lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Koeajolla

5.8.2010 14:11

"Lähden maailmalle etsimään itseäni, syvältä itsestäni", raakkui Pelle Miljoona aikanaan. Lukemattomia elämänjanoisia teinejä kyseinen värssynpätkä on puhutellut kovasti, ja edustaapa se joidenkin mielestä jopa rocklyriikkamme terävintä kärkeä. Itse en saata valitettavasti yhtyä moiseen mielipiteeseen. En ole myöskään koskaan sisäistänyt sitä, miten maisemanvaihto voisi täysin mullistaa jonkun subjektin tietoisuuden.

Matkailu on minulle, anteeksi latteuteni, elämäntapa. Polvihousuisesta saakka olen ollut levoton sielu, eikä vaikuta siltä, että tilani olisi kohenemaan päin. Parhaillaankin istuskelen elämää nähneen kairolaishotellin baarissa ja varron saapuvaksi yöjunaa, joka kuljettaisi minut teräspyörineen Djeser Djeserun muinaisiin maisemiin.

Kiertolaiselämässä on outoa tenhoa. Turha metafyysinen nysvääminen jää taakse, ja tilalle astuvat perimmäiset kysymykset. Mistä katto? Mistä murkinaa? Vedättääkö tuo virnuileva alkuasukas minua?

Matkustelu kiehtoo meistä useimpia. Edesmenneen isoäitini kaltaiset ihmiset, jotka eivät käyneet eläissään juuri Virtasalmea pitemmällä, ovat jo harvassa. Toisille matkailu tarkoittaa halpalentoa johonkin jumalanhylkäämään rantakohteeseen, toiset taas pyrkivät liittämään siihen syvempää henkistä painoarvoa. Useimmat meistä tuntevat ihmisen, joka on ollut Intiassa etsimässä itseään. Useimmat myös tietänevät, että kyseinen sisämatkailu keskittyy useimmiten lysergiinihapon ja tetrahydrokannabinolin naukkailuun, ja palatessaan itsetutkiskelijat saattavat olla jopa enemmän vaiheessa kuin lähtiessään.

Mutta takaisin Pelleen.

En siis matkusta löytääkseni itseni, päinvastoin. Olen niellyt tomua lukemattomia kilometrejä löytääkseni itselleni sopivat raamit. Paikan, johon istuisin luontevasti.

Katsotaanpa asiaa karihotakaismaisen analogian avulla. Valistunut autonetsijä kokeilee useampaa mallia ja valmistajaa ennen ostopäätöksen tekoa.

Vaikka moni mieluusti näkisi itsensä kesyttämässä hekumallisen varmoin ottein Alfa Romeon kaltaista vauhtihirmua, päätyvät useimmat ostopäätöksessään kuitenkin tilavan, turvallisen ja ympäristöä säästävän ajokin kannalle. Pohjimmiltaan ihmiset kun kummasti vaikuttavat tietävän, mitä ovat. He ikään kuin vain haluavat varmistua asiasta.

Matkailussa on kyse likimääräisesti samankaltaisesta prosessista. Omaa subjektia koeajetaan erilaisissa testitilanteissa ja sopivan löydyttyä tehdään päätös. Yksi löytää itselleen sopivat kulissit Athosvuoren luostarista, toinen pattayalaisesta bordellista. Useimmat kuitenkin kääntyvät lopulta sen tilavan, turvallisen ja puhtaan vaihtoehdon kannalle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.