9.5.2007 0:00
Yleisradio, Helsingin kaupunki ja Matkailun edistämiskeskus ovat yhdessä järjestäneet Euroviisuihin osallistuville delegaatioille ja medialle
tutustumisretkiä Helsinkiin ja suomalaiseen kulttuuriin.
Helsingin kaupungin Design & Islands -kierros vei viisuvieraat tutustumaan muun muassa Arabian astiatehtaaseen, vesibussiretkelle Helsingin saaristoon ja käymään Uunisaaressa, jossa oli mahdollisuus saunoa, maistella makkaraa ja loimulohta sekä heittää saapasta.
Helsingin kaupunki on laskenut voivansa viitenä päivänä viedä retkelle 1 000 vierasta. Matkailun edistämiskeskus puolestaan vastaa samankaltaisen ohjelman järjestämisestä medialle. Lisäksi MEK kiillotti Suomi-kuvaa viemällä joukon ulkomaisia toimittajia purjehtimaan kahdella komealla purjelaivalla, Ingeborgilla ja Kulkurilla. Merellä sai nauttia raittiin ilman lisäksi viinistä ja elävästä musiikista.
EUROVIISUT 2007Scooch kokeili kisavirettään Narinkkatorilla 9.5.2007
EUROVIISUT 2007Myöhästyneet eivät pääse Areenalle 9.5.2007
EUROVIISUT 2007Areenalle ei voi pysäköidä, mutta viisujuna vie yleisön perille 9.5.2007
EUROVIISUT 2007Rakennustyömailla ei ole lupaa kaivaa viisuaikana 9.5.2007
EUROVIISUT 2007Kirjasto 10:n karaokessa jokainen on viisutähti 9.5.2007
Helsingin Sanomat | hs.kaupunki@sanoma.fi