14.5.2007 0:00
Ruotsalainen Jan Unestam avustajineen harjoitteli finaalishow'taan.
Ne, jotka kansallista psykopatologiaa potevina seurasivat Suomen Euroviisuja apokalyptisin aavistuksin, joutuivat pettymään. Yle toteutti näyttävän show'n vastaansanomattoman ammattitaitoisesti ja tyylikkäästi. Viisukulttuurin olennaisesti kuuluvaa glitter-höttöä ei halvennettu, mutta ei siihen upottukaan.
Edes Minna Vainikaisen ohjaamat sirkusosuudet eivät näyttäneet niin noloilta kuin uutta sirkusta maailmalla nähneet ja sitä suomalaisten vaatimattomiin ensivoltteihin verranneet saattoivat pelätä.
Väliaikanumero tosin alkoi vaimeasti ja tuskin ylsi yksittäisine ilmapallomiehineen, valomiekannielijöineen ja tulijongleeraajineen paljonkaan fanikatsomon ensi rivejä pitemmälle. Apocalyptican energinen sellohevi kuitenkin kannatteli osiota jopa playbackina. Oli hauskaa, että muusikot saattoivat keskittyä soittamisen sijasta heiluttamaan lettejään ja kulkemaan ympäri, mikä teki show'lle hyvää.
Tv:n katsojat olivat tietenkin ohjauksen armoilla eri tavalla kuin ne, jotka seurasivat viisuja paikan päällä. Toisaalta kotikatsomoissa nähtiin lähikuvia, hidastuksia, jopa uusintoja sekä Mikki Kuntun upeilla valoillaan esiin poimimia ilma-akrobaatteja muuten tavoittamattomista perspektiiveistä.
Pisteet väliaikaohjelmalle: 7.
Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi