Hurja vanhuus

"Valitse elämä. Valitse työ. Valitse ura. Valitse perhe. Valitse vitun iso televisio, pesukoneita, autoja, cd-soittimia ja sähköisiä tölkinavaajia. Valitse hyvä terveys, matala kolesteroli ja terveysvakuutus. Valitse asuntolaina... Valitse tulevaisuus. Valitse elämä."

1990-luvun merkittävimmässä sukupolvielokuvassa raotettiin aikuistumisprosessin dynamiikkaa huumorin keinoin. Vaikka pintatasolla Trainspotting (1996) kertoikin acid house -sukupolven parikymppisistä päihdepettereistä, taustalla sykki hirtehinen yhteiskunnallinen pohjavire.

Jäädäkö idealistiseksi sivulliseksi vai hankkiako pikkuporvarillisen harmiton elämä?

"Aikuistuminen on sitä, että absoluuttinen muuttuu suhteelliseksi", kuuluu viisas sanonta.

Ihmistaimihan on usein raamatullisen varma päämääristään ja keinoistaan niiden saavuttamiseksi, oli kyseessä sitten eläinten oikeudet, työväenliike tai vapaa rakkaus.

Varttuneemmat suhautuvat hartauteen huvittuneesti: vaikka nuori puhuisi viisaitakin, hän on silti vain uppiniskainen räkänokka.

Vanhemmat sen sijaan tuntevat salaisuuden.

Salaisuus on seuraava: aikuistuminen on alistumisen postimies.

Unelmia elätellyt hippi menettää uskonsa, ajaa hiuksensa ja menee oikeisiin töihin. Entisestä uusnatsista kuoriutuu nuoriso-ohjaaja Meri-Rastilaan.

Kuvio on kuin amishikristityillä konsanaan: palanneet etsikkoaikalaiset saavat palkkioksi hiljaista hyväksyntää ja paikan yhteisön jäseninä. He saavat helliä muistojaan kapinansa vuosilta: välähdyksiä mielenosoituksista ja isänmurhan synnyttämästä yhteenkuuluvuudesta.

Juoksuhautoihin jääneitä katsotaan säälinsekaisella kaipuulla. "Aikuistuisivat jo. Niin minäkin tein."

Muutaman kerran vuodessa vanhat toverit tila-autoilevat yhdessä rintamassa jonkun mökille kittaamaan viinaa ja hehkuttamaan solidaarisuuttaan.

Ja mikäs siinä.

Onhan hurja nuoruus hyödyllinen sosiaalinen konstruktio individualistisessa kulttuurissamme. Sen läpikäyminen voi antaa yksilölle loppuiäkseen käsityksen siitä, että tämä on itsemääräytyvä olio matkalla kohti itse valittua maalia, vaikka sitten asuntolainaa ja sitä isoa televisiota.

Jos kokee jääneensä nuorena jostain paitsi, voi kateus vahingoittaa myöhempää seestymisprosessia. Jopa kirkkoisä Augustinuksellakin oli hurja nuoruus!

Mikä on niiden kohtalo, jotka eivät suostu muuttamaan mielipiteitään? Heitä saatetaan alkaa vanhemmiten jopa kuunnella, sillä itseään vanhempaa ei kulttuurissamme sovi pojutella. Heistä tulee ensin hurjia keski-ikäisiä ja lopulta hurjia vanhuksia.

Sellaisia kuin Animal Liberation Frontin perustajasta Ronnie Leestä, 59, tai maanantaina 77 vuotta täyttävästä Pentti Linkolasta. Hyvää syntymäpäivää, Pentti.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi