lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Heviyhtye Teräsbetoni ei pelkää leimautumista Euroviisuissa

2.3.2008 17:51

Sari Gustafsson / Lehtikuva

Teräsbetoni voitti Suomen Euroviisufinaalin Helsingissä lauantaina.

Teräsbetoni voitti Suomen Euroviisufinaalin Helsingissä lauantaina.

Pirkanmaalainen soturimetallia – tai sankariheviä, nimityksiä riittää – soittava Teräsbetoni ei ole huolissaan leimautumisesta "euroviisuryhmäksi".

Hiljattain Nightwishin Tuomas Holopainen kertoi julkisuudessa pitävänsä onnekkaana sitä, ettei Nightwish päässyt edustamaan Suomea Euroviisuihin vuonna 2000. Muuten yhtye olisi saattanut leimautua, kuten Holopaisen mielestä Lordille on valitettavasti käynyt.

"Meiltä on tullut kaksi hyvin menestynyttä levyä. Tämä on vain yksi kanava viedä musiikkia eteenpäin", Teräsbetonin päätaistelija, laulaja-basisti, lauluntekijä Jarkko Ahola vakuuttaa.

"En usko että se meidän fanien kiinnostuta meihin syö. Jos niin käy, pannaan miekat tuppeen vähäksi aikaa ja tullaan myöhemmin uudestaan."

Ahola myös veikkaa, että "Herra Lordi on ihan kiitollinen yhtyeen saamasta huomiosta, oli leimaa tai ei".

Lauantaista tiedotustilaisuutta Ahola muistelee seuraavana päivänä näin: "Pientä etukenoa oli haettu. Oli ainakin erilainen pressitilaisuus. Me ollaan lähinnä itseironinen ja hauskaa pitävä porukka."

Itseironisuus herättää kysymyksen kuinka vakavissaan Teräsbetoni on maskuliinisen hevinsä kanssa.

"Musaa tehdään vakavasti ja mahdollisimman hyvin, lyriikkaosastolla ja esityksessä on itseironiaa ja hauskanpitoa. Jos siellä oltaisiin otsa kurkussa, ketä se kiinnostaisi?"

Teräsbetonin olennainen jännite on juuri tämä vakavuuden ja hauskanpidon rajankäynti. Osa yhtyeen kannattajista on nyrkki pystyssä tosissaan, osa huumorimielellä.

Teräsbetonilla riittää edelleen vetoa. Edellinen levy Vaadimme metallia myi vielä kultaa, vaikka ei ensimmäisen Metallitotuus-levyn platinamyyntiä saavuttanut. Kunhan levy-yhtiön markkinointi pelaa, viisuvoitto todennäköisesti vie maaliskuussa ilmestyvän Myrskyntuoja-levyn edellistä suurempiin myyntilukuihin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.