13.5.2007 9:58 | Päivitetty: 13.5.2007 15:51
Ruotsi
Ruotsin euroviisuedustaja Ola Salo arvosteli kisoja kovin sanoin heti finaalin jälkeen.
"Me olemme maailman paras bändi riippumatta jostain paskakilpailusta", Salo puuskahti tiedotustilaisuudessa Aftonbladet-lehden mukaan. Salon mukaan viisuissa ei vielä oltukaan valmiita äänestämään The Arkin kaltaista bändiä.
Ruotsi jäi viisuissa sijalle 18, siis yhtä sijaa alemmas kuin Suomi. Salo sanoi hermostuneensa myös teknisiin ongelmiin.
Salon oli tarkoitus tehdä katsojiin hypnotisoiva vaikutus laulamalla pyörivän tason päällä, mutta taso ei jostain syystä suostunut pyörimään.
Hän kiitti kuitenkin ruotsalaisia uskosta bändin menestykseen ja sanoi, että hänellä on ollut hyvin hauska viikko.
Ruotsissa ei muutenkaan riemuittu kisatuloksesta. Aftonbladetissa todetaan, että koko kisat ovat kuolleet, kun ääniä annetaan naapureille eikä parhaille maille.
Saksa
Itä-Euroopan vahva rynnistys kärkisijoille puhuttaa myös saksalaisia.
"Itäblokki jyräsi kautta linjan. Helsingin finaali heijastaa sitä, mitä monet fanit pelkäsivät jo semifinaalin jälkeen. Jos neljä suurinta rahoittajamaata eivät pääsisi suoraan finaaliin, ne eivät todennäköisesti olisi enää vuosiin päässeet sinne", Frankfurter Allgemeine Zeitungin (FAZ) Peter-Philipp Schmitt raportoi Helsingistä ja jatkaa:
"Silmälasit eivät olleet ainoa asia, joka erotti (voittaja Serbian) Marija Serifovicin entisen itäblokin pitkäjalkaisista edustajista. Nuori nainen puhui Helsingissä rohkeasti homoseksuaalisuudestaan ja syvästä uskostaan Jumalaan."
Saksalaisen viikkolehden Der Spiegelin toimittaja Daniel Haas ennätti lauantai-iltana kommentoimaan kilpailua livenä internetissä ja jakoi myös illan suomalaisesiintyjille muutamia kommentteja. Hanna Pakarinen oli "Suomen vastaus Marianne Faithfulille", Krisse Salminen "barbiksi pukeutunut Borat tai suunnilleen" ja äänestyksen avannut Joulupukki "ylipainoinen, pörröpäinen myyttisetä", joka kuulostaa Tom Waitsilta kurkunpään syövän kanssa".
Iso-Britannia
Britannian edustaja Scooch jäi Euroviisuissa toiseksi viimeiselle sijalle, mutta tämä ei aiheuttanut maansurua.
Beatlesin, Rolling Stonesin ja Oasiksen tuottaneella kansakunnalla on siinä määrin musiikillista itsetuntoa, että Euroviisuihin on varaa suhtautua huvittuneesti ihmetellen.
Kriitikot luonnehtivat viisuja kitschin, vulgäärin kulttuuririhkaman, suureksi juhlaksi. Toki britit moittivat myös omaa kappalettaan kammottavaksi.
The Sun -lehti sätti Scoochin Flying the Flagia "ääliömäiseksi" ja lainasi kappaleen sanoitusta:
"Ba-ba-da, Ba-ba-da, Ba-da-da-ba, ba-da./ Saiskos rouvalle olla verottomia ostoksia? / Yeah, yeah, yeah, yeah."
Ranska
Ranskalaisia euroviisujuontajia ilahdutti, että Joulupukki puhui ranskaa. Myös Jaana Pelkosen ja Mikko Leppilammen ranskantaito pantiin merkille.
”He hallitsevat hyvin ranskan”, tv-juontajat totesivat. ”Katsokaa, kuinka kauniita he ovat! He ovat suomalainen ihannepari.”
France3-kanavalla esitetyt kisat juonsivat Julien Lepers ja Tex huumorilla höystäen. Helsinkiä he kuvasivat kauniiksi pikkukaupungiksi. ”Kaikki on siistiä, kaikki on hyvin järjestyksessä.”
Turkki
Liberaalin Radikal-lehden mukaan Lordin solisti Tomi Putaansuu oli pettynyt kisojen "heppoiseen" antiin. "Luulimme että olimme muuttaneet kisojen luonteen lopullisesti", Putaansuu kommentoi lehden mukaan Helsingissä.
Venäjä
Venäjän viisuselostajille Euroviisut olivat laulukilpailu eikä huomiota juuri kiinnitetty puitteisiin. Juontajat esiteltiin lyhyesti: tunnettu televisiojuontaja Jaana ja tunnettu laulaja Mikko.
Serebron kolmossijasta todettiin: aina ei voi voittaa, mutta meidän laulumme oli kyllä kaikkein tyylikkäin.
Kilpailun päätyttyä jatkui viisustudio Moskovassa. Siellä kiteytettiin: päivällä jääkiekkoilijamme itkivät surusta hävitessään, mutta nyt tyttömme itkevät onnesta voittaessaan.
Pisteiden jaon aikana Venäjän saamia buuauksia ei kommentoitu.
Espanja
Espanjan viisustudiossa Itä-Euroopan naapuriääniä pidettiin temppuiluna ja povattiin kilpailun nuupahtamista.
Kehuja saivat Areenan lava- ja valosuunnittelu, grafiikka sekä raikkaiksi ja humoristisiksi luonnehditut postikortit.
ABC-lehti taas kertoi kisojen ilmapiirin olleen kireä ja että järjestäjillä oli täysi työ hillitä lännen ja idän edustajien välistä torailua.
EUROVIISUT 2007Väsynyt voittaja karkasi lehdistöltä 14.5.2007
KOMMENTTIMusiikki voitti Euroviisuissa 13.5.2007
ARVIOMahtava show: Euroviisuja katseli 2,1 miljoonaa suomalaista 13.5.2007
Serbia oli semifinaalinkin ykkönen 14.5.2007
Serbian äänistä yli puolet tuli idästä 14.5.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi