12.3.2007 0:00
The Arkilla on faneja pitkin Eurooppaa ja hyvät mahdollisuudet Helsingissä. Ola Salo samppanjapullon kimpussa ympärillään kosketinsoittaja Jens Anderson (vas.), basisti Leari sekä kitaristit Martin Axén (takana) ja Jepson.
tukholma. Voittajan on helppo hymyillä, mutta samppanjapullon kanssa voi tulla ongelmia.
Ruotsin uunituore Euroviisu-edustaja Ola Salo kiskoi ja kiskoi Taittingerin korkkia Ruotsin viisukarsinnan eli Melodifestivalenin finaalin jatkoilla Globenissa toissayönä, mutta se ei hievahtanutkaan.
Tarvittiin apuvoimaa ja apuväline, ennen kuin The Ark pääsi solistinsa ja biisintekijänsä Salon johdolla purskuttelemaan kuohua ympäriinsä.
Bändi riemuitsi ja loisti itsevarmuutta: Täältä tullaan Helsinki! Nyt on meidän vuoro!
Eikä Ruotsi olisi Ruotsi, elleivät voitontahtoa uhkuisi myös häviäjät: "Helsinki, nu jävlar vinner vi", hehkutti toiseksi viimeiseksi karsinnassa jäänyt Anna Book bileissä ja sambasi täysillä häviöbiisiään. Hänen kappaleensa pistesaalis jäi yhteen. Voittaja sai 248.
The Arkin kaltaisen suositun bändin lähtö mukaan viisumittelöön oli signaali siitä, että Melodifestivalenin uudistajat ovat päässeet tavoitteeseensa:
"Haluamme satsata laatuun ja toimia niin, että Melodifestivalen kiinnostaa kaikenikäisiä ruotsalaisia", kilpailun tuottaja ja kehittäjä Christer Björkman sanoo. "Suuremmaksi emme kyllä enää voi kasvaa. Finaalia seuraa televisiosta noin neljä miljoonaa ruotsalaista eli liki puolet väestöstä."
Suosittu glamrock-yhtye The Ark otti osallistumisellaan uskottavuusriskin vähän kuin Lordi viime vuonna Suomessa. Se kannatti.
Mukaan pyrki tänä vuonna yli 3 200 sävellystä. Määrä on valtava, vaikka vuodesta toiseen joukossa on samojakin.
Ammattilaisraati karsii ensin päältä puolet, jonka jälkeen 16-henkinen jury päättää, mitkä 32 lähetetään maata kiertävälle kiertueelle. Björkmanin mukaan iältään 15–50-vuotiaista raatilaisista puolet on naisia, puolet miehiä. Ohjeena on, että mukaan pitää valita monenlaista musiikkia.
Jos samppanjapullon korkki istuikin jatkoilla tiukassa, kaikki muu jättimäisen Melodifestivalen-karsinnan toteutuksessa rullaa kuin rasvattuna.
Kuvaavaa on, että perjantai-illan ensimmäinen kenraaliharjoitus Globenissa kesti tunnin ja 59 minuuttia eli alitti minuutilla suoralle lähetykselle lauantaina varatun ajan.
Ruotsalaisten viisukuume – schlagerfeber – on käsittämättömän kova. Karsintarumba kiertää viitenä lauantaina täpötäysissä jäähalleissa päätyäkseen Globeniin Tukholmaan. Globenin finaalin liput myytiin loppuun tunnissa.
Iltapäivälehdet tahkoavat erillisiä liitteitä ja ravintolat järjestävät Tukholmassakin schlager-iltoja. Kansa soittaa ja äänestää. Toissaillan finaalissa tehtiin puhelinäänestyksen pohjoismainen ennätys: yli 2 072 000 ääntä. Hyväntekeväisyydelle meni yli viisi miljoonaa kruunua (540 000 e).
Sitä, miten suuresta bisneksestä on kyse, voi vain arvailla: "Melodifestivalenin budjettia ei kerrota julkisuuteen", toteaa projektijohtaja Martin Österdahl tiukasti. Tämä tuntuu oudolta, sillä järjestävä organisaatio Sveriges Television on Yleisradion lailla julkinen putiikki.
Ruotsin tv-uutisten mukaan mukana olevat kunnat maksavat noin puoli miljoonaa kruunua oikeudesta isännöidä karsintaa. Sijoitus tulee takaisin mainosarvona ja suorana rahana elinkeinoelämälle. Esimerkiksi hotellien ja ravintoloiden myynti lisääntyy 15–20 prosenttia, kun Melodifestivalen saapuu kaupunkiin.
Suurin hyötyjä on tietysti musiikkiala, monin eri tavoin. Jotakin voi päätellä siitä, että viime vuoden Melodifestivalen -kokoelma-albumia myytiin 200 000 kappaletta.
Kilpailusävelmiä tehdään urakalla. Esimerkiksi Thomas G:sonilta lähti nyt karsintoihin 50 kappaletta, ja monia myös ulkomaille.
Vaikka Anna Bookin esittämä G:sonin biisi floppasi, miehen sävellykset kilpailevat silti Helsingissä.
Ne soivat Norjan ja Espanjan lipun alla.
KOMMENTTIEuroviisut = Sveduviisut? 12.3.2007
Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi