Kansan kaksi päivää

Näky oli huumaava: kymmenettuhannet pystyyn nostetut nyrkit kietoutuivat kouristuksenomaisesti siniristilippuihin. Liikutuksen viulunkieli kiristyi lopulta äärimmilleen, kun kaislikon halki lipui leijonien vihreä lautta.

"Ja pettymys tuo, totta tosiaan, väliaikaista kaikki on vaan", rohisi Vesa-Matti Loiri samalla kun Ossi Väänänen paljasti hampaattoman kitansa.

Kaikki oli hetken ajan upeaa, täydellistä ja selkeää: aivan kuin jokin lovecraftilainen olio olisi noussut kolera-altaasta Kauppatorille. Suomen väestö oli tullut kansaksi.

Niin, kansa. Sanaa käytetään rikollisen paljon eri yhteyksissä, vaikka se käsitteenä onkin hämäräperäinen ja liukas.

Ajatus kansasta juontuu 1700- ja 1800-luvun nationalismin seurauksena Euroopassa syntyneistä kansakunnista: valtiot alkoivat selkeästi eriytyä omiksi kulttuuriyksiköikseen ja tunnustaa tiettyjä yhteisiä arvoja. Etymologisessa mielessä käsitteen voidaan ajatella pohjautuvan latinan sanaan vulgus tai vanhaenglantilaiseen termiin folc. Kumpikin tarkoittivat "tavallisia ihmisiä" vulgaareine tapoineen, erotuksena jalosukuisista.

Tyhjentävää määritelmää 'kansalle' ei torilla annettu, vaikka sanaa itseään toisteltiinkin innokkaasti. Kansaa kiitettiin tuesta taistelussa, ja talvisodan henki puhisi rinnassa vahvana. Ryyppylaulut raikasivat, ja epäluulon railot umpeutuivat ohikiitäväksi hetkeksi: maahanmuuttajat kahviloissaankin olivat kannustaneet epäluuloista kotomaataan voittoon.

Avuton leijonanpentu oli vaihtunut kolmen tutin riemuun ja symboleiden häpäisemisen ekstaattisessa kilpajuoksussa naapuria piestiinkin kuin flipperinkylkeä.

Haaparannassa joukot murtautuivat jopa vihollislinjojen taakse lippuja polttamaan. (Erikoista toimintaa voittajien puolelta.)

Seuraavan päivän Ilta-Sanomissa sotaretoriikkaa jatkettiin. Balettipiruetin svenssonien edessä vetäissyt Mikko Koivu nimettiin kansakunnan sijaiskärsijäksi. Upea termi, jonka kuullessa mieleen nousevat presidentti Rytin vakavat kasvot.

Kansan synty tapahtuu lähes aina poikkeustilanteessa: voiton tai häviön hetkellä.

"Siinä mielessä voitto vertautui kuudentoista vuoden takaiseen, että nytkin parannellaan laman seurauksia ja politiikka on jakanut maan kahtia. Silloin oli EU-äänestys, nyt persujen jytky", nationalismista ja lippukulttuurista kirjoittanut tutkija Tuomas Tepora toteaa. Mutta mikä se kansa oikein on?

Tepora varoittaa olettamasta, että kansaa ei ole, vaikka sen määrittely mahdotonta olisikin.

"Se on kokemus, eikä välttämättä lainkaan huono sellainen", hän toteaa. Pitkäikäinen ei ainakaan, mutta ehkä se ilmaantuu ensi vuonnakin samaan paikkaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi