21.5.2008 20:29
Teräsbetoni ja Saksaa Euroviisuissa edustava No Angels -ryhmä yhteisellä jokiristeilyllä. Teräsbetonin keulahahmo Jarkko Ahola ei osallistunut risteilylle.
BELGRAD. Suomen Euroviisu-edustaja Teräsbetoni pääsi keskiviikkona hieman rentoutumaan, kun paikka lauantain finaalissa varmistui tiistai-iltana.
Yhtyeen laulusolistille ja suulaimmalle puhemiehelle Jarkko Aholalle oli suotu suorastaan kokonainen vapaapäivä, mikä lienee tullut tarpeen mediarumban ja flunssan jäljiltä – sekä tietysti siksi, että myös Aholan tyttöystävä on saapunut Belgradiin kannustamaan yhtyettä.
Teräsbetonin muut jäsenet pääsivät tuulettumaan Saksan viisudelegaation järjestämälle risteilylle Belgradia halkovien Tonava- ja Sava-jokien risteyskohtaan. Yhtye oli ainoa viisuedustaja, joka nousi jokilaivaan Saksan oman No Angelsin lisäksi.
Pelkäksi lomailuksi päivä ei lipsahtanut, sillä, mikä Teräsbetonin kannalta tärkeintä, mukaan oli pakattu myös satakunta saksalaisen median edustajaa. Saksa on suomalaisille perinteisesti vahva markkina-alue ja tunnettu hevifaneistaan, joten maasta on odotettavissa pisteitä myös finaalissa.
Kolmikolla riitti vientiä koko risteilyn ajan. Televisiokamerat kävivät kuumina, kun Teräsbetonin ja No Angelsin jäsenet kajauttivat yhdessä Missä miehet ratsastaa -kappaleesta tutun huh hah! -taisteluhuudon.
"Ihan selkeästi eniten ulkomaiset toimittajat ovat ihmetelleet sitä, että Suomesta lähetettiin viisuihin taas rockbändi. Sen sijaan Lordista on puhuttu yllättävän vähän", kitaristi Viljo Rantanen summaa kuluneen viikon kiinnostusta.
"Olemme yrittäneet selittää, että Suomessa tehdään yksinkertaisesti niin helkkarin hyvää metallimusiikkia ja se sattuu olemaan vielä suosittua."
"Monet ovat suhtautuneet positiivisesti siihen, että me tuodaan kilpailuun vähän vaihtelua", kitaristi Arto Järvinen lisää.
Teräsbetonin soittajat uskovat, että muista esiintyjistä poikkeava tyyli takasi paikan finaaliin. Myös loppusuoralla siitä uskotaan olevan apua.
"Meidän ei tarvitse kilpailla kenenkään muun kanssa heviyleisön äänistä", Rantanen sanoo. "Jos rockista kiinnostuneet ovat finaalin aikana hereillä, niin ääniä tulee. Tosin ykköspaikalle vastassa on aikamoinen äänivalli Itä-Euroopasta."
Teräsbetonia on jo kyselty keikoille muun muassa Ruotsiin, Espanjaan, Latviaan, Britanniaan ja Venäjälle, mutta vielä tässä vaiheessa yhtye kuittaa tarjoukset "huhupuheina".
"Kaikki tulevat mahdollisuudet käytetään, mutta kyllä meidän pääfokus on edelleen Suomessa", Järvinen määrittelee.
Belgradissa yhtye on viettänyt jo kymmenen päivää, joiden aikana viisukappale on ehtinyt tulla läpitutuksi. Jo nyt yhtye on vetänyt kappaleen lauluja lukuun ottamatta playbackina kaksitoista kertaa Belgradin areenan lavalla. Edessä on vielä neljä kertaa – tai viisi, jos voitto osuu kohdalle.
"Saa nähdä vedetäänkö me jatkossa vain yhtä biisiä, kun päästään kotimaahan", rumpali Jari Kuokkanen ihmettelee.
"Onhan tämä outoa hommaa, mutta myös hauskaa", Rantanen pyörittelee päätään. "Tällaista tilaisuutta ei monta kertaa. Nyt keskitytään siihen yhteen biisiin sitten mahdollisimman hyvin."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi