8.5.2007 19:28
Laulaja Kenan Doğulua saapui Turkin suurlähetystön euroviisuedustajansa kunniaksi järjestämään tilaisuuteen.
Kristallit kimmeltävät hotelli Kämpin kullanhohtoisessa peilisalissa. Kutsuvieraiden hillitty joukko siemailee viiniä ja maistelee orientaalisesti viritellyn buffetin antimia.
Paikalle odotetaan Kenan Doğulua, 32, joka on paitsi Turkin tämänvuotinen Euroviisu-edustaja, myös melkoinen supertähti maassaan. Vuonna 1993 ensilevynsä julkaissut Doğulu on ehtinyt tehdä kymmenen levyä, joita on myyty satojatuhansia.
Turkin suurlähetystön järjestämä tilaisuus on yksi monista vastaavista viisuviikon aikana. Puitteet ovat sieltä hulppeimmasta päästä.
Omat laulunsa itse säveltävä, musiikkia vuosikausia opiskellut tähti osaa ottaa yleisönsä; poskisuudelmia, halauksia ja kädenpuristuksia riittää joka pöydälliselle.
Illan isäntä, Turkin kulttuuriattasea Hakan Helva saa pitää tervetulopuhettaan ilman suurempaa huomiota, kun kaikki yrittävät otattaa itsestään kuvan Doğulun kanssa tai saada edes nimikirjoituksen.
Pian seinänkokoisen peilin päälle nostetaan videokangas ja Doğulun Shake it up shekerim -video napsahtaa päälle.
Tähti laulaa playbackina. Piruetit pyörähtävät yhtä vikkelinä kuin videossa, ja perinteiset tanssiaskeleet kohotetuin käsin limittyvät sujuvasti nykypäivän askellukseen.
"Lähdin Euroviisuihin, koska minua pyydettiin Turkin edustajaksi", Doğulu kertoo hetken kuluttua. "Sain tosin myös sellaisia kommentteja, että laulaminen Euroviisuissa olisi uralleni riski, mutta päätin ottaa sen", sympaattisen oloinen laulaja virnistää.
Turkki on voittanut kilpailut kerran. Voiton toi vuonna 2003 Sertab Erener, joka on Doğulun hyvä ystävä. "Hän antoi minulle joitakin vinkkejä, ei niinkään neuvoja", Doğulu sanoo.
Kenan Doğululla on takanaan vankka esiintyjäkokemus Erenerin tavoin – eikä hän missään tapauksessa tullut Helsinkiin häviämään.
Lähtiessään hän kertoi Istanbulin Atatürk-lentokentällä turkkilaismedialle, että hän uskoo sijoittuvansa Helsingissä kolmen parhaan joukkoon.
Jos peilisalissa oli kimmellystä, on sitä kohta myös televisioruudussa. Doğulun ja tanssijoiden esiintymisvaatteisiin kerrotaan kiinnitetyn yhteensä 22 000 swarowski-kristallia.
Kenan Doğulu esiintyy Euroviisujen semifinaalissa torstaina 10. 5.
EUROVIISUT 2007Euroviisujen postikortit ovat pieniä tarinoita 8.5.2007
EUROVIISUT 2007Anneli Nygren voitti Eurovision videotaiteen kilpailun 8.5.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi