Motiiveista

"Huumeet ja tussu", vastasi funklegenda George Clinton hollantilaiselle toimittajalle tämän udeltua hänen perimmäisiä motiivejaan taiteentekoon.

Haastattelija päästi yllättyneen naurahduksen.

Ehkä hän oli vartonut 69-vuotiaalta Clintonilta yleviä aatoksia maailmanrauhasta.

Yhtä kaikki, toimittaja oli kiinnostunut Clintonin motiiveista.

Ihmisiä kiinnostavat toisten ihmisten tekemiset ja syyt tekemisiin.

"Miksi teit niin?" tivataan västäräkkejä kivittävältä pojalta tai housut puolitangossa yllätetyltä aviopuolisolta.

Rikollisilta motiiveja vasta vängätäänkin, mutta tarkoitusperiään saavat selvitellä myös eri alojen taiteilijat.

Heiltä nimittäin automaattisesti odotetaan jonkinlaista mystistä siveyden auraa suhteessa tekemisiinsä.

"Making money is art and working is art and good business is the best art", tokaisi pop-guru Andy Warhol aikoinaan. Silti liika kaupallinen menestys herättää yhäkin epäluuloa kulttuuripiireissä. Maailman rikkaimmaksi taiteilijaksi tehdasvalmisteisilla töillään noussutta brittiläistä Damien Hirstia on nimitetty ainakin nykytaiteen tuhoksi.

Pohjoismaissa strindbergiläinen myytti kupanruntelemasta nälkätaiteilijasta viimaisella ullakolla elää ja voi, noh, laihasti.

Harvempi suomalaisartsuilija ilkeää lausua motiivikseen uima-allastettua jättipalatsia Kuusisaaressa. Mieluummin puhutaan vaikkapa strukturalismin binaaristen vastakohtaparien dekonstruktiosta tai jostain muusta vastaavasta.

Investointipankkiirille hyväksyttävä motiivi on intohimo mammonaan ja taito käsitellä sitä. Poliisille eduksi lasketaan halu laillisen yhteiskuntarauhan turvaamiseen ja kirkonmiehelle kunniaksi on usko pyhään kolmiyhteyteen.

Taiteilijalle sisukset korventava hengenpalo näyttää ainoalta hyväksyttävältä syyltä.

Mutta miksi näin pitäisi olla?

Eikö taiteen tekemistä, tai muita ammatteja, voitaisi arvioida seurauseettisesti, välittämättä tarkoitusperistä?

Eikö toimessaan kelvonkin poliisiviranomaisen motiivina voi yhtä hyvin olla halu kiusata nuorisoa? Eikä hengenpaimenenkaan työn laatua välttämättä huononna se, että hän on kotioloissa jumalankieltäjä.

Hyväkin toimittaja saattaa motivoitua totuutta enemmän ilmaisesta viinasta ja suuri taiteilija tarkastella työtään välineellisesti.

Onhan lopputuloskin tärkeä. Vai olisiko Guernica kehnompi maalaus, jos Picasso olisikin tasavaltalaisten sijaan kannattanut Francon joukkoja?

Motiiveista viis: mitä ylevinkin kulttuurituote saattaa synnyttäjälleen edustaa vain kilometripylvästä matkalla pankkiin.

Tai jonkun innokkaan taiteenystävän reisien väliin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi