9.5.2007 0:00
Brittiläisen Scooch -yhtyeen Caroline ilakoi Narinkkatorin laulutapahtumassa.
"Luuletko, että me erotutaan massasta näissä asuissa?" tiedustelee Britannian euroviisuyhtyeen Scoochin Caroline Barnes astuessaan autosta
Narinkkatorin Euroviisukylässä. Ei epäilystäkään.
Koko bändi on pukeutunut vaaleanpunaisiin lentoemännän- ja stuertinasuihin. Huomio ei vain ole ihan odotettua.
"Estonia! Estonia!" huutaa ohitse kulkeva ulkomaalainen miesporukka. Viron edustaja nousee viisukylän lavalle kuitenkin vasta Scoochin jälkeen.
Nelihenkisen Scoochin laulajat eivät ehdi kuin hörpätä vähän vettä, kun on jo aika astua yleisön eteen. Muuten epämääräisesti ympäri toria haahuilleet viisuvieraat ovat nyt kerääntyneet yhtenäiseksi joukoksi lavan eteen.
"Scooch! Scooch!" kuuluu yleisön keskeltä. Muutama ihminen heiluttaa pieniä Norjan lippuja. Taustanauha lähtee soimaan ja Scooch alkaa esittää viisuaan rutinoituneesti.
"Wére flying the flag for you!" kaikuu pitkin Kamppia. Yleisössäkin lauletaan mukana. Kovimmat fanit ovat opetelleet kappaleen koreografian.
Siinä viitotaan kuin lentoemäntä, joka esittelee lentokoneen hätäuloskäyntejä. Konsertin jälkeen on fanitapaamisen ja nimikirjoitusten vuoro.
Yhtyeen David Ducasse saa ihailijalta alushousut, jotka on koristeltu Supermies-logolla. Caroline saa euroviisu-hirven.
He näyttävät iloisilta saamistaan lahjoista. Paviljongin ovensuussa seisova Ella Metsäranta on jo käynyt hakemassa Scoochin nimmarit pojalleen.
Metsäranta on pistäytynyt viisukylässä työmatkalla. Tarkoitus on vielä jäädä katsomaan Irlannin Dervish-yhtyettä. Hän ei tosin enää muista miksi juuri se piti nähdä.
"Kai se on siksi, kun se on vähän erilaista, ei ihan poppia", hän miettii. Autossa takaisin hotellille Scoochin jäsenet loistavat tyytyväisyydestä.
"Kaikki on ollut niin hyvin järjestettyä", huokaa Natalie Powers, toinen yhtyeen naislaulajista. Hän kiittelee myös delegaatioille ja medialle
järjestettyä ohjelmaa, johon kuului muun muassa retki Uunisaareen. Siellä kilpailtiin saappaanheitossa, saunottiin ja syötiin makkaraa.
"Natalie innostui erityisesti saappaanheitosta. Hän alkoi kilpailla tosissaan 80-vuotiaan tädin kanssa", paljastaa yhtyeen "kapteeni" Russell
Spencer.
Caroline haaveilee vielä saunomisesta, kunhan ei tarvitsisi mennä ihan alasti. Hänelle vakuutetaan, että poikkeustapauksessa saa varmaan saunoa
uima-asussa.
"Minulle on valehdeltu! Minulle väitettiin, että jos aion bikineissä saunaan, minut pakotetaan riisuutumaan."
EUROVIISUT 2007Vieraille esiteltiin saaria ja designia 9.5.2007
EUROVIISUT 2007Myöhästyneet eivät pääse Areenalle 9.5.2007
EUROVIISUT 2007Areenalle ei voi pysäköidä, mutta viisujuna vie yleisön perille 9.5.2007
EUROVIISUT 2007Rakennustyömailla ei ole lupaa kaivaa viisuaikana 9.5.2007
EUROVIISUT 2007Kirjasto 10:n karaokessa jokainen on viisutähti 9.5.2007
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi