyvällä Eurooppa-torilla. Puisto avataan tänään ja se on joka päivä auki klo 11–19. Lavalla kuullaan musiikkia laidasta laitaan. Tänään rokkia soittaa Beagon.
Keskiviikkona vietetään Eurooppa-päivää ja puistossa on erikoisohjelmaa. Tavattavissa mm. Euroopan parlamentin jäseniä. Noin kello 14.30 puiston läpi kävelee esimerkiksi parisataa kaupungintalolle matkalla olevaa kokkia. Viikonloppuna Espan lavalla erityisesti kansanmusiikkia ja jazzia. Espanjalainen kuvanveistäjä Manolo Valdés on tuonut puistoon 21 veistostyttöä.
Senaatintori
Senaatintori muuttuu torstaista lähtien koko kansan viisunäyttämöksi. Paikalle tulee lava, joka on joka päivä täynnä suomalaisten artistien keikkoja. Torstaina lavalle kipuavat muun muassa 22-Pistepirkko ja Zarkus Poussa, perjantaina muun muassa The Crash ja Don Johnsson Big Band, lauantaina muun muassa Kari Tapio, Jukka Poika ja Värttinä.
Suoria finaalilähetyksiä torilla pääsee seuraamaan 40 neliömetrin screenistä torstai- ja lauantai-iltoina klo 22 alkaen. Viisutunnelma huipentuu myöhään yöllä, kun torilta annetaan suorassa lähetyksessä Suomen pisteet kilpailukappaleille.
Tori avautuu torstaina klo 17, perjantaina ja lauantaina klo 13 ja on joka päivä auki vähintään klo 22 asti.
EUROVIISUT 2007Euroviisut ryöpsähtävät katukuvaan tänään 8.5.2007
EUROVIISUT 2007Marion Rung sekoitti viisufriikit lopullisesti 8.5.2007
EUROVIISUT 2007Perjantaina Helsinki Party valtaa ydinkeskustan 8.5.2007
EUROVIISUT 2007Tiistaina ja keskiviikkona Art Goes Kapakka miniversiona 8.5.2007
EUROVIISUT 2007Hesperian puistossa jumpataan Euroviisujen voimalla 8.5.2007
EUROVIISUT 2007Euroviisuviikko hellii myös amatöörisolisteja 8.5.2007
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi