10.5.2007 0:00
"Missä kaikki homot muuten ovat?" talkootyöläinen Kati Hirsikangas ihmettelee Lasipalatsin Viisukuppilassa.
Hurjina vellovien huhujen mukaan 80 prosenttia Viisukuppilan kävijöistä olisi ulkomaalaisia homomiehiä. Neuvontapisteen talkooväki kuitenkin arvelee, että tosifaneista homoja on noin puolet.
Keskiviikkoiltapäivänä paikalla ei näy ensimmäistäkään.
Paljon paremmalta ei näytä euroviisuihin erikoistuneessa homoravintola Con Hombresissa Eerikinkadulla.
"Ne ovat varmaan nukkumassa kaikki", siiderilasin ääressä istuva Jussi nauraa.
Niillä hän tarkoittaa schlagerbögejä (ruots. iskelmähomo). Ainakin Hollannista, Balkanilta ja Ruotsista on kuulemma tullut paljon turisteja.
Jussi itse seuraa tarkasti jopa Ruotsin euroviisukarsintakiertueen. Hän muistuttaa, ettei homous tee ihmisestä automaattisesti viisudiggaria.
"Ne homot, jotka eivät tykkää euroviisuista, voivat aina mennä heteroravintolaan", hän hekottaa.
Euroviisujen suosio seksuaalisten vähemmistöjen parissa on noussut puheenaiheeksi Suomessa vasta aivan viime päivinä. Esimerkiksi isäntäkaupunki Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen kertoi Ilta-Sanomissa kuulleensa asiasta ensimmäisen kerran viikko sitten. "Puolet ja puolet", Con Hombresin vuorovastaava Timo Lempinen arvioi homojen ja "valtaväestön" suhteen faneista.
Kohutusta euroviisuhomojen armadasta ja kassoihin virtaavasta vaaleanpunaisesta rahasta ei näy vielä iltapäivällä merkkejä myöskään DTM-ravintolassa Isolla Roobertinkadulla. Viisuviikon illat ravintola on toki ollut täynnä. Muun muassa vaahtokylpyjä ja nahkabileitä sisältävää ohjelmaa on valmisteltu vuoden ajan. "Euroviisut perustuvat show'hun ja näyttävyyteen. Silloin rakennetaan todellinen spektaakkeli", ravintolan päällikkö Markku Valtanen luonnehtii kilpailun vetovoimaa.
Yöelämä alkaa vähitellen käynnistyä Narinkkatorilla iltakahdeksalta.
"Ei voi olla totta", joku huokaa, kun viisi noin parimetristä lentoemoa saapastelee aukion poikki Teemu Muurimäen suunnittelemissa asuissa.
"Maire", "Raija", "Tuomikukka", "Marketta" ja "Helena", eli neljä vuotta toiminut drag-ryhmä Raijan Air ottaa aukion haltuunsa. Ihmiset hymyilevät ja kamerat räpsyvät.
Todellinen viisuhumu käynnistyy Helsingin ravintoloissa vasta yömyöhällä. Fanit, delegaatioiden jäsenet ja esiintyjät kiertävät juhlia, joihin kaikkiin tavallinen viisurahvas ei pääse edes sisälle. Raijan Air on siirtynyt juhlimaan Vanhalle, jossa järjestetään joka yö euroviisubileet.
"Jos emme juo sampanjaa, niin sitten gin tonicia", Tuomikukka huutaa Kirkan Hengaillaan-kappaleen yli.
Juhlissa on mukana Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n (Seta) puheenjohtaja Juha Jokela, jonka mukaan homojen ja euroviisujen yhdistämistä ei ole katsottu homoyhteisön sisällä pahalla. "Se koetaan kuitenkin tärkeäksi, että vähemmistöjen asiat nousevat otsikoihin."
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi