lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Viisutapahtumat ja Helsinki City Run sotkevat liikennettä

10.5.2007 20:26

Helsingin ydinkeskustan liikenteessä on loppuviikon aikana paljon poikkeusjärjestelyjä.

Perjantaina ydinkeskustan katuja suljetaan autoilijoilta kello 15–22. Kadut ottaa haltuun ilmaista ohjelmaa tarjoava Helsinki Party -katujuhla.

Aleksanterinkatu ja Pohjoisesplanadi suljetaan poikkikatuineen Mannerheimintieltä Unioninkadulle. Lisäksi Senaatintorin ympäristö on suljettu liikenteeltä.

Lauantai-iltapäivänä Helsingin liikenteen sekoittaa Helsinki City Run ja siihen osallistuvat liki 6 500 juoksijaa. 21,1 kilometrin mittainen puolimaraton alkaa kello 15 ja sotkee liikennettä erityisesti Olympiastadionin ympäristössä. Muutaman tunnin ajan juoksureitti katkaisee ajoneuvoliikenteen Nordenskiöldinkadulla, Vauhtitiellä ja Helsinginkadulla.

Viikko huipentuu, kun Senaatintorilla annetaan Suomen pisteet viisukappaleille.

Lauantai-iltana paras yhteys Helsingin Areenalle ovat lähijunat tai kuusi euroa maksava viisujuna. Oma auto kannattaa jättää kotiin, sillä areenan pysäköintihalli on kokonaan poissa yleisön käytöstä. Lisäksi Areenakuja suljetaan ja yksi kaista Veturitieltä.

Julkinen liikenne ajaa osin poikkeusreittejä koko viikonlopun.

Perjantaina raitiolinjat 3T ja 3B kiertävät Eiran reittiosuuden 3T:n reittisuunnassa ja jatkavat Kauppatorilta Kruununhaan kautta omille reiteilleen.

4, 4T, 7A ja 7B eivät liikennöi Aleksanterinkadulla, vaan ajavat keskustassa Rautatietorin kautta.

Launtaina 3T, 3B, 7A, 7B ja 8 ajavat Helsinki City Runin aikaan poikkeusreittejä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.