Göstä Ågren: Jär

Gösta Ågrenin pohjalainen kotiseutu on maailmankylä

Gösta Ågrenin Jär aloittaa kolmeosaiseksi suunnitellun sarjan. Hän tähtää 1980-luvun runoutensa ylätasangolta suuren runouden huipulle. Hän on ollut pitkään etevä, mutta uudessa teoksessa hän kehittää sarjan henkilöhahmoja, joissa paikallinen ja universaalinen yhtyvät. Tulos on suurenmoinen.

Ågrenissa on kaksi puolta, jotka hän on pitänyt aika tiukasti erillään. Rinnan runoilijantyön kanssa hän on toiminut ruotsinkielisen Pohjanmaan kiivaana paikallispatrioottina. Varsinkin Vasabladetin lukijat tuntevat hänet esihistoriaa ja riimukirjoituksia käsittelevistä poleemisista artikkeleista. Hän on julkaissut kansatieteellisen tutkielman Pohjanlahden rannikon veneenrakentajista ja yrittänyt kaikin keinoin kehittää Pohjanmaan ruotsinkielisen väestön historiallista identiteettiä.

Hän on päätynyt alituiseen sissisotaan Etelä-Suomen ruotsinkielisiä vastaan. Hänen mielestään pohjalaiset edustavat oikeaa kansaa ja helsinkiläiset feodaalisia herroja, orjuuttajia.

Tänä syksynä kiistely on koskenut paikannimiä. Ågren on taas sotinut ruotsalaisuuden puolesta ja saanut vastaansa toisen runoilijan, Lars Huldénin, joka on lähtöisin naapuripitäjästä. Kielitieteilijänä Huldén ei voi hyväksyä Ågrenin kansanomaista historiantulkintaa. Ågren puolestaan pitänee tätä nykyä Huldénia ruotsalaisen Pohjanmaan luopiona.

Sama Huldén on kirjoittanut teokseen Tio finlandssvenska författare (1986) mainion erittelyn Ågrenin runoudesta. Tarkoin laskelmin hän osoittaa Ågrenin ajatusrunoilijaksi, jonka lyriikkaa hallitsee paradoksin käyttö.

Keskeisen metodinsa keinoin Ågren saattaa yhteen näennäisesti sovittamattomia suureita: elämää ja kuolemaa, vapautta ja vankeutta, valhetta ja totuutta. Joskus paradoksit jäävät osuvan sukkeluuden tasolle. Useimmiten ne tuottavat visioita, jotka häikäisevät kuin valokaari.

Muotokuvat

Ågren on sanonut, että hänen varsinainen työnsä runoilijana alkaa vuoden 1978 kokoelmasta Molnsommar. Sitä ennen hän oli julkaissut toistakymmentä runoteosta ja paljon muuta.

Hänen suurisuuntaisimpia yrityksiään oli 1977 ilmestynyt jättiläistyö Vår historia, poleeminen koe kertoa Suomen historia ruotsinkielisen kansan ja marxilaisen luokkataisteluopin näkökulmasta. Se sai ristiriitaisen vastaanoton.

Poliittisen luopumisen aika näkyy Ågrenin tuotannossa hiukan samaan tapaan kuin Pentti Saarikosken runoissa. Marxilaisesta näkemyksestä näyttää johtavan suora tie Herakleitoksen paradokseja viljelevään luonnonfilosofiaan, joka sekin on "dialektista". Kun ajatuksen malli on samankaltainen, luokkataistelun historiasta voi siirtyä nopeasti vastakohtaisten sielunvoimien kentälle; yleensä se on ollut runoudelle eduksi.

Ågrenin historiateos halusi yhdistää menneisyyden nykyisyyteen ja näyttää tapahtumat nimettömien ja unohdettujen vähäväkisten näkökulmasta.

Järin runojen lähtökohta on sama, mutta väline toinen. Ågren on nyt lyyrisen muodon mestari. Siitäkin hän kirjoittaa paradoksein: "On hangattava pois / kerros kerrokselta muoto. / Kun vain sisältö on jäljellä / runo on valmis."

