12.5.2007 1:02
Hanna Pakarinen esiintyy Euroviisu-finaalissa goottihenkisessä puvussa.
Euroviisujen semifinaalista alkanut hyvä show-meininki jatkuu tänään finaalissa, ja se alkaa takuuvarmasti ja itseoikeutetusti Lordin esityksellä. Tv-lähetyksessä nähdään alussa myös Antti Jokisen ohjaama komea Lordi-video.
Finaalin kilpailuesitykset aloittaa Bosnia-Hertsegovina rauhallisella balladillaan, mutta siitä eteenpäin tarjolla on sellainen genrejen kavalkadi, ettei moista ole ennen Euroviisuissa nähty eikä kuultu.
Mikään tyylilaji ei pääse dominoimaan, ja esityksestä syntyy täyttä viihdettä, vaikkei jokaisesta viisusta sellaisenaan välittäisikään. Jo semifinaalissa ihastuttanut valolavastus on osa show'ta, ja se tekee vaikutuksen myös kotiruuduissa.
Esiintyjien järjestyshän syntyi arpomalla, joten kokonaisuus on sattuman kauppaa. Sen seurauksena finaalin keskivaiheille syntyy esimerkiksi hauska miesartistien putki: ensin Ruotsin The Ark, sitten ranskalaismiesten sympaattinen esitys ja perään Latvian italialaisdivot.
Erilaiset miesartistit ja -ryhmät ovatkin yksi tämän vuoden erikoisuuksista.
Suomen Hanna on Moldovan ohella oikeastaan ainoa, jonka kappaletta voi pitää rehtinä rockina. Finaalin rock-vastuu on muutenkin Suomen harteilla, sillä Lordi-avauksen lisäksi finaalin huikeassa sirkusnumerossa soittaa Apocalyptica.
Postikorteista on säästetty finaaliin parhaimmat, kun semifinaalissa ne olivat vielä vähän laimeita.
Jos perjantain harjoituksen suosionosoituksista voi jotakin päätellä, Euroviisujen voittaja on jokin näistä: Serbia, Georgia, Ukraina, Slovenia – tai Suomi.
Viisukatsomoita Helsingin keskustassa 12.5.2007
Äänestää voi soittamalla ja tekstiviestillä 12.5.2007
Euroviisujen voitosta kilpailee tänään finaalissa 24 maata 12.5.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi