lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
EUROVIISUT 2008

Sébastien Tellier on tähti ilman Euroviisujakin

22.5.2008 18:22

SARI GUSTAVSSON / LEHTIKUVA

Ranskan euroviisuedustaja Sebastien Tellier esittää kappaleensa englanniksi.

Ranskan euroviisuedustaja Sebastien Tellier esittää kappaleensa englanniksi.

BELGRAD. Jos kaveri näyttää Jeesuksen, Charles Mansonin ja hippikauden John Lennonin risteytykseltä, lähtökohtaisesti ei voi pitää kovin todennäköisenä, että hän voittaisi Euroviisut.

Eikä sillä taida edes olla niin paljon merkitystä ranskalaiselle Sébastien Tellierille.

Hän on tämän vuoden Euroviisuissa ainoa, jonka edustuskappale, ilmavasti pomppiva elektropop-kappale Divine, on jo ennen kisoja pieni kansainvälinen sensaatio. Tellier itse on jo pitkään ollut viileän indieväen suosikki.

”Euroviisut ovat kuin taitoluistelukilpailut”, Tellier hymähtää hotellihuoneessaan tukevan savupilven keskeltä. ”Minulle tämä on kuin lomaa, ja koko touhu huvittaa minua suuresti. Itse asiassa tunnen olevani juuri oikeassa paikassa.”

Tellierin valinta aiheutti Ranskassa kansallisen hätätilan, sillä maan edustuskappale on nyt ensimmäistä kertaa englanninkielinen.

”Kappale ei ollut minun valintani, vaan Ranskan televisio pyysi sitä kilpailuun”, Tellier puolustautuu. ”Nyt katsotaan, haluavatko ranskalaiset avautua maailmalle vai eivät.”

”Itse pyrin vain valitsemaan sopivimman kielen melodian tueksi. Tein myös Divinen ranskaksi, mutta englanninkielinen versio oli parempi.”

Sébastian Tellieriä voi pitää osana tuoreiden ranskalaisten artistien aaltoa, joka on lähimmän kymmenen vuoden aikana tuottanut maailmalle muun muassa Airin, Daft Punkin ja Phoenixin kaltaisia nimiä.

”Ranskalla ei ole traditiota rockmaana, joten meidän on täytynyt luoda jotain uutta lunastaaksemme paikkamme”, Tellier luonnehtii maassa vallitsevaa musiikillista ilmastoa.

”Elektroninen musiikki on ollut meidän vastauksemme. Sillä on linkki teknologiaan ja sitä kautta tulevaisuuteen. Me teemme tulevaisuuden musiikkia, ja haluamme luoda siitä oman traditiomme.”

Myös Tellierin tulevaisuus näyttää turvatulta – kävi niissä viisuissa sitten niin tai näin. Tulevien esiintymispaikkojen joukosta löytyy myös Helsinki, jossa hän esiintyy elokuussa Flow-festivaaleilla.

Tellierin, 33, sooloura käynnistyi vuoden 2001 albumilla L’incroyable Vérité, jota ovat seuranneet Politics (2004) ja viisukappaleen sisällään pitävä Sexuality (2008). Hänen jokainen levynsä on koottu yhden teeman alle.

”Tarvitsen levylleni alun, lopun ja keskelle yllätyksiä. Sen täytyy olla kuin elokuva”, Tellier perustelee teemalevyjään.

”Näen itseni sätkynukkena, ja joku tuolla jossain vetelee naruistani. Olen levyilläni yrittänyt selvittää, kuka se on”, vähintään eksentriseksi luokiteltava laulaja ja multi-instrumentalisti innostuu. ”Ensimmäisen levyn aikana se oli perheeni, sitten politiikka. Nyt olen varma, että me kaikki olemme seksin sätkynukkeja.”

Seuraavaksi Tellier uskoo tekevänsä albumin ikuisen elämän mahdollisuudesta. Tai sitten jälleen seksuaalisuudesta.

”Minulla on vielä paljon sanottavaa seksuaalisuudesta. Se on niin valtava aihe”, Tellier avautuu. ”En pidä siitä, miten seksuaalisuus esitetään yleensä. Minulle seksissä on tärkeää huomaavaisuus ja kiltteys. Vain sillä tavoin voit olla suuri rakastaja ja saada seksistä suuren tyydytyksen.”

Aihe tuntuu olevan lähellä Tellierin sydäntä. Sitä sivusi myös Politics-albumilta löytyvä La Ritournelle , jota voi pitää Tellierin läpimurtokappaleena.

”Niin, se on kappale tytöstä, jota rakastin teininä, mutta hän ei rakastanut minua”, Tellier kertoo ennen kuin hänen suulleen nousee leveä virne. ”Tein kappaleen nähdäkseni, miten hän suhtautuu minuun nykyään.”

Tellier ei ole pysyä housuissaan.

”Reaktio oli oikein hyvä. Oikein hyvä. Mutta se tapahtui vain kerran.”

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.