Järjestystä!

Sain ystävältäni postipaketin.

Paketissa oli nippu suitsukkeita, paperille raapustettuja mystisiä ornamentteja ja saatekirje, jossa todettiin:

"Sytytä nämä suitsukkeet kevätpäiväntasauksena klo 19.00 Suomen aikaa, tai sinua kohtaa kammottava kirous."

Kärytellessäni suitsuketta en tuntenut esoteerikkoystäväni lupaamia "kosmisia värähtelyjä", mutta olin joka tapauksessa hyvilläni osallisuudesta mystiseen kalendaaririittiin.

Itse nähkääs pidän rituaaleista ja riiteistä, myös uskonnollisista, vaikka tapaankin luokitella itseni lähinnä tiedesuuntautuneeksi agnostikoksi.

Ehtoollisella käyn aina tilaisuuden tullen, sillä on jotenkin henkeä nostattava ajatus olla osallisena kaksi vuosituhatta kestäneessä perinneketjussa.

Viinapulloa korkatessani paukautan kyynärpäälläni pullon pohjaa. En tarkkaan tiedä, miksi harjoitan paaksaamiseksi kutsuttua poromiesten rituaalia, mutta jotenkin se vain tuntuu oikealta ja luo järjestystä muutoin kaoottiseen todellisuuteen.

Juuri järjestyksen luomiseen ja todellisuuden kontrollointiin rituaalit tähtäävät: Inhimillisen voimattomuuden tunteen ylittämiseen.

Kaikilla ihmisillä ja yhteisöillä esiintyy ritualistista käyttäytymistä laajassa mielessä. Porilaisten marssi huutaa vuodesta toiseen joulurauhan julistuksessa, vaikkei kansa edes muista, miksi.

Mutta jos ritualistinen käyttäytyminen käy ylimitoitetuksi, sitä kutsutaan nimellä obsessive compulsive disorder, pakkoneuroosi. Itselläni on ollut pakkoneuroottisia oireita lapsesta asti, vaikka olenkin paremman terminologian puutteessa tavannut kutsua niitä kahvinkeitinkuumotuksiksi.

Telttaillessani korvessa ennen matkapuhelinten kulta-aikaa jouduin kävelemään viisi kilometriä lähimpään taloon voidakseni soittaa ystävälleni ja pyytääkseni tätä tarkistamaan vara-avaimilla, olinko jättänyt kotonani hellan päälle.

En ollut.

Joudun myös tarkistelemaan paikkoja alituiseen ja toistamaan päässäni numerosarjoja. Välillä mielen täyttävät väkivaltaiset ajatukset tai äkillinen ahdistus läheisten terveydentilasta. Diagnoosiin sopien olen myös toivoton romunkerääjä.

OCD:tä pidettiin 1990-luvulle asti harvinaisena häiriönä, ja siksi siitä olikin vaikea löytää tietoa. Nykytietämyksen mukaan 2,5 prosenttia väestöstä kärsii eriasteisista pakko-oireista.

Pakkoneuroosista kärsivän olemassaoloa tuntuu värittävän tietynlainen irrationaalinen vastuuntunto ja epätodellisen hehku: Eräs kohtalotoveri oli varma, että jos lampunvarjostin on väärässä asennossa, hänen perheensä kuolee tulipalossa.

Rauhattomuuteni ansiosta istuin teininä tiuhaan jälki-istunnoissa ja koulukuraattorilla. Aikuisiällä olen onnistunut kontrolloimaan outoja tuntemuksiani ja seestynytkin kiitettävästi. Kaksi rituaalia ovat riittäneet tyynnyttämään mieltä: Lujaa huutava musiikki ja ajoittainen paaksaaminen.

Onneksi on olemassa kolmaskin todellisuuden jäsentämistä helpottava rituaali, joka ei aiheuta tinnitusta tai krapulaa: Kirjoittaminen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi