Äijä!

Ystävät ja kanssaihmiset! Vuosikymmen on vaihtunut ja tilinteon hetket käsillä. Mitkä ilmiöt muistammekaan millenniumin kalkkiviivoilta, mitkä taasen valahtivat suoraan kollektiivisen tietoisuutemme laskiämpäriin? Katsotaanpa.

Vaikka olenkin miestutkimuksen osalta ummikko, olen silti mies, enkä voinut olla huomaamatta viime dekadilla esiintynyttä vastakkainasettelun ilmapiiriä maamme urospopulaation keskuudessa. Osa kaksilahkeisistamme palasi antiikin ihanteisiin rasvaamalla kasvonsa ja hoidattamalla kyntensä. Radikaalimmille yksilöille moinen metroilu ei ollut kylliksi, heidän oli vielä verhottava torsonsa vaaleanpunaisilla pikeepaidoilla ja vedettävä solariumin kypsyttämien reisiensä peitoksi caprihousut. Noita kaunokaisia nimitettiin fruittareiksi.

Vastaiskuksi beckhamisteille ilmaantuivat äijät. Yksi ensimmäisistä oli ohjaaja Olli Saarela, joka tuijotti uhkaavasti Image-lehden kannesta. Otsikossa luki Äijä. Artikkelissa Saarela nimitteli valtiovarainministeri Eero Heinäluomaa "akkamaiseksi jätkäksi" ja uhkasi pidellä tätä pahoin.

Saarelan vanavedessä äijiksi tunnustautuivat myös show-painija Tony Halme ja viihteen monitoimimies Jone Nikula. Jälkimmäinen oli äijyydestään niin vaikuttunut, että tekaisi Äijät-nimisen tv-ohjelman, jossa oli kuulemma äijäenergialla ryyditettyä äijämeininkiä.

Kulovalkean tavoin äijäily levisi lävistäen kansakunnan sedimentit: ihmiset sonnustautuivat Äijä-paitoihin, perustivat äijäblogeja ja äijittelivät itseään ja muita. Äijäilyn ohessa spekuloitiin kiivaasti myös siitä, kuka oli äijistä äijin. Manttelia soviteltiin jopa suuresti arvostamani laulutaiteilija Pauli "Pate" Mustajärven hartioille. Oman tiensä kulkijana tunnettu Ikurin turbiini ei ajatukselle kuitenkaan lämmennyt. "Seuraavana kaikki on varmaan olevinaan niin helvetin ämmää", Mustajärvi muistaakseni tokaisi.

Millaisia ihmisiä viime vuosikymmenen äijät sitten olivat? Paha sanoa. Liikkeen esikuvien perusteella oletan heidän likiarvoisesti olleen viihdealalla toimivia lihaa syöviä maanpuolustusintoisia rattijuoppoja, jotka pitivät väkivallalla uhittelusta. Heimotunnuksena useimmilla oli viiksi-parta -yhdistelmä.

Äijäilyn kultakausi jäi lopulta lyhyeksi. Miksi?

Luultavasti siksi, että äijäilykulttuuria kannatellut repressiohypoteesi oli erheellinen otaksuma, joka perustui jonkinlaiseen vainoharhaiseen taustaoletukseen naisten ja homostylistien muodostamasta illuminaatista, jonka tehtävänä oli tehdä loppu "aidosta suomalaisesta mieheydestä".

Kyseinen hypoteesi oli tietenkin puppua. Kyllä suomalainen mies saa yhäkin olla ulosteelta löyhkäävä tennissukkiin ja kaljalippalakkiin sonnustautuva urpo. Sitä synnyinoikeutta ei kukaan voi anastaa meiltä. Ja vaikka äijäily olikin viihdyttävä episodi suomalaisen miehen päättymättömällä matkalla itsensä luokse, toivoisin seuraavan miesalakulttuurin edustavan jotakin virkistävällä tavalla erilaista. Töihin siis, veljet! Uusi vuosikymmen tarvitsee meitä!

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi