lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
EUROVIISUT 2008

Teräsbetoni vie viisuihin maskuliinisen hevishown

1.3.2008 11:21 | Päivitetty: 1.3.2008 22:35

Suomen Euroviisuedustaja vuonna 2008 on Teräsbetoni.

Soturimetalliyhtye voitti Helsingin Kulttuuritalolla lauantai-iltana järjestetyn kolmivaiheisen finaalin. Voittaja valittiin puhelinäänestyksellä. Ääniä annettiin noin 340 000.

Teräsbetoni sai viimeisen superfinaali-äänestyksen äänistä 38,9 prosenttia. Toiseksi tullut Kari Tapio sai 33,9 prosenttia, kolmanneksi jäänyt Cristal Snow sai 27 prosenttia äänistä.

Ensimmäisessä vaiheessa lauantaina järjestettiin niin sanottu toisen mahdollisuuden karsinta. Siitä pääsivät finaaliin mukaan Crumbland-yhtye kappaleella Pleasure ja Vuokko Hovatta Kerkko Koskisen sävellyksellä Virginia.

Vuokko Hovatta sai Kulttuuritalon salissa selkeästi suurimmat aplodit karsinnassa. Suosio ei kuitenkaan kantanut loppuun asti.

Varsinaisen finaalin ensimmäisellä kierroksella äänestettiin kahdeksasta kilpailijasta kolme niin sanottuun superfinaaliin. Paikkansa lunastivat viisufanien suosikki Cristal Snow, iskelmäkansan ehdokas Kari Tapio ja heviyleisön suosikki Teräsbetoni. Nämä artistit esiintyivät vielä kerran, vanhat äänet nollattiin ja yleisö äänesti suosikkejaan uudelleen.

Teräsbetonin esitys oli maskuliininen hevishow.

Lavalla nähtiin finaalissa reilusti pyrotekniikkaa, eli suomeksi sanottuna tulta, pommeja ja kipinöitä. Näin näyttävää showta Teräsbetonilla ei ollut vielä karsintakierroksella. Neljän miehen yhtyeen lisäksi lavalla oli kaksi miestä hakkaamassa ylimääräisiä rumpuja ja huutamassa kertosäettä.

Suomen edustussävelmäksi valittu kappale kajahtaa Euroopan kuuluville näillä näkymin 20. toukokuuta Eurovision laulukilpailun ensimmäisessä semifinaalissa Belgradissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Päivän kysymys

Voittaako Suomi euroviisut tänä vuonna?

Suomen edustaja kevään Euroviisuihin ratkesi lauantai-iltana. Onko meillä enää mahdollisuuksia voittoon?

Kyllä 14% Ei 86%

Vastanneita 5454

Äänestys on päättynyt.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.