lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Kenen omaisuutta?

4.8.2011 9:00

Keksin lomalla kaskun.

Kysymys: Mikä on maailman humaanein valtio? Vastaus: Venäjä. Missään muualla ei ole kuolemanrangaistusta kumottu yhtä usein!

1700-luvulla sen torppasi ensin keisarinna Elisabet, sitten Katariina Suuri ja 1800-luvun alussa epävirallisesti vielä Aleksanteri I.

Viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla teloittelu kiellettiin kolmasti, kerran jopa Isä aurinkoisen toimesta. Viimeksi perustuslakivaliokunta kumosi sen marraskuussa 2009.

Lomani kuluikin kuolemanrangaistusta pohtiessa. Seurailin alan mestarin Josif Stalinin (os. Dzugašvili) jalanjälkiä Tbilisin väitetyiltä joukkohaudoilta tämän Gorissa sijaitsevaan synnyinkotiin ja sieltä Mustanmeren karuille rannoille, jonne suutarinpojan oli tapana vetäytyä suunnittelemaan puhdistuksiaan.

Saavutettuani lopulta Kaukasuksen sumuvuoret tietoisuuteeni tulivat Norjan vastenmieliset tapahtumat.

Pälyilin Svanetin lumihuntuisia huippuja kunnioittavasti: näissä jylhissä maisemissa miehittäjät ja piskuiset klaanit olivat tapelleet ihmisen paikasta jo vuosituhansien ajan. Sitten tuli kommunismi.

Stalin ei päästänyt maanmiehiään helpolla. Despootin silmissä pahimmat esteet kommunismin triumfille kun nousivat verenperimästä: perhesiteet ja nationalistiset aatteet oli murskattava, jos haluttiin rakentaa maailmanlaajuinen työväestön diktatuuri. Kansalainen oli kehdosta hautaan puolueen omaisuutta.

Näissä korkeuksissa, etenkään 200 kilometrin päässä sijaitsevassa Tšetšeniassa, ei moista ajattelua ymmärretty. Kuten Sebastian Smith on ansiokkaassa teoksessaan Allah's Mountains: The Battle Over Chechnya todennut, ei vuorilla ole kuin yksi ultimaalinen laki, verikosto.

Yksilö ei ole puolueen tai valtion omaisuutta, vaan suvun. Jos joku jäsenistä tai ulkopuolisista rikkoo sukua vastaan, teko sovitetaan kalašnikovilla tahi kinzaliksi kutsutulla tikarilla.

Majatalon internet-yhteys päätti vaihteeksi toimia. Keskustelupalstoilla Anders Behring Breivikille vaadittiin kuolemantuomiota. Lievittäisikö verikosto omaisten tuskaa? Näkemykset vaihtelevat.

Kaksi päivää ennen Utøyan tragediaa yhdysvaltalainen Mark Stroman oli teloitettu myrkkyruiskeella. Stroman oli lähtenyt kostoretkelle WTC-iskujen jälkeen syyskuussa 2001 ja ampunut kaksi ihmistä. Kolmas uhri, bangladeshilaissyntyinen Rais Bhuiyan jäi henkiin, mutta menetti toisen silmänsä.

Bhuiyan vetosi Stromanin hengen puolesta vielä teloituspäivänä, mutta turhaan. Osavaltio otti omansa.

Pelkurimaisen Breivikin lykyksi hän kuuluu Norjalle. Maalle, jossa edellisestä rauhanajan teloituksesta on vierähtänyt 135 vuotta. Joukkomurhaaja saakin viilentyä kopissaan ainakin seuraavat kaksi dekadia.

Ellei joku sitten ehdi soveltaa häneen Kaukasuksen lakia.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.