Runojen pelkistys on viety usein äärilleen. Niiden muotokuvat kertovat sukulaisista, kuten Inga tai Leo Ågrenista, joiden kirjallista tuotantoa Gösta Ågren on julkaissut ja tutkinut.

Muistorunoissa heidän yksityiseen persoonaansa viittaa vain etunimi, vähemmän kuin hautakivessä. Se riittää, nimettömän profiilin voi aavistaa, ja vielä enemmän, Ågrenin ajatuksen mukaan paradoksaalisesti "vain nimetön ihminen on näkyvä". Yksilö on sekä vähemmän että enemmän kuin hänen ajallinen sosiaalinen hahmonsa. Ihmiset elävät ennen syntymäänsä ja kuolemansa jälkeen, koska heidän perimänsä ja vaikutuksensa leviävät ajassa aavistamattoman laajalle.

Ågren muuntelee aihetta rikkaasti: "Hän näytteli elämässään sivuroolia. Näytelmä oli meistä kaikista, meidän yksinäisyydestämme ja nälästämme." "Kun kuolet, elämäsi jää."

Lakeus

Ågrenin maisemaa kurittavat pakkanen ja verenpunainen iltarusko. Vuosisadan kaamea melu kuuluu etäältä; kuoleman suuri kämmen painaa maanisesti kihisevän elämän parrelleen. Nuorukaisen kauhunhuuto saa rinnalleen rajoja häivyttävän viisaan näkemyksen. Ågren ei halua vangita sanomaansa vaan avata sen "kohti kaikkea joka on sanoitta sanoissa".

Lähtökohta on lakeuden kylä, mutta Ågrenin rakastamaan provinssiin kuuluu oikeastaan vain teoksen nimi Jär, murteellinen muoto sanasta här, täällä.

Suvun vanhojen naisten asu viittaa Pohjanmaalle, mutta muotokuvat pyrkivät kohti melkein ajatonta yleisyyttä. Äidillä, äidinäidillä ja äidinäidinäidillä on osansa kuoroteoksessa, joka kirjoitettiin naisäänelle ja 1800-luvun surumieleiselle tuulelle. He katsovat yli 1900-luvun raunioiden.

Ajallinen kehys laajenee esihistoriaan ja tulevaisuuteen, jotka ovat ikään kuin yhtä. Runo isoisästä kuvaa miehen, joka "selin elämäänsä katsoo yli sanattomien ajatusten lakeuden". Se saa rinnalleen näyn Pääsiäissaarten jättiläispatsaista, jotka tähyävät taivaalle ja loputtomalle valtamerelle. Ågrenin kylä on maailmankylä.

Näiden ihmisten elämä ei ole pisteestä toiseen etenevä kertomus vaan vyöhykkeitä jotka liukuvat toisiinsa. Lapsuus ja vanhuus, elämä ja kuolema säilyvät ja sekoittuvat. Yksilö on ajan virrassa, joka ei ole hetkeäkään sama, vaikka muuttuvana pysyvä. "Ehkä emme ole se nimi, jonka kirjoitamme, vaan se nimetön käsi, joka pitelee kynää."

Moore

Ågrenia voisi moittia kohtalouskosta, mutta hänen julkiset kannanottonsa perustuvat yksilölliseen tahtoon. Runoissaankin hän on individualisti, eikä kuitenkaan ole. Hänen näkemyksensä yksilön ja yleisen lain suhteista on sukua marxilaiselle materialismille, mutta samaan aikaan sillä on, kuten Lars Huldén on huomauttanut, yhteyksiä pohjalaisen herännäisyyden askeettiseen maailmaan.

Harvinainen yhdistelmä tuottaa nyt merkittävää runoutta, ikuisen ja tämän hetken monumentteja, hahmoja jotka piirtyvät aikakausien tuuleen, kuin Henry Mooren veistoksia.

Ågrenin mestaruus etsii suomenkielistä runoilijaa, joka tavoittaisi hänet meillekin. Kielitaistelijan runous ylittää kielirajat. Uskon että se löytää tulkkinsa; Ågrenin täydellisyyden kiihkossa on samaa villiä voimaa kuin parhaassa suomenkielisessä runoudessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